Samarin saaren taistelu

Vara-amiraali Takeo Kuritan johtama laivasto-osasto oli matkalla hyökkäämään Leyten saarelle maihinnousun tehnyttä Yhdysvaltain laivastoa vastaan. Maihinnousualueen pohjoispuolella oli varmistamassa kontra-amiraali Clifton Spraguen johtama saattuetukilaivoista koottu laivasto-osasto, jonka varsinainen tehtävä oli maihinnousun tukeminen.^[2]

Osastot havaitsivat toisensa yllättäen kello 6.45. Kontra-amiraali Sprague lähetti kaikki lentokoneensa sekä osaston suojana olleet kolme hävittäjää ja neljä saattuehävittäjää suojaamaan saattuetukialusten paon. Näkyvyyttä peittääkseen kaikki alukset savuttivat voimakkaasti. Lentokoneissa oli panssaripommien ja torpedojen sijasta vain sirpale- ja miinapommeja, koska niiden piti seuraavana aamuna iskeä vihollisen jalkaväkeä vastaan – mutta ei ollut aikaa vaihtaa aseita. Sitä mukaa kuin koneet palasivat ensi-iskuista niihin asennettiin sopivampia aseita niin kauan kuin niitä riitti.^[3]

Savussa ja sekaannuksessa japanilaiset eivät tienneet olevansa taistelussa pientä ja heikkoa osastoa vastaan. Kurita oletti vastaan olevan Yhdysvaltain 3. laivaston lentotukialukset.^[4] Pahinta haittaa tuli siitä, että eräs Kuritan tiedustelu-upseeri tunnisti yhden amerikkalaisista sähköttäjistä. Jokaisen sähköttäjän tyyli on yksilöllinen, ja tämä kyseinen sähköttäjä sattui olemaan taistelulaiva USS New Jerseyn yliradisti ja kyseinen alus oli amiraali William F. Halseyn lippulaiva.

Menetettyään torpedoiskuissa kaksi risteilijäänsä, Chōkain ja Chikuman, Kurita päätti kello 9.10 vetäytyä.^[5] Tuolloin amerikkalaisilla oli jäljellä enää kaksi kahdella viiden tuuman tykillä aseistettua kevyttä saattuehävittäjää, USS Raymond (kapteeniluutnantti A. F. Beyer) ja USS Dennis (kapteeniluutnantti J. E. Pace), saattuehävittäjä USS John C. Butlerin (kapteeniluutnantti S. Hansen) vaurioiduttua taistelukyvyttömäksi ja USS Samuel B. Robertsin (kapteeniluutnantti R. W. Copeland) tuhouduttua raskaan kranaatin täysosumasta ja keulatykin kartussien räjähdyksestä. Saattuehävittäjien torpedot olivat jo lopussa.

Myös kaksi saattueen kolmesta hävittäjästä, USS Hoel (komentajakapteeni L.S. Kintberger) ja USS Johnston (komentajakapteeni E.E. Evans) oli jo uppoamassa saatuaan useita raskaiden kranaattien osumia.

Kolmas hävittäjä, USS Heerrmann (komentajakapteeni A.T. Hathaway) oli taistelukyvytön päätykkien vaurioiduttua ja torpedojen loputtua. Aluksella oli käyttökuntoisina enää muutamia 20 mm ilmatorjuntatykkejä sekä joitakin konekivääreitä. Saattuetukialuksista USS Gambier Bay (kommodori W. R. Viewig) oli tuhoutunut saatuaan osumia raskaan risteilijä Tonen ja taistelulaiva Yamaton tykkitulessa. Lentokoneilla oli jäljellä enää jonkin verran konekiväärien ja -tykkien ammuksia.

Japanilaisten peräännyttyä kontra-amiraali Spraguen osasto ryhtyi kiireisiin korjauksiin, koska koneita oli menetetty runsaasti sekä kaikki pommit ja torpedot käytetty. Lentäjistä sen sijaan oli menetetty vain muutamia, koska pääosa vaurioituneista koneista oli joko päässyt takaisin saattuetukialuksille tai ainakin saattueen luo ja laskeutuneet mereen, josta saattuehävittäjät poimivat heidät. Myöhemmin amerikkalaiset sukellusveneet löysivät merestä pari laskuvarjoon turvautumaan joutunutta amiraali Spraguen lentäjää.^[6]

Yhdysvaltalaisten voitosta huolimatta viimeinen takaisku tuli jo kello 10.50. Luzonin saarelta lähtenyt japanilainen kamikaze-ryhmä hyökkäsi Spraguen laivojen kimppuun. Yksi koneista osui St. Lon (kommodori F. J. McKenna) lentokanteen läpäisten sen, minkä seurauksena alus paloi räjähdellen noin tunnin ennen uppoamistaan. Muut saattueen saattuetukialukset - kontra-amiraali Spraguen lippulaiva USS Fanshaw Bay (kommodori D. P. Johnson), USS Kalinin Bay (kommodori T. B. Williamson), USS Kitkun Bay (kommodori J. P. Whitney) ja USS White Plains (kommodori D. J. Sullivan)- selvisivät paosta vähin vaurioin.^[7]

Vasta sotatoimien päätyttyä selvisi taistelun poikkeuksellisuus. Leytenlahden taistelun sivunäyttämöllä käydyssä kamppailussa Yhdysvaltain laivaston kärsimät alustappiot olivat 5/6 koko taistelun tappioista. Menetykset Samarin edustalla olivat kaksi saattuetukialusta, kaksi hävittäjää ja yksi saattuehävittäjä. Kuudes tuhoutunut alus oli kevyt lentotukialus USS Princeton (kommodori W. H. Buracker).^[8]

• Arni, Erkki: Taistelu Tyynen meren herruudesta. WSOY, 1964. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
• Vat van der, Dan: The Pacific Campaign. Simon & Schuster, 1991. ISBN 0-671-79217-2 (englanniksi)
• Tippelskirch von, Kurt: Toisen maailmansodan historia. WSOY, 1960. ISBN 951-0-03602-1
• http://www.navweaps.com/index_oob/OOB_WWII_Pacific/OOB_WWII_Cape_Engano.htm
• http://www.navweaps.com/index_oob/OOB_WWII_Pacific/OOB_WWII_Samar.htm

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Samarin saaren taistelu Wikimedia Commonsissa