Saha (teollisuuslaitos)

laitos, jossa tukeista sahataan puutavaraa

Saha on laitos, jossa puutavara jalostetaan eteenpäin esimerkiksi laudoiksi ja muuksi puutavaraksi. Ensimmäiset sahalaitokset, virtaavan veden voimaa käyttävät vesisahat, Suomeen perustettiin 1500-luvulla.[1] Suomen teollistuessa 1800-luvulla sahoilla oli merkittävä asema. Tällä hetkellämilloin? monilla suomalaisilla sahoilla menee huonosti ja niistä osa saattaa joutua lopettamaan.[2] Toisaalta taas pienillä sahoilla menee paremmin, koska ne toimittavat materiaalia lähinnä kotimaahan ja suuriin sahoihin on vaikuttanut ulkomaan viennin väheneminen.[3]

Perinteinen 1900-luvun alkupuolen saha Arizonassa, Yhdysvalloissa.

Sahalaitoksen tuotantoprosessin vaiheet

muokkaa
  • Tukkien vastaanotto
  • Tukkien mittaus ja lajittelu sahausluokkiin. Mittaus tapahtuu optisesti (laser, infrapuna) ja tukit voidaan myös röntgenkuvata sisäisten vikojen selvillesaamiseksi.
  • Kuoren poisto tukeista, poistettu kuori käytetään polttoaineena
  • Tukkien varastointi odottamaan sahausta
  • Tukkien sahaus sahalinjassa
  • Sahatavaran tuorelajittelu dimensioiden (paksuus, leveys) ja laadun suhteen
  • Rimoitus, tuoreesta sahatavarasta tehdään rimapaketteja kuivausta varten
  • Kuivaus, tapahtui ennen lautatarhassa nykyisin se tapahtuu koneellisesti kuivaamossa ja kestää 2-6 vuorokautta. Suurilla sahoilla kuivaamot ovat jatkuvatoimisia kanaalikuivaamoita joiden toiseen päähän lisätään tuoreita rimapaketteja ja haluttuun kosteusasteeseen kuivuneet paketit otetaan toisesta päästä.
  • Kuivaamosta tulleet rimapaketit puretaan ja sahatavara lajittelaan sitten dimensioiden, laatuluokan ja kosteusprosentin mukaan. Lajittelun yhteydessä tapahtuu myös sahatavaran tasaus, ts. katkaisu haluttuun pituuteen. Lajittelun tai sitä seuraavan paketoinnin yhteydessä sahatavaran päähän lyödään laadun mukainen laivausmerkki.
  • Sahatavaran paketointi sahatavarapaketeiksi. Yksi sahatavarapaketti sisältää aina tietyn dimension (paksuus ja leveys), laatuluokan ja kosteusasteen omaavaa sahatavaraa. Pituuspaketissa sahatavara on aina samanmittaista, trukki- eli luutapaketissa on eri pituuksia niin että vain paketin toinen pää on tasattu. Paketti sidotaan vanteilla ja suojataan sitten muovi- tai paperipeitteellä.
  • Valmiiden sahatavarapakettien varastointi ja lähetys asiakkaille

[4]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.