Rotuerottelu

Yhdysvalloissa rotuerottelu perustui juridisesti Yhdysvaltain korkeimman oikeuden vuonna 1896 antamaan päätökseen Plessy vastaan Ferguson^[4] Päätöksen mukaan Louisianan osavaltion laki, joka teki mustille ja valkoisille tarkoitetut erilliset mutta yhdenvertaiset tilat rautatieliikenteessä pakollisiksi, ei ollut perustuslain vastainen. Päätös muodosti osavaltioiden ja paikallishallintojen rotuerottelukäytäntöjen juridisen perustan aina vuoteen 1954 asti, jolloin korkein oikeus kumosi sen päätöksellä Brown vastaan Topekan koululautakunta.^[5] Tässä yksimielisessä (9–0) päätöksessä katsotaan, että rotuerottelu on perustuslain neljännentoista lisäyksen, joka takasi kaikille kansalaisille yhtenäisen kohtelun lain edessä, vastainen.^[6] Päätös aloitti Yhdysvalloissa koulutusjärjestelmän ja yleisemmän sosiaalisen reformin ja toimi innoittajana kansalaisoikeusliikkeen syntymiselle.^[7]

Etelävaltioissa rotuerottelun säätivät niin sanotut Jim Crow -lait. Jim Crow -lait antoivat mustalle väestölle erilliset mutta "yhtäläiset" oikeudet (separate but equal). Todellisuudessa nämä lait olivat osa järjestelmällistä rotusyrjintää, joilla rajoitettiin mustan väestön tavallista elämää. Pääosin ne pyrkivät erottamaan mustan väestön valkoisista ihmisistä muun muassa kouluissa ja useimmissa julkisissa paikoissa, erityisesti junissa ja busseissa. Vuonna 1914 jokaisessa etelävaltiossa oli Jim Crow -lakeja.^[8] Vuonna 1930 Alabaman Birminghamissa valkoisten ja värillisten oli esimerkiksi laitonta pelata dominoa tai tammea keskenään.^[8] Lakien noudattamatta jättäminen merkitsi jopa koko perheen saattamista alttiiksi hengenvaaralle.^[2] Ilmiötä sivusivat alkuvuosina myös lukuisat vihaisten väkijoukkojen suorittamat lynkkaukset.^[2]

Natsit erottelivat ihmiset "arjalaisiin" ja muihin vuonna 1935 säädetyillä Nürnbergin laeilla. Osa näistä perustui suoraan yhdysvaltalaisiin rotuerottelulakeihin.^[9][10]

Pääartikkeli: Apartheid

Etelä-Afrikassa afrikaanerinationalistinen Kansallispuolue lähti kampanjoimaan vuoden 1948 vaaleissa uuden apartheidiksi kutsumansa politiikan puolesta. Kansallispuolue lupasi myös turvata "valkoisten työläisten edut ja työmahdollisuudet valkoisten alueilla", ja sen vaalikampanjassa käytettiin iskulauseita kuten Swart gewar (musta vaara) ja Die kaffer op sy plek (Kafferi sinne minne kuuluukin). Puolue voitti vaaleissa parlamentin enemmistön, vaikka saikin alle puolet annetuista äänistä, ja muodosti hallituksen Daniel François Malanin johdolla.^[11]

Uusi hallitus ryhtyi nopeasti toteuttamaan rotuerottelulainsäädäntöä. Vuoden 1952 passien poisto ja dokumenttien koordinoimislaki (Abolition of Passes and Co-ordination of Documents Act) ja alkuasukaslakien muutoslaki (Native Laws Amendment Act) määräsivät, ettei kukaan afrikkalainen saanut oleskella millään kaupunkialueella 72 tuntia pidempään ilman todistusta siitä, että oli laillisessa työsuhteessa.^[12][13][14] Vuoden 1949 seka-avioliittojen kieltolain (Prohibition of Mixed Marriages Act) jatkoksi, joka kielsi rotujen väliset avioliitot, säädettiin vuonna 1950 moraalittomuuslaki (Immorality Act), joka kielsi kaikki sukupuolisuhteet valkoisten ja muiden ryhmien välillä. Vielä laajemmat vaikutukset oli samana vuonna säädetyllä ryhmäaluelailla (Group Areas Act), joka määritteli kaikki maa-alueet rodun mukaan. Laki antoi hallitukselle vallan julistaa jokin alue kuuluvaksi jollekin tietylle ryhmälle ja poistaa muihin ryhmiin kuuluvat asukkaat alueelta väkivalloin. Lakia sovellettiin pian muun muassa Johannesburgin Sophiatownin alueelle, joka oli ollut yksi kaupungin vanhimpia mustia asuinalueita. Hallitus julisti sen valkoiseksi, ja noin 100 000 asukasta siirrettiin kolmentoista mailin päässä sijaitsevalle uudelle alueelle.^[12][13][14]

Vuonna 1953 säädettiin laki, jonka mukaan kaikki julkiset tilat ja palvelut, esimerkiksi puistonpenkit, hiekkarannat ja odotustilat, tuli eritellä roduittain. Näiden tilojen ja palveluiden ei tarvinnut olla yhdenvertaisia. Kaikesta Kansallispuolueen apartheidlainsäädännöstä pitkällä tähtäimellä tuhoisimmat vaikutukset oli vuonna 1953 säädetyllä bantuopetuksen lailla, joka siirsi kaiken afrikkalaisten kouluopetuksen opetusministeriöltä alkuasukasasioiden osaston hoidettavaksi.^[12][13][14]

Suurapartheidin nimellä tunnettu massiivinen sosioekonominen ohjelma meni vielä pidemmälle. Ohjelman tarkoituksena oli pitää maan ei-valkoinen väestö täysin poissa valkoisten asuttamilta alueilta ja siten "pelastaa valkoinen yhteisö häviämiseltä". Sen keskeisenä ajatuksena oli, että rotujen täydellinen erottaminen toisistaan johtaisi vakauteen ja järjestykseen. Uskottiin, että eteläafrikkalaiset ei-valkoiset väestöryhmät hyväksyisivät omien yhteisöjensä tilanteen, kunhan heidän yhteytensä valkoiseen Etelä-Afrikkaan pidettäisiin mahdollisimman vähäisenä. Maan pääministerin Hendrik Verwoerdin mukaan afrikkalaisten "ei tulisi haluta integroitua eurooppalaisen yhteisön elämään, vaan ymmärtää, että hänen omassa yhteisössään kaikki ovet ovat avoinna".^[15] Suurapartheidin tarkoituksena oli myös turvata halvan työvoiman saatavuus ja kuitenkin pitää afrikkalaiset poissa kaupungeista rakentamalla tehtaita mustien heimoreservaattien rajoille. Hallituksen lopullisena tavoitteena oli siirtää kaikki afrikkalaiset bantustanien kansalaisiksi.^[15]

• Kansalaisoikeusliike
• Rasismi
• Rhodesia