Rolf Nevanlinna

Neovius-Nevanlinnan suku tunnetaan paitsi matemaatikkosukuna^[2] myös pappis- ja sotilassukuna.^[3] Suvun nimi suomalaistettiin vuonna 1906 Nevanlinnaksi. Rolf Nevanlinnan isoisä, kenraali Edvard Engelbert Neovius (1823–1888), oli Haminan kadettikoulussa matematiikan ja fysiikan opettajana. Lisäksi hänen kaksi veljeään olivat myös matemaatikkoja. Kenraali Neoviuksella oli viisi poikaa, joista kolme työskenteli matematiikan parissa. Edvard Rudolf Neovius (1851–1917) oli Helsingin yliopiston matematiikan professori vuosina 1883–1900. Lars Theodor Nevanlinna (1850–1916) oli matematiikan tohtori, opettaja ja merkittävä matematiikan oppikirjojen kirjoittaja. Rolf Nevanlinnan isä, Otto Nevanlinna, oli suomalaisen Normaalilyseon yliopettaja. Myös Rolfin veli Frithiof Nevanlinna (1894–1977) oli matemaatikko. Frithiof Nevanlinnan poika Veikko Nevanlinna, (1920–2012), Rolf Nevanlinnan sisarenpoika Heikki Haahti (1929-2022) ja Frithiof Nevanlinnan pojanpoika Olavi Nevanlinna (s. 1948) ovat kaikki matematiikan professoreita.

Nevanlinna solmi 1919 avioliiton serkkunsa Mary Selinin kanssa. Perheeseen kuului vaimon lisäksi lapset Kai, Harri, Arne ja Sylvi.^[4] Nevanlinnat erosivat vuonna 1958, ja Rolf Nevanlinna avioitui samana vuonna kirjailija Sinikka Kallio-Visapään (1917–2002) kanssa. Sinikka ja Rolf Nevanlinnalla on tytär Kristiina.

Nevanlinna opiskeli Helsingin yliopistossa vuosina 1913–1919. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1917 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1919. Nevanlinnan väitöskirjan nimi oli Über beschränkte Funktionen die in gegebenen Punkten vorgeschriebene Werte annehmen.^[5] Hän tuli dosentiksi Helsingin yliopistoon 1922, ja 1926 hänet nimitettiin matematiikan professoriksi. Hän siirtyi vuonna 1947 Zürichin yliopiston professoriksi mutta palasi osa-aikaisesti Suomeen, kun hänet oli nimitetty Suomen Akatemian jäseneksi 1948. Vuosina 1948–1963 Nevanlinna jakoi aikansa suunnilleen tasan Suomen ja Sveitsin välillä. Nevanlinna jäi eläkkeelle Zürichistä vuonna 1963 ja akateemikon virasta 1965. Sen jälkeen hän toimi Turun yliopiston kanslerina vuoteen 1970. Nevanlinnan ensimmäinen ulkomaanmatka tapahtui 1924 Göttingeniin. Vuosina 1928–1929 hän luennoi Zürichin teknillisessä korkeakoulussa, oli loppuvuodesta 1929 Rockefeller-stipendiaattina Ranskassa ja 1937–1938 Göttingenin vierailevana professorina.^[4]

Nevanlinnan matemaattisen elämäntyön keskeisin osa on funktioteoriaan kuuluva meromorfifunktioiden arvojenjakautumisoppi, joka tunnetaan Nevanlinnan teoriana. Nevanlinnan teorian juuret ovat 1800-luvun puolella. Jo silloin saatiin funktioteoriassa tulos, että ei-vakio kokonainen funktio saa kaikki arvot paitsi mahdollisesti yhtä. Sitten hiottiin kokonaisten funktioiden arvojenjakautumisoppia vielä 1920-luvun alkuun saakka. Tehtiin myös yrityksiä teorian siirtämiseksi meromorfifunktioille siinä onnistumatta.^lähde?

Eteenpäin päästiin vasta Nevanlinnan vuosina 1923–1925 julkaisemien töiden ansiosta. Heinäkuussa 1924 hän johti teoriansa ensimmäisen päälauseen, joka on teknisesti verrattain helppo. Tuloksen merkityksen huomaaminen vaatii kuitenkin matemaattista silmää. Ensimmäinen päälause kertoo meromorfifunktion olevan sillä tavoin tasapainoinen, että jos se saa jonkin arvonsa harvemmin kuin muut, se kompensoi asian tulemalla sen sijaan hyvin lähelle tätä arvoa.^lähde?

Nevanlinnan teorian toinen päälause täydentää ensimmäistä ja on teknisesti monimutkaisempi. Se kertoo, että on vain vähän sellaisia arvoja, jotka funktio saa muita harvemmin.^lähde?

Yhteenvedon kehittämästään teoriasta Nevanlinna esitti artikkelissaan Zur Theorie der meromorphen Funktionen, joka ilmestyi Acta Mathematicassa vuonna 1925. Tähän työhön liittyy erikoinen sattumus. Nevanlinna oli muotoillut toisen päälauseen siten, että mistä tahansa kolmesta arvosta korkeintaan kaksi saavutetaan harvemmin. Cambridgen yliopiston matematiikan professori John Littlewood ja hänestä riippumatta vielä nuori tohtori sir Edward Collingwood olivat huomanneet, että Nevanlinnan muotoilu voidaan helposti yleistää kolmen sijasta mielivaltaisen monelle arvolle. Näin saadaan olennaisesti pidemmälle meneviä tuloksia. Viime hetkellä Nevanlinna muutti esityksensä loppuosan siten, että sai teoriansa entistä täydellisemmin esitetyksi.^lähde?

Nevanlinna julkaisi arvojenjakautumisteoriasta vuonna 1936 monografian Eindeutige analytische Funktionen (Springer-Verlag). Nevanlinnan tutkimuskohteita matematiikassa olivat myös muun muassa Riemannin pintojen teoria (monografia Uniformisierung, Springer 1953) ja funktionaalianalyysi (monografia Absolute Analysis, Springer 1959, yhdessä F. Nevanlinnan kanssa). Nevanlinnan luennot suhteellisuusteoriasta ja geometrian perusteista on myös julkaistu.^lähde?

Rolf Nevanlinna oli Heidelbergin yliopiston, Bukarestin yliopiston, Giessenin yliopiston, Berliinin vapaan yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Glasgow'n yliopiston, Uppsalan yliopiston ja Istanbulin yliopiston kunniatohtori. Hän oli Suomalaisen Tiedeakatemian, Suomen matemaattisen yhdistyksen, London Mathematical Societyn, Suomen aktuaariyhdistyksen, Unkarin tiedeakatemian, Matemaattisten aineiden opettajien Liiton ja Schweitzerische Mathematische Gesellschaftin kunniajäsen.^lähde?

Rolf Nevanlinna oli Erkki Laurilan ohella keskeinen vaikuttaja, kun Suomen ensimmäistä tietokoneprojektia, ESKO-koneen rakennusta pantiin alulle vuonna 1954.^[6] Vuodesta 1981 vuoteen 2018 International Mathematical Union (IMU) jakoi neljän vuoden välein Rolf Nevanlinnan nimeä kantavan palkinnon informaatio- ja tietojenkäsittelyteorian tutkimuksessa ansioituneille henkilöille, mutta kunnianosoituksesta Nevanlinnalle on nyttemmin luovuttu. IMU:n päätöksen mukaisesti vuodesta 2022 alkaen palkinnon uusi nimi on IMU Abacus Medal,^[7] joka viittaa helmitauluun.

Helsingin yliopistossa Nevanlinna opiskeli Ernst Lindelöfin johdolla.^[8]

György Pólyalla oli 1930-luvulla mökki Sveitsin vuoristossa. Mökin vieraskirjassa on merkintä Nevanlinnan vierailusta.^[9] Vastavuoroisesti Pólya vieraili Suomessa Nevanlinnan kesäasunnolla saunomassa.^[10] Sveitsiläinen professori Peter Henrici, yhdysvaltalaiset professorit Fred Gehring ja Jack Lohwater sekä englantilaisprofessori sir Edward Collingwood olivat Nevanlinnan pitkäaikaisia ystäviä. Nevanlinna istui myös kunniapaikalla päivänsankari Hermann Weylin vieressä suuren matemaatikon täyttäessä 70 vuotta, vaikka Weyl oli kaksi vuosikymmentä aiemmin antamassaan haastattelussa kuvaillut Nevanlinnaa jopa ”suomalaiseksi natsiksi”.^[11]

Lars Ahlfors oli Nevanlinnan oppilas.^[8] Sinä aikana kun Nevanlinna oli Suomen Akatemian jäsen, hänellä oli neljä henkilökohtaista assistenttia. Ensimmäinen oli Leo Sario, joka sittemmin siirtyi Yhdysvaltoihin ja teki siellä merkittävän uran Los Angelesissa UCLA-yliopiston matematiikan professorina. Sariota seurasi Kalle Virtanen, akateemikko A. I. Virtasen poika. Hänestä tuli henkilökohtainen ylimääräinen professori Helsingin yliopistoon. Vuosina 1953–1956 Nevanlinnan assistenttina toimi Olli Lehto, joka valittiin Felix Iversenin seuraajana Helsingin yliopiston apulaisprofessoriksi ja joka teki sittemmin merkittävän uran professorina, akateemikkona, hallintomiehenä ja kansainvälisenä matemaatikkona. Olli Lehto on kirjoittanut Nevanlinnan elämäkerran Korkeat maailmat (Otava 2001). Viimeinen pitkäaikainen assistentti oli Ilppo Simo Louhivaara. Hän siirtyi myöhemmin professoriksi Jyväskylän yliopistoon, toimi siellä pitkään myös rehtorina ja siirtyi sitten Berliinin Vapaan yliopiston professoriksi.^[12]

Nevanlinnan johdolla valmistui ainakin 28 väitöskirjaa.^[13]

Nevanlinna oli matematiikan maailmanjärjestön, Kansainvälisen matemaattisen unionin IMU:n (International Mathematical Union) presidenttinä vuosina 1959–1962.^[14]

Nevanlinna oli aktiivinen myös yhteiskunnallisesti. 1930- ja 1940-luvuilla Rolf Nevanlinna oli saksalaismielinen ja joissakin yhteyksissä jopa natsien myötäilijä. Rolfin veljen Frithiofin mukaan tähän oli syynä se, että veljesten äiti oli saksalainen ja äidin suku (Romberg) oli saksalaista ja jo lapsuudesta oli kanssakäyminen Saksan suuntaan ollut aktiivista. Vuonna 1940 Nevalinna piti radioesitelmän, jossa hän ylisti natsi-Saksan valtakunnanmarsalkka Hermann Göringiä sankarilliseksi valtiomieheksi. Nevalinnan mukaan Göring toteutti Adolf Hitlerin rinnalla Saksan uutta nousua.^[15]

Myöhemmin erityisesti osallisuus SS-vapaaehtoispataljoonan toimikuntaan on tahrannut Nevanlinnan mainetta. Nevanlinna ei osallistunut pataljoonan perustamistoimiin, mutta suomalaisten ja saksalaisten jouduttua erimielisyyksiin pataljoonan asioiden hoidosta keväällä 1942 päätettiin perustaa virallinen SS-vapaaehtoistoimikunta, jonka puheenjohtajaksi haluttiin puolueiden ulkopuolinen, saksalaisille mieluinen, mutta nimenomaan Suomen hallitukselle lojaali henkilö.^[16] Nevanlinnan sodanaikainen toiminta ei varjostanut hänen myöhempiä matemaattisia yhteyksiään. Nevanlinnan johtama funktioteorian kollokvio Helsingissä kesällä 1957 oli ensimmäinen neuvostoliittolaisten matemaatikkojen esiintyminen länsimaisissa tilaisuuksissa toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1965 Nevanlinna oli Armeniassa järjestetyn funktioteorian konferenssin kunniavieras.^[17] Nevanlinnan valinta Kansainvälisen matemaattisen unionin presidentiksi vuonna 1959 oli lähes yksimielinen.

Nevanlinna oli Helsingin yliopiston rehtori vuosina 1941–1945. Toisen maailmansodan päätyttyä liittoutuneitten voittoon hän joutui poliittisen painostuksen kohteeksi ja joutui eroamaan rehtorin virasta vuonna 1945.^[18] Vuosina 1965–1970 Nevanlinna oli Turun yliopiston kansleri.

Nevanlinna oli Ylioppilastutkintolautakunnan jäsen vuosina 1927–46 ja sen puheenjohtaja vuodesta 1941.

Nevanlinna oli aktiivinen musiikin harrastaja. Hänen soittimensa oli viulu. Sibelius-Akatemian johtokunnan puheenjohtajana Rolf Nevanlinna oli vuosina 1941–1945 ja 1964–1971. Hän oli vuonna 1946 perustamassa Suomen Kamarimusiikkiseuraa.

• Über beschränkte Funktionen die in gegebenen Punkten vorgeschriebene Werte annehmen väitöskirja. 21.5.1919. Viitattu 29.12.2018.
• La théorème de Picard–Borel et la théorie des fonctions méromorphes. (Collection de monographies sur la théorie des fonctions) Paris: Gauthier-Villars, 1929.
• Eindeutige analytische Funktionen. (Grundlehren der mathematischen Wissenschaften 36) Berlin: Springer-Verlag, 1936.
• Viivallinen algebra. (Tiedekirjasto 21) Helsinki: Otava, 1951.
• Uniformisierung. (Grundlehren der mathematischen Wissenschaften 64) Berlin–Göttingen–Heidelberg: Springer-Verlag, 1953.
• Nevanlinna, Frithiof & Nevanlinna, Rolf: Absolute Analysis. (Grundlehren der mathematischen Wissenschaften 102) Berlin–Göttingen–Heidelberg: Springer-Verlag, 1959.
• Suhteellisuusteorian periaatteet. (Universitas 2. – 2. painos 1964) Helsinki: WSOY, 1963.
• Nevanlinna, Rolf & Paatero, Veikko: Funktioteoria. Helsinki: Otava, 1963.
• Geometrian perusteet. Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-06129-8
• Muisteltua. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-02208-3

• Lehto, Olli: Korkeat maailmat: Rolf Nevanlinnan elämä. Otava, 2001. ISBN 951-1-17200-X
• Rolf Nevanlinna in memoriam. Otava, 1981. ISBN 951-1-06633-1
• Uola, Mikko: Sinimusta Veljeskunta: Isänmaallinen Kansanliike. Otava, 1982.

Artikkeleita verkossa

• Avaruuden käsityksistä integraali.com. Viitattu 22.12.2018.
• Tieteellisten maailmanselitysten luonteesta integraali.com. Viitattu 22.12.2018.
• Tutkimus ja korkein opetus integraali.com. Viitattu 22.12.2018.

Muuta

• Rolf Nevanlinna Prize International Mathematical Union (IMU). (englanniksi)
• Lehtinen, Matti: Rolf Nevanlinna ja arvojenjakautumisteoria Matematiikkalehti Solmu.
• Mathematics Genealogy Project: Rolf Herman Nevanlinna (englanniksi)