Ranskan senaatti

Ranskan senaatti koostuu 331 (vuonna 2007) senaattorista:

• 313 senaattoria valitaan varsinaisen Ranskan alueen departementeista sekä merentakaisilta alueilta, mutta jokaisesta departementista on vähintään yksi edustaja,
• 1 senaattori Uudesta-Kaledoniasta,
• 1 senaattori Ranskan Polynesiasta,
• 1 senaattori Wallis- ja Futunasaarilta,
• 2 senaattoria Mayottesta,
• 1 senaattori Saint-Pierre ja Miquelonista,
• 12 senaattoria, jotka edustavat Ranskan ulkopuolella asuvia ranskalaisia. Heidät valitsee "Ranskalaiset ulkomailla"-yleiskokous.

"Suuri valitsijamieskunta", joka valitsee senaattorit, koostuu seuraavasti:

• 95 prosenttia vallitsijamiehistä edustaa kuntia, kunnanjohtajia, apulaiskunnanjohtajia, kunnanhallitusten jäsenistä tai tärkeimpien kuntien kunnanvaltuutettujen valtuuttamista henkilöistä. Heidän lukumääränsä on määritelty suhteessa kunnan asukaslukuun.
• 5 prosenttia valitsijamiehistä on alueneuvostojen ja yleisneuvostojen jäseniä sekä kansanedustajia.

Tämä vaalijärjestelmä aiheutti maaseutupaikkakuntien huomattavan yliedustuksen senaatissa. Alle 1500 asukkaan kuntayksiköiden edustajien hallussa oli 53 % vaalikokousten äänistä, kun näiden kuntien asukkaiden prosenttiosuus kansasta oli vain 33 %.

Vuoteen 2004 saakka senaattorit valittiinkin yhdeksän vuoden toimikaudeksi, ja heistä aina kolmasosa tuli erovuoroon kolmen vuoden välein. Kuitenkin perustuslain muutoksella on päätetty, että senaattoreiden vaalikautta lyhennetään kuuden vuoden mittaiseksi. Tällöin valitaan puolet senaattoreista aina kolmen vuoden kuluttua. Näin osa vuonna 2004 valituista senaattoreita valittiin kuudeksi ja osa yhdeksäksi vuodeksi.

Vuoden 2008 jälkeen kaikki senaattorit valitaan vain kuuden vuoden mittaiselle kaudelle. Vaalit ovat joko enemmistövaalit tai suhteelliset vaalit, kuitenkin departementin asukasluku määrää kumpaa vaalitapaa käytetään. Kokonaisuudessaan perustuslain uudistus tulee voimaan siis vuonna 2011. Samassa lainmuutoksessa päätettiin alentaa myös senaattoreiden vaali-ikäraja 35 vuodesta 30 vuoteen.

Myös senaatin jäsenten lukumääriä muutettiin: vuoden 2004 lukumäärä 343 kohoaa vuoteen 2008 mennessä lukuun 348. Nämä paikat jakautuvat seuraavasti:

• 326 senaattoria valitaan Manner-Ranskasta sekä merentakaisilta alueilta, mutta jokaisesta departementista on vähintään yksi edustaja,
• 2 senaattori Uudesta-Kaledoniasta,
• 2 senaattori Ranskan Polynesiasta,
• 1 senaattori Wallis- ja Furunasaarilta,
• 2 senaattoria Mayottesta,
• 1 senaattori Saint-Pierre ja Miquelonista,
• 1 senaattori Saint-Martinista,
• 12 senaattoria, jotka edustavat Ranskan ulkopuolella asuvia ranskalaisia.

Viidennen tasavallan aikana senaatin puhemiehinä, heitä on ollut vain viisi, ovat toimineet:

• Gaston Monnerville (1958–1968)
• Alain Poher (8 kolmivuotiaskautta, 1968–1992)
• René Monory (1992–1998)
• Christian Poncelet (1998–2008), nykyinen puhemies, joka valittiin vuonna 1998. Hän on ensimmäinen gaullisti senaatin puhemiehenä, sillä aiemmat viidennen tasavallan aikaiset puhemiehet ovat olleet kaikki poliittista keskustaa edustaneita. Hän on myös Vosgesin yleisneuvoston puheenjohtaja sekä entinen valtiosihteeri.
• Gérard Larcher (2008–2011)
• Jean-Pierre Bel (2011–)

Senaatti valmistelee ja tarvittaessa äänestää Ranskan valtion budjetista kuin myös laeista: hallituksen esittämistä lakialoitteita tai yksittäisten tai useampien kansanedustajien tekemistä lakialoitteista. Näin useampi senaattori voi tehdä aloitteen ja jättää sen senaatin toimistoon sekä sen jälkeiseen käsittelyyn. Kuitenkaan senaatilla ei ole mitään mahdollisuutta vakuuttaa toimenpanovaltaan, sillä kaikki se valta on keskitetty kansalliskokoukselle.

Vuodesta 1958 lähtien senaattorin tehtävä ei ollut sovitettavissa yhteen ministerin tehtävien kanssa. Kun senaattori nimitetään hallituksen jäseneksi, niin hänellä on kuukausi aikaa harkita kumman tehtävän hän valitsee. Sama pätee myös ministereihin, jotka on valittu ministeriksi tulon jälkeen senaatin jäseniksi. Tämän kuukauden harkinta-ajan aikana ministeri/senaattori ei voi osallistua senaatissa pidettäviin äänestyksiin.

Vuoden 1958 viidennen tasavallan perustuslaki antaa senaatin puhemiehelle oikeuden ja velvollisuuden hoitaa Ranskan tasavallan presidentin tehtävää, milloin hän itse ei sitä perustuslakineuvoston mukaan pysty tilapäisesti tai lopullisesti hoitamaan. Tällaisina tapauksina perustuslaki näkee kuoleman, sairauden, tehtävästä luopumisen ja muut syyt.

Senaatin puhemies Alain Poher on kutsuttu kahdesti Élysée-palatsiin presidentin tehtävään. Ensimmäisen kerran kun kenraali Charles de Gaulle erosi vuonna 1969 ja toisen kerran kun presidentti Georges Pompidou oli kuollut virkaa hoitaessaan.

Ranskan perustuslaki (1958) toteaa artiklassa 89 kaksi eri tapaa perustuslain muuttamiseen:

• Parlamentin kahden kamarin, kansalliskokouksen ja senaatin tulee hyväksyä kansanedustajien tekemä lakiehdotus tai hallituksen tekemä lakiesitys ehdottomasti saman sisältöisinä ja tämän jälkeen kansa saa kansanäänestyksen yksinkertaisella enemmistöllä päättää lain mahdollisesta hyväksymisestä.

• Parlamentti kokoontuu Versaillesin palatsissa pidettävään Konferenssiin eli yhteisistuntoon, joka tapahtuu tasavallan presidentin kutsusta. Tässä kokouksessa perustuslakimuutoksen tulee saada puolelleen 3/5 annetuista äänistä jotta se tulee hyväksytyksi.

Ainoastaan ensimmäinen perustuslakiin tehty muutos poikkesi joltisesti myöhemmin toteutetuista. Vuonna 1962 oli kyse perustuslain 6 artiklan muuttamisesta. Se käsittelee Tasavallan presidentin valintaan. Muutoksen tarkoituksena oli muuttaa suuren vaalikollegion, 80 000 jäsentä tekemä vaali suoraksi kansanvaaliksi. Kenraali de Gaulle, joka tiesi senaatin häntä kohtaan osoittaman vihamielisyyden käytti hyväksi perustuslain 11. artiklaa, joka salli presidentin määritellä kansanäänestyksen pidettäväksi. Tämä ei kuitenkaan ollut perustuslain mukaista, mutta perustuslakineuvosto ei katsonut itseään kykeneväksi päättämään asiasta, sillä se koki kansan, kaiken vallan omistan, sanoneen asiasta kantansa.

Myöhemmät perustuslain muutokset ovat seuranneet perustuslain 89. artiklan mukaista järjestystä. Näin myös presidentin vaalikausi lyhennettiin viiteen vuoteen kansanäänestyksellä, joka pidettiin vuonna 2000.

Perustuslain 28. artiklan mukaan senaattorit kuten kansalliskokouksen jäsenet nauttivat edustajakautensa aikana parlamentaarista koskemattomuutta.

Saman perustuslain 24. artiklan mukaan senaatti edustaa Ranskan tasavallan alueellisia kollektiiveja.

• Jean-Marie Mayeur ja Alain Corbin (toimit.), Les immortels du Sénat - Les cent seize inamovibles de la Troisième République, Pariisi, Publication de la Sorbonne, 1995.

• Senaatin viralliset sivut (ranskaksi)
  • Senaattorimatrikkeli (ranskaksi)
  • Senaatin raportit (ranskaksi)
  • Senaattoreiden vaalin suorittajien luettelo (ranskaksi)