Post Malone
Austin Richard Post (s. 4. heinäkuuta 1995), taiteilijanimeltään Post Malone, on yhdysvaltalainen rap-artisti ja laulaja. Hän sai kuuluisuutta ”White Iverson” -singlellä, joka julkaistiin vuonna 2015. Post Malone julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2016.
Post Malone | |
---|---|
Post Malone vuonna 2018 |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Austin Richard Post |
Syntynyt | 4. heinäkuuta 1995 Syracuse, New York, Yhdysvallat |
Ammatti | rap-artisti, laulaja, kirjoittaja, tuottaja |
Lapset | 1 |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | Post Malone |
Laulukielet | englanti |
Aktiivisena | 2015– |
Tyylilajit | rap, pop |
Soittimet | kitara |
Levy-yhtiöt | Republic |
Nimikirjoitus |
|
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Post esiintyi vuonna 2018 Suomessa Blockfest -musiikkitapahtumassa, joka järjestettiin Tampereen Ratinan stadionilla.[1]
Nuoruus
muokkaaAustin Richard Post syntyi New Yorkissa ja muutti perheensä kanssa Texasiin hänen ollessa kymmenenvuotias. Post alkoi soittaa kitaraa ja kävi Crown the Empire -yhtyeen esiintymiskokeessa vuonna 2010, mutta hänet hylättiin, koska hänen kitarastaan hajosi kieliä esiintymisen aikana.[2] Post aloitti kitaransoiton Guitar Hero -videopelistä. Post alkoi myös tuottaa high schoolissa 16-vuotiaana omaa mixtapeaan.[3]
Ura
muokkaaPost muutti myöhemmin Los Angelesiin, jossa hän keksi nykyisen taiteilijanimensä. Hän tuotti vuonna 2015 ”White Iverson” -singlen, joka sai suurta suosiota YouTubessa. Suosionsa myötä hän nauhoitti uusia lauluja SoundCloudiinsa ja teki levytyssopimuksen Republic Recordsin kanssa.[4]
Vuonna 2016 Post julkaisi August 26 -mixtapen ja Stoney-albumin, joka saavutti platinastatuksen. Huhtikuussa 2018 ilmestyi Postin toinen studioalbumi, Beerbongs & Bentleys, joka myi platinaa Yhdysvalloissa.[5] Hän on vieraillut myös YouTube-persoona H3H3Productionsin videoissa. Hollywood’s Bleeding on artistin kolmas studioalbumi, joka julkaistiin syyskuussa vuonna 2019. Albumissa on mukana mm. hittisinglet "Circles" ja Swae Leen kanssa tehty yhteisbiisi "Sunflower".
Vuonna 2020 Post Malone teki stream-keikan soittaen Nirvanan kappaleita Travis Barkerin (rummut), Nick Mack (kitara) ja Brian Lee (basso) kanssa[6]. Keikan aikana fanit saivat lahjoittaa rahaa WHO:lle koronaviruksen vastaiseen taisteluun[7].
Yksityiselämä
muokkaaVuonna 2022 Malone ilmoitti kamppailleensa pitkään alkoholismin kanssa, mutta on saanut vähennettyä käyttöä kihlattunsa avulla.[8]
Kesäkuussa 2022 hän sai kihlattunsa kanssa lapsen.[9]
Post Malone harrastaa vapaa-ajallaan Magic: The Gathering -keräilykorttipeliä. [10]
Diskografia
muokkaaAlbumit
muokkaa- Stoney (2016)
- Beerbongs & Bentleys (2018)
- Hollywood’s Bleeding (2019)
- Twelve Carat Toothache (2022)
- Austin (2023)
- F-1 Trillion (2024)
Mixtapet
muokkaa- August 26 (2016)
Singlet
muokkaaVuosi | Single | Albumilta | Vierailijat |
---|---|---|---|
2015 | ”White Iverson” | Stoney | |
”Too Young” | |||
2016 | ”Go Flex” | ||
”Deja Vu” | Justin Bieber | ||
2017 | ”Congratulations” | Quavo | |
”Rockstar” | Beerbongs & Bentleys | 21 Savage | |
”Psycho” | Ty Dolla $ign | ||
”I Fall Apart” | Stoney | ||
2018 | ”Better Now” |
Beerbongs & Bentleys | |
”Ball For Me” | Nicki Minaj | ||
”Wow.” | Hollywood’s Bleeding | ||
”Sunflower” | Swae Lee | ||
2019 | "Goodbyes" | Young Thug | |
”Circles” | |||
2021 | ”Only Wanna Be With You” | Pokemon 25: The Album | |
”Motley Crew” | - | ||
”One Right Now” | Twelve Carat Toothache | The Weeknd | |
2022 | ”Cooped Up” | Twelve Carat Toothache | Roddy Ricch |
2023 | ”Chemical” | Austin | |
2023 | ”Mourning" | Austin |
Lähteet
muokkaa- ↑ Blockfest: Post Malone (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Bram Teitelman: Post Malone once tried out for Crown the Empire, covered Asking Alexandria Metal Insider (18.10.2017)
- ↑ Golden, Zara: How Post Malone Became The Most Random Success In Rap The Fader. Viitattu 3.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Republic Records: Post Malonen artistiprofiili
- ↑ Nick Mojica: Post Malone’s ‘Beerbongs & Bentleys’ Album Goes Platinum Upon Release XXL Magazine (27.4.2018)
- ↑ Perry, Kevin EG: Post Malone’s Nirvana tribute livestream sounded like a wild and heavy garage band in rehearsal NME. Viitattu 1.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Kuinka sujuu Nirvanan coverointi yhdeltä aikamme suurimmista poptähdistä? Post Malonen tribuuttikeikka katsottavissa Soundi. Viitattu 1.10.2020.
- ↑ Kirkpatrick, Emily: Post Malone Credits His Fiancée With Saving His Life During “Really Rough” Battle With Alcohol vanityfair.com. Viitattu 23.7.2022. (englanniksi)
- ↑ Forde, Kisha: Post Malone Confirms He Welcomed a Baby Girl With His Fiancée eonline.com. Viitattu 23.7.2022. (englanniksi)
- ↑ Post Malone MTG Wiki. Viitattu 12.10.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Post Malone Wikimedia Commonsissa