Naantalin kirkko

Naantalin birgittalaisluostarin perustamisasiakirja allekirjoitettiin Ruotsin Teljessä 1438, ja 1443 luostari päätettiin rakentaa ritari Henrik Klaunpoika Djäknin lahjoittamalle tilalle silloisessa Raision pitäjässä nykyisen Naantalin kaupungin paikalle. Kaksi vuosikymmentä kestäneiden rakennustöiden jälkeen piispa Konrad Bitz vihki luostarin käyttöön vuonna 1462. Samalla luostarin yhteyteen alkoi kasvaa Naantalin kaupunki, ja luostarikirkko palveli sekä luostarin asukkaiden että kaupunkilaisten hartautta.^[11]

Luostarin asukkaista tunnetaan nimeltä Jöns Budde, jota pidetään Suomen ensimmäisenä kirjailijana.^[12] Hänen muistomerkkinsä on kirkon edustalla.

Kirkon rakentamisajankohta on aiemmin sidottu luostarin vihkimiseen 1462, mutta Markus Hiekkasen mukaan se ei välttämättä pidä paikkaansa, vaan rakentaminen on jatkunut pitemmän ajanjakson kuluessa. Vielä vuonna 1490 luostari on saanut lahjoituksena varoja kirkon rakentamiseen.^[13] Kirkko muistuttaa monilta piirteiltään Länsi-Uudenmaan kivikirkkoja, Karjaan, Siuntion ja Inkoon kirkkoja, ja näin sen rakentamisvuosi ei ole voinut olla aiempi kuin 1462, todennäköisesti joskus 1480-luvulla mutta kuitenkin ennen vuotta 1500.^[14]

Naantalin luostarin toiminta jäi vain kahdeksan vuosikymmenen mittaiseksi, sillä se lakkautettiin 1544 uskonpuhdistuksen aikaan. Luostarin toiminnan vilkkain aika oli ohi jo 1490-luvulla, ja ankarammat ajat sitä kohtasivat vuoden 1527 Västeråsin resessin jälkeen. Jo vuonna 1533 se oli menettänyt 200 maatilastaan 40, ja 1554 piispa Mikael Agricola kielsi pyhien kutsumisen avuksi "ja muun taikauskon".^[15]

Tilat joutuivat 1556 kruununvoudin hallintaan ja läänitykset peruutettiin. Luostarin väki eli kruunun tilapäisillä avustuksilla. Juhana III:n aikaan luostarin toiminta elpyi hetkeksi, ja hänen puolisonsa, katolinen^[16] kuningatar Katariina Jagellonica kehotti ottamaan uusia noviiseja. Viimeinen nunna kuoli 1591, ja kuningas Kaarle IX määräsi luostarin rakennukset purettavaksi 1608, mutta kirkko säilyi Naantalin seurakunnan käytössä. Puretun luostarin kiviä käytettiin kirkon aitaan, kaupunkilaiset käyttivät omiin tarkoituksiinsa, ja vuosina 1794–1797 niitä riitti vielä kellotornin rakentamiseen.^[17][18] Luostarin konventtirakennusten pohjia on kirkon pohjois- ja länsipuolella olevassa puistossa pintamaan alla. Reinhold Hausen dokumentoi niitä 1872 ja 1879 tekemissään kaivauksissa.^[19] Kaivauksia tehtiin jälleen vuonna 2005, jolloin löydettiin muurattu rakennuksen pohja sekä hopearahoja ja muita esineitä.^[20]

Kirkko on historiansa aikana kärsinyt useita onnettomuuksia. Kolmasosa Naantalin kaupunkia tuhoutui tulipalossa vuonna 1628. Palo sai alkunsa Johan Henrikinpoika Jägerhornin naakkojen ampumisesta, kun panos sytytti kirkon lähellä olevan aitan katon palamaan. Kirkon sisustus tuhoutui kokonaan.^[21][22][23] 1700-luvulla kirkon kattoholvaus tuhoutui jälleen tulipalossa.^[24]

Vuonna 1797 valmistui kirkon päätyyn kiinteästi rakennettu nykyinen barokkityylinen kellotorni neljään suuntaan aikaa näyttävine kellotauluineen. Alkuperäinen kellotapuli oli sijainnut kauempana kirkosta.^[18] Tornin rakennustyötä johti Mikael Piimänen.^[19]

Naantalin kirkossa on tehty korjaustöitä 1860-luvulla, jolloin myös kirkkosalin holvit uusittiin luoteista rakennetta lukuun ottamatta,^[25], ja 1960-luvulla tehtiin laajat restaurointityöt, jolloin kirkko pyrittiin palauttamaan mahdollisimman alkuperäiseen asuun. Kirkkosalin restauroinnin 1963–1965 suunnitteli arkkitehti Olli Kestilä.^[5] Kirkossa on paanukatto, jota on uusittu 1980-luvulta lähtien neljässä vaiheessa, ja se valmistui lopullisesti vuonna 2005, jolloin myös tornin tuuliviiri ja pallot kunnostettiin ja kullattiin.^[26]

Naantalin kivikirkkoa on edeltänyt puukirkko. Hiekkasen mukaan luostarin vihkimisvuoden 1462 aikaan olisi ollut käytössä puukirkko.^[13] Luostarin ensimmäinen kirkko oli Maskun Karinkylässä, jossa luostari alun pitäen sijaitsi.^[27] Se oli puinen ja käytössä vuodesta 1438 syksyyn 1443 tai kevääseen 1444, jolloin se purettiin. Hirret on ehkä siirretty Ailostenniemeen, jonne on alettu rakentaa kirkkoa noihin aikoihin. Kaivauksissa 1963–1964 on löydetty puukirkon perustus, kooltaan noin 27 × 15 metriä. Siinä on poikkeuksellinen rakenne, ehkä Itä-Götanmaalta rakentajan mukana tullut idea: hirsiseinän salvos nousee perustuksen yläpinnan kourusta. Tämä kirkko lienee poistunut käytöstä kivikirkon valmistuttua vuosisadan loppupuolella.^[28] Puukirkon jäänteet olivat kivikirkon sisällä, ja oletettavasti kivikirkko on rakennettu sen ympärille.^[6]

Puukirkon sisustuksesta ennen Naantaliin siirtoa tiedetään, että maalari oli pappisveli Johannes Bernard (k. 1454), joka pyysi Lyypekistä ostamiaan väriaineita vuonna 1441 Vadstenasta.^[29]

Luostarin aikana nunnien asuintilat olivat kirkon pohjoispuolella, munkkien eteläpuolella. Siten kirkon kolmilaivainen kirkkosali oli jaettu rautaisella aidalla kolmeen osaan: pohjoislaiva oli varattu nunnille, etelälaiva munkeille ja keskilaiva kaupunkilaisille. Kirkon seinissä olevat umpeen muuratut aukot liittyvät näihin tiloihin. Runkohuone on suurin keskiajalla valmistunut kirkkotila, 43,5 × 28.5 m, joskin Turun tuomiokirkko on laajentumisten jälkeen nykyisin suurempi.^[30][19] Kirkon länsipäädyssä oli pappis- eli munkkikuori, jossa sijaitsivat pääalttari ja kahdentoista apostolin alttarit sekä Paavalin alttari. Näin toteutui Birgitan ohje "hiljaisesta vedestä" alttarin takana. Alttareita oli yhteensä yli kaksikymmentä.^[6] Itäpäädyssä sijaitsi Neitsyt Marian alttari ja nunnakuori.^[29][13] Lisäksi kirkkosalissa oli 20 sivualttaria. Ulko-ovista, joita lienee ollut eri tarkoituksiin 4–5, on nykyisin käytössä enää yksi.^[30]

Luostarin lakkauttamisen ja uskonpuhdistuksen jälkeen rauta-aidat ja sivualttarit hävisivät kirkosta. Uusi alttari sijoitettiin itäpäätyyn entisen Neitsyt Marian alttarin paikalle, kun taas vanhan pääalttarin kohdalle puhkaistiin ulko-ovi ja pappiskuorista tehtiin eteinen. Alkuperäistä sisustusta tuhoutui myös myöhemmissä onnettomuuksissa ja korjaustöissä, niin että kiinteää sisustusta ei enää ole jäljellä ollenkaan.^[31] Kirkon sisustus noudatti Pyhän Birgitan ilmestyksissään saamia ohjeita, niinpä ikkunat saivat olla vain keltaista tai kirkasta lasia, seinät ovat valkoisiksi kalkitut eikä siellä ole seinämaalauksia vihkiristejä lukuun ottamatta. Sisätilojen piti olla askeettista ja ankaraa.^[6]

Nykyinen sisustus on 1600-luvun saarnastuolia ja irtainta esineistöä lukuun ottamatta nykyaikainen, ja siinä on noudatettu luostarinaikaisen sisustuksen mallia korostetuin sivulehterein. Kaappikello on vuodelta 1878.^[19]

Kirkossa on kuitenkin yhä jäljellä luostariaikaista esineistöä, joka inventoitiin 2005. Kirkossa on veistoksista alttarikaappi pyhimysveistoksineen, munkkien 1400-luvulla veistämä krusifiksi, joka riippuu katosta, pietà-ryhmä, naispyhimys sekä pieni Kristuksen kasvoja esittävä veistos alttarikaapin alapuolella. Lisäksi siellä on keskiaikaiset kalkkikivinen kastemalja ja lavatorium, kaatoallas.^[31][32][6]

Huomattavin esineistä on tamminen alttarikaappi, joka on valmistettu Tukholmassa luostarin rakentamisen aikoihin eli 1400-luvun lopulla.^[29] Kaappia pidettiin kirkon alttarilla 1860-luvun korjaustöihin asti, jolloin se korvattiin alttaritaululla, mutta se tuotiin takaisin alttarille 1960-luvulla. Suuressa ja poikkeuksellisen hyvin säilyneessä kaapissa on kaikkiaan seitsemäntoista puusta veistettyä hahmoa, joihin kuuluvat keskellä olevat Neitsyt Maria ja kaksi hänen taivaallista kruunaajaansa, pyhä Birgitta ja hänen tyttärensä Katariina, sekä kaksitoista opetuslasta. Toisaalla kirkon seinällä nykyään olevan alttaritaulun on maalannut R. W. Ekman, ja se esittää syntistä naista fariseuksen huoneessa.^[6]

Kirkossa on myös kaksi muuta 1400-luvun puuveistosta, jotka esittävät orjantappuroilla kruunattua Kristusta ja kuollutta poikaansa pitelevää Neitsyt Mariaa, sekä luostarin munkkien veistämä kookas ristiinnaulitun kuva. Muita luostariaikaisia esineitä ovat ehtoollisleivän säilytykseen käytetty korkea sakramenttikaappi, Ruotsin kuningattaren Katariina Jagellonican lahjoittama Neitsyt Mariaa ja Jeesusta esittävä maalaus, jota pidetään El Grecon tai jonkun hänen oppilaansa maalaamana,^[6] sekä piscina-kivi.^[19] Kalkkikivinen kasteallas on 1400–1500-luvun vaihteen jommaltakummalta puolelta.^[32] Jäljellä on myös rautainen vihkimäkruunu, jonka alla noviisit antoivat nunnalupauksensa ja piispa vihki heidät nunnaksi. Seinissä on yhä nähtävissä kirkon vihkimisen yhteydessä maalattuja vihkiristejä. Erikoinen ristinimbuksen ympäröimä Kristuksen pää on saattanut olla itsenäinen veistos tai kuulua jo hävinneeseen krusifiksiin.^[29][6]

Kirkon vanhin esine on goottilaistyylinen rautaristikkoinen teräväksi torniksi suippeneva ehtoollisleivän säilytykseen käytetty sakramenttikaappi eli monstranssikaappi eli hostiarum mahdollisesti vuodelta 1369, kuten sen kunnostanut puuseppä siihen 1800-luvulla merkitsi. Se sijaitsee kirkon takaosassa.^[6][33][34]

Värikäs renessanssityylinen saarnastuoli on vuodelta 1622.^[35] Sivujen komeroihin on veistetty Kristus ja evankelistat tunnuksineen. Kulmissa on pilasteri, jonka yläosassa on puolivartalon mittainen apostoli. Saarnastuoliin johtavan oven päällä on kaksi veistosta sekä kaksi vaakunaa, toinen Fleming- ja Bååt-sukujen. Pohjoissaksalaista tai -hollantilaista tyyliä edustavan saarnastuolin lahjoittivat 1622 sotapäällikkö Henrik Fleming ja hänen puolisonsa Ebba Erlandintytär Bååt. Vuoden 1628 tulipalosta säästynyt saarnastuoli siirrettiin alkuperäiseltä paikaltaan itäisimmästä pohjoispilarista seuraavaan. 1960-luvun korjausten yhteydessä se palautettiin paikalleen.^[31] Saarnastuolia on pidetty teettäjänsä Henrik Flemingin representaationa, julkisena esittäytymisenä.^[36]

Eri puolilla kirkkorakennusta on maalauskatkelmia niin keskiajalta kuin uudelta ajaltakin, ja niitä on otettu esiin korjaustöissä vuosina 1910, 1958 ja 1962–1963. Kummassakin päätyseinässä sisällä on vihkiristi, ja niiden yläpuolelle on 1500-luvun alussa maalattu Kristuksen kasvot (facies Christi), jollainen on myös itäseinän ikkunalynetissä. Itäisessä niin sanotussa nunnasakaristossa on oletettavasti 1480-luvulta maalauskatkelmia, jotka esittävät pyhää Yrjänää, apostoli Anderasta ja Katariina Aleksandrialaista. Uudelta ajalta on seinissä muistokirjoitusten katkelmia vuosilta 1549–1615.^[29]

36-äänikertaiset barokkityyliset urut ovat Kangasalan Urkurakentamo Oy:n rakentamat ja valmistuneet vuonna 1990. Urkujen soittimellisena mallina on ollut 1600-luvun hollantilainen urkuperinne, mutta ne noudattavat kuitenkin pohjoiseurooppalaisen urkumusiikin vaatimuksia. Urut painavat 8,6 tonnia ja niissä on 2 310 pilliä. Uruilla on tehty levytyksiä ja radionauhoituksia.^[31]

Kirkon itäpuolella on ollut hautausmaa jo keskiajalla. Nykyinen hautausmaa on kirkon eteläpuolella. Uskonpuhdistuksen ajalla vainajia haudattiin kirkon sisätiloihin, mikä kiellettiin 1700-luvulla, ja hautausmaata laajennettiin 1800-luvulla useita kertoja. Laajennuksen vaatimat työt olivat tuolloin seurakuntalaisten vastuulla, samoin kirkon aidan hoito kuului seurakuntalaisille. 1960-luvulla hautausmaata laajennettiin jälleen, ja silloin rakennettiin huoltorakennus, johon 2007 laajennuksen yhteydessä tuli kolumbaario. Hakapellon hautausmaa on seurakunnan toinen hautausmaa,^[20] mutta myös vuodesta 2005 lähtien Naantalin seurakuntaan kuuluvalla Velkuan kirkolla sijaitsee hautausmaa.^[37]

Hautausmaan pohjoisosassa on Nunnalahden uurnahautausmaa, joka valmistui 2007 arkkitehti Bey Hengin suunnitelmien mukaan. Sen yhteydessä on myös muistolehto ja sirottelualue. Sen erottaa muusta hautausmaasta pensasaita ja Nunnalahdentiestä rauta-aita. Hautausmaalla on myös muualle haudattujen muistelupaikka.^[20]

Museovirasto on määritellyt Naantalin kirkon ja sitä ympäröivän Ailostenniemen yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.^[19] Alueeseen liittyy välittömästi Naantalin vanhakaupunki, joka niin ikään on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.^[5]

• Luettelo Suomen keskiaikaisista kivikirkoista

• Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9

• Kaarlo Jäntere, Naantalin kirkon rakennushistoriaa, teoksessa: Kaarlo Jäntere ja Maliniemi A.: Muistojulkaisu Naantalin 500-vuotisjuhlaan elokuun 23 päivänä 1943, Oy Suomen kirja, 1943
• Reinhold Hausen, Nådendals kyrka och klosterruiner. Amos Andersons förlagsaffär, Helsingfors. 1922
• Juhani Rinne, Naantalin kirkon luostarinaikainen sisustus, Suomen kirja, 1943.
• Tove Riska, Naantalin rovastikunta. Turun arkkihiippakunta VI osa. Suomen kirkot – Finlands kyrkor (Helsinki 1972), s. 54–56; Tuija Tuhkanen, Kirkon kaunistukseksi ja lahjoittajan kunniaksi. Henrik Flemingin lahjoitukset Suomen kirkoissa, Helsinki 2008 (Saarnatuolista)
• Kari Uotila ym., Naantalin vanhankaupungin rakennuskanta. Varsinais-Suomen rakennuskulttuuri 10. Naantalin kaupunki, Vallis Gratiae –yhdistys, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto. Saarijärvi 2006.
• Mattila, Leena: Naantalin kirkkomaa, historiaa ja tarinaa. Naantali: Vallis Gratiae yhdistys R.Y., 2012. Kirjan esittely.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Naantalin kirkko Wikimedia Commonsissa

• Naantalin kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.