Maine (osavaltio)

Osavaltion pääkaupunki on Augusta. Muita suuria kaupunkeja ovat Portland, Lewiston ja Bangor.^[4]

Mainen pinta-alasta 90 prosenttia on metsää, ja se on harvimmin asuttu osavaltio Mississippijoen itäpuolella.^[3]

Vuoden lämpimin kuukausi on heinäkuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila Portlandissa on noin 26 astetta. Keskimääräinen alin on pakkasen puolella marraskuusta maaliskuuhun, kylmimmillään tammikuussa −10,3 astetta.^[5]

•  
  Mainen kartta (suurenna)
•  
  Androscogginjoki kulkee Mainen läpi.
•  
  Majakka Acadian kansallispuistossa.

Mainen varhaisimmat tunnetut asukkaat kuuluivat mi’kmaq- ja abenaki-intiaaneihin. Abenekajea asui ympäri osavaltiota jokilaaksoissa ja rannikoilla, kun taas sotaisammat mi’kmaq-intiaanit elivät osavaltion itäosissa ja nykyisen Kanadan puolella New Brunswickissa. Mainen intiaaneista säilyi vain joitain hajanaisia heimoja eurooppalaisten saavuttua alueelle.^[6]

Tiedot Mainen rannikon ensimmäisistä eurooppalaisista ovat hieman hataria: viikinkien vierailuista on vain niukkoja ja kiistanalaisia todisteita ja John Cabotin matkoista 1490-luvulla ei ole todisteita. 1610-lukuun mennessä rannikolla oli jo kalastusalueita ja sisämaassa käytiin turkiskauppaa intiaanien kanssa. Etelärannikon York sai 1641 ensimmäisenä amerikkalaisena paikkakuntana kaupungin oikeudet.^[6]

Maine oli pitkään englantilaisten, ranskalaisten ja intiaanien taistelualuetta, kunnes britit kaatoivat 1763 Ranskan itäisessä Kanadassa. Maine oli saanut provinssin aseman Englannin Kaarle I:ltä, mutta massachusettsilaiset saivat isoja osia alueesta haltuunsa 1600-luvun aikana. Massachusettsilaiset pystyivät vastustamaan Mainen vaatimusta omaan hallintoon vuoden 1812 sotaan asti. Massachusetts ei ollut pystynyt turvaamaan Mainen piirikuntaa brittihyökkäyksiltä. Maine liittyi 1820 Missourin kompromissin jälkeen liittovaltioon orjista vapaana osavaltiona.^[6]

Mainen koillisraja oli pitkään Yhdysvaltain ja Britannian välinen kiista. Pariisin rauhassa 1783 raja määrättiin kulkevaksi ylänköseudulla, mutta sen määritteleminen osoittautui vaikeaksi. Osapuolet kävivät asiasta 1838–1839 niin sanotun Aroostook-sodan. Kenraali Winfield Scottin järjestämä aselepo antoi osapuolille kiistellyn alueen yhteishallinnon. Lopulliseen sopuun päästiin 1842, kun alue jaettiin suunnilleen kahtia.^[6]

Maineen muutti yrittäjiä, jotka pyrkivät rikastumaan muun muassa turkilla, kaloilla ja puutavaralla. Osavaltion talous kehittyi nopeimmin 1830–1860, jolloin taloutta hallitsivat puutavara, jää, graniitti ja kalkki. Tekstiili- ja paperiteollisuus tulivat merkittäviksi tekijöiksi 1800-luvun lopulla.^[6]

1900-luvun puolivälin jälkeen monet perinteiset teollisuudenalat ovat kärsineet. Matkailu on sen sijaan kehittynyt.^[6]

Mainen lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen osavaltion parlamentti. Ylähuoneessa eli senaatissa on 31, 33 tai 35 jäsentä, alahuoneessa eli edustajainkokouksessa on 151 jäsentä.^[7]

Ylintä toimeenpanovaltaa käyttää kuvernööri.

Maine on jaettu 16 piirikuntaan.^[8]

Mainen suurimmat tulonlähteet ovat metsätalous ja turismi.^[3] Maine on Yhdysvaltojen toiseksi eniten paperia tuottava osavaltio Wisconsinin jälkeen. Paperiteollisuus työllistää 7 400 henkeä ja tuottaa 4,1 prosenttia osavaltion bruttokansantuotteesta.^[9]

Myös kalastus on Mainessa tärkeä elinkeino. Vuonna 2011 kalastusmarkkinoiden arvo oli 435 miljoonaa dollaria. Kalastuksessa tärkein laji on amerikanhummeri, jota pyydystää Mainessa noin 4 500 kalastajaa.^[10]

Mainen lentoasemista 24:llä oli kaupallista liikennettä vuonna 2015. Niistä kahdeksalta lähti yli sata matkustajaa. Vilkkaimmat lentoasemat olivat Portlandin kansainvälinen lentoasema (858 000 lähtevää matkustajaa) ja Bangorin kansainvälinen lentoasema (274 000).^[11] Yhdysvaltain ilmailuviranomainen FAA on nimennyt Bangorin lentoaseman yhdeksi Yhdysvaltain kansainvälisen lentoliikenteen pääasiallisista varakentistä.^[12]

Osavaltion suurimmat rautatieyhtiöt ovat rahtia kuljettavat Pan Am Railways, Central Maine & Quebec Railway, Eastern Maine Railway ja Maine Northern Railway. Mainen liikennevirasto omistaa suuren osan rataverkosta.^[13] Amtrakin matkustajajunista Mainessa kulkee Downeaster, jonka pääteasema on Brunswick.^[14]

Satamia Mainessa on 44.^[15] Niistä suurimmat risteilymatkustajien määrällä mitattuna olivat vuonna 2015 Bar Harborin satama (159 000 matkustajaa) ja Portlandin satama (97 000).^[16] Lauttaliikennettä Mainessa harjoittavat niin Mainen liikennelaitos^[17] kuin yksityiset yrityksetkin.^[18]

Mainessa kulkee vain yksi Interstate-tie (Interstate 95).

Mainessa oli vuoden 2020 väestönlaskennan mukaan 1 362 359 asukasta ja vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 1 328 361 asukasta. Asukkaista 19 % on alle 18-vuotiaita, 60 % 18–64-vuotiaita ja 21 % yli 64-vuotiaita. Asukkaista noin 94 % on valkoisia. Osuus on selvästi suurempi kuin Yhdysvalloissa keskimäärin (n. 76 %).^[1]

Mainessa on elänyt erikoislaatuisia ihmisryhmiä kuten shakerit. Mainen osavaltionmuseo on Augustassa ja merimuseo Bathissa.

Osavaltion tunnettuihin kirjailijoihin kuuluvat Henry Wadsworth Longfellow, Harriet Beecher Stowe, Sarah Orne Jewett, Edwin Arlington Robinson, Edna St. Vincent Millay ja Stephen King.^[6]

Maine Red Claws on NBA:n kehitysliigan koripallojoukkue, Portland Pirates pelasi jääkiekkoa AHL:ssä ja Portland Sea Dogs pelaa baseballia.

• Maine Encyclopædia Britannica. 2017. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 18.3.2017.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maine Wikimedia Commonsissa

•   Matkaopas aiheesta Maine Wikivoyagessa (englanniksi)