Lofootit

Norjassa saaristosta sekä alueesta käytetään nimitystä Lofoten. Sekä Lofoten- että Ofoten-nimien taustoja ja merkityksiä on yritetty tutkia useasti, mikä on johtanut moniin teorioihin, mutta ei kuitenkaan varmaan tietoon. Kriittisessä tarkastelussa ei ole päästy mihinkään yleisesti hyväksyttyyn ja perusteltuun tulkintaan nimestä.^[1] Usein kerrotaan, että nimi itsessään viittaa ilveksen tassuun tai jalkaan, jolloin nimen muinaisruotsinkielinen etuosa ló tarkoittaa ilvestä ja muinaisnorjankielinen loppuosa fotr tarkoittaa jalkaa, ja että saari näyttäisi ylhäältä katsottuna mahdollisesti ilveksen jalan muotoiselta. Selitys on ainakin nähty The New York Times -sanomalehdessä julkaistussa artikkelissa Lofooteista, johon toimittaja oli väittänyt kuulleensa selityksen paikallisilta. Kyseinen tulkinta nimestä on saanut myös kritiikkiä.^[2][3] Vanhastaan Lófót on esiintynyt tietyn saaren, Vestvågøyan nimenä. Samalla viereisen Flakstadøyan yhteydessä käytettiin vanhaa samankaltaista nimeä Vargfót.^[4] Pidetään kuitenkin kyseenalaisena, että Lófót-nimellä oltaisiin tarkoitettu itsessään Vestvågøyan saarta alusta asti. Toisin kuin esimerkiksi paikallisissa nimissä Værøya ja Gimsøya, joissa nimet sisältävät selvästi saarta tarkoittavat päätteet, teksteissä esiintyvä ”i Lofot” viittaa pikemminkin piiriin, johon kuitenkin myös Vestvågøya olisi kuulunut.^[1]

Lofootit sijaitsevat Pohjois-Norjassa napapiiriltä pohjoiseen. Saariryhmä muodostaa noin 175 kilometriä pitkän Atlantin Norjanmerelle kurkottavan jonon. Suurimmat pääsaaret ovat Hinnøya, Austvågøy, Gimsøya, Vestvågøya, Flakstadøya ja Moskenesøya. 2 198 km² kokoisesta, koko Norjan rannikon suurimmasta, Hinnøyan saaresta Lofoottien alueeseen kuuluvaksi katsotaan kuitenkin vain eteläkärki. 526,7 km² kokoisesta Austvågøyastakin Lofootteihin katsotaan kuuluvan noin 60 % saaren eteläpuolelta. Kolmanneksi suurin saarista, 411,1 km² kokoinen Vestvågøya, sen sijaan luetaan kokonaan Lofootteihin. Kauempana saariston eteläkärjessä on kaksi pienempää, eristäytynyttä saarta Værøy ja Røst. Lisäksi Lofooteilla on lukuisia pieniä saaria ja luotoja.^[5] Lofoottien saariryhmän ja sisämaan välissä on valtava Vestfjord ja pohjoisessa Vesterålenin saaristo.^[5]

Lofoottien maisemaa hallitsevat vuoret huippuineen, suojaisat lahdelmat, pitkälle ulottuva merenranta ja suuret, koskemattomat alueet. Rannikot ovat enimmäkseen kivikkoisia, mutta myös hiekkarantoja ja -dyynejä esiintyy.^[6][7] Lofoottien pääosin prekambrikautinen kallioperä kuuluu Norjan vanhimpiin, ja vanhimmat kivet on ajoitettu noin 2 miljardin vuoden ikäisiksi.^[2][6] Erittäin kovalla kiviaineksella, käsittäen graniitit ja syeniitit, on magmaattinen alkuperä.^[2] Lofoottien maiseman alpiininen muoto on syntynyt jääkausien seurauksena, jotka päättyivät noin 10 000 vuotta sitten. Jääkausien aikana jäätiköt koversivat kallioita, jättäen vetäydyttyään jäljelle syviä painanteita, joita erottavat kovat ja terävät kiviharjanteet ja vuorenhuiput.^[2][8] Kaukaa katsottuna saariston vuorten ketju näyttää muodostavan jopa 1 100 metriä korkean merestä jyrkästi kohoavan yhtenäisen seinämän.^[2][6] Lofoottien korkein vuori on Austvågøyssa sijaitseva Higravstinden (1 146 m).^[5][2][7] Lofooteilta koillisessa sijaitsevassa Møysalenin kansallispuistossa, Hinnøyan saarella on jopa yli 1 200 m yltäviä vuoria, mutta ne jäävät piirin rajojen ulkopuolelle.^[7]

Lofootit kuuluvat Nordlandin lääniin. Lofoottien piirissä sijaitsevat Norjan kunnat Vågan, Vestvågøy, Flakstad, Moskenes, Værøy ja Røst, joiden yhteispinta-ala on 1 229 km².^[2] Lofoottien suurimmat kaupungit ovat Vestvågøyssä sijaitseva Leknes ja Våganissa sijaitseva Svolvær.

Moskenesøyan ja ulompien saarten välissä, läntisillä Lofooteilla sijaitsee kuuluisa Moskstraumen. Se on niin sanottu maelstrom, joka koostuu useista vuorovesi-ilmiöön liittyvistä akanvirroista ja vesipyörteistä. Moskstraumen on lajissaan yksi maailman voimakkaimmista virroista ja on vaarallinen lähistön vesillä liikkujille.^[6][9][5]

Alueen merielämä on rikasta. Merenpohja vajoaa jyrkästi yli 2 000 metrin syvyyteen Lofoottien ja Vesterålenin pohjois- ja länsipuolella.^[10] Lofoottien saariryhmän lounaispuolella sijaitseva Røstrevet on suurin kylmän eli syvän veden koralliriutta ja suurin silmäkoralliriutta.^[11][12][13]

Geologinen tuntemus Norjan edustan mannerreunustasta syrjäisten Lofoottien ympäristössä on pysynyt rajallisena, kun lähiympäristön merkittävät tutkimukset ovat toistaiseksi rajoittuneet etelämpänä sijaitseviin Vøringin ja Møren altaisiin sekä kauempana rannoista sijaitsevalle syvälle vesialueelle Lofooteilta länteen. Lofoottien ja Vesterålenin alueella on Vøringin altaaseen liittyvä laajentuma, joka on geologisesti melko samankaltainen, joten alue tarjoaa potentiaalisen ympäristön jatkotutkimuksille. Ensisijaisia tutkimuskohteita olisivat vinot siirroksiin liittyvät lohkareet sekä horstirakenteet, jotka sisältäisivät eristyneitä jura- ja triaskautisia varastoja.^[10]

Lofoottien talvilämpötilat ovat melko lauhoja ottaen huomioon saariryhmän sijainnin napapiiristä pohjoiseen. Tämä johtuu Golfvirrasta.^[5] Røst ja Værøy ovat pohjoisimmat paikat maailmassa, missä keskilämpötila pysyy nollan yläpuolella koko vuoden.^lähde?

Lofoottien koillisosassa talvet ovat hieman viileämpiä, esimerkiksi Svolværissä tammikuun keskilämpötila on -1,5 °C, mutta kesät ovat hieman lämpimämpiä. Sekä heinä- että elokuun keskilämpötila on 13 °C. Kuivimmat kuukaudet ovat touko- ja kesäkuu, kun taas lokakuun sademäärä on kolme kertaa suurempi. Tyypillinen päivälämpötila toukokuussa on 9 °C, heinäkuussa 15 °C ja syyskuussa 11 °C. Korkein Svolværissä mitattu lämpötila on 30,4 °C. Loppusyksystä ja talvella saattaa esiintyä voimakkaita tuulia, mutta ne ovat harvinaisia maaliskuusta lokakuun keskivaiheille. Lumi ja räntä eivät ole talvisin epätavallisia, mutta vuorille saattaa kerääntyä suuriakin määriä lunta, ja joinakin talvina lunta saattaa tulla jyrkiltä vuorilta lumivyörynä.^lähde?

Svolværissä keskiyön aurinko on horisontin yläpuolella toukokuun 25. päivästä heinäkuun 17. ja talvisin se ei nouse joulukuun 4. päivän jälkeen ennen tammikuun 7. päivää. Leknesissä aurinko on horisontin yläpuolella toukokuun 26. päivästä heinäkuun 17. päivään, eikä se nouse joulukuun 9. päivän jälkeen ennen tammikuun neljättä.^lähde?

Meriveden lämpötila on kirjattu vuodesta 1935 alkaen. Metrin syvyydessä lähellä Skrovan kylää lämpötilat vaihtelevat maaliskuun 3 °C:sta elokuun 14 °C:seen. Joinakin vuosina lämpötila on ollut myös yli 17 °C. Marraskuussa meriveden lämpötila on noin 7–8 °C. 200 m:n syvyydessä veden lämpötila on noin 8 °C lähes koko vuoden.^lähde?

Saukot ovat alueella yleisiä ja suuremmilla saarilla on myös hirviä. Saaristo tarjoaa suojaisia vesialueita myös miekkavalaille ja kaskeloteille.^[10]

Hirvet ovat melko yleisiä Lofoottien itäosien metsissä.^[14][15] Lille Mollan saarelta löytyy koko Norjan tihein hirvipopulaatio.^[14] Lofoottien merellisissä ympäristöissä kirjo- ja harmaahylkeet ovat melko tavanomaisia, ja niitä tavataan aina läntisestä Røstin ulkosaaristosta idän Risværiin ja Svellingsøyene-saarille saakka.^[14] Delfiinien heimoon kuuluvat, jopa 8 metriä pitkät ja 5 000 kg painavat miekkavalaat vaeltavat syksyn ja talven aikana Pohjois-Norjan vesille, kuten Lofoottien saaristoon. Kesäisin ne ovat satunnaisempia. Parvina elävät miekkavalaat hyvin harvoin metsästävät muita merinisäkkäitä, vaan ne liikkuvat lähinnä kalojen, kuten sillin perässä. Useat miekkavalasparvet tapaavat saapua lähemmäksi saaristojen rannikkoja, kun meren silliparvet ovat niukkia. Osa miekkavalasparvista saattaa elää suuremman osan elämästään Lofoottien ympäristössä, kun taas toiset vaeltavat kauemmaksi.^[14][16]

Lofooteilla elää paljon lintulajeja, joista osa muuttaa ja osa talvehtii. Soisille alueille tyypillisiä ovat haikarat, joutsenet, sorsalinnut ja kahlaajat.^[15] Røstin saarella sijaitsee Norjan suurin lunnipopulaatio.^[14] Kauempana merellä lounaassa sijaitseva Røstlandet tunnetaan muutenkin useiden harvinaisten muuttolintujen levähdyspaikkana. Saarelta on tunnistettu yli 300 lintulajia, kuten esimerkiksi kivitasku, tundrakirvinen ja turturikyyhky. Røstøyan landskapsvernområde -suojelualueella on jyrkkiä merilintuyhdyskuntien asuttamia lintukallioita, missä elää lunnien lisäksi pikkukajava, ruokki, pohjankiisla ja merimetso.^[15] Suuret merikotkat ovat yleinen näky Lofoottien vuonoilla, ja saaristossa onkin niitä varsin suuri populaatio.^[14][15]

Joissakin metsissä kasvaa mäntyjä ja pihlajaa. Lofooteilla ei ole luonnollisia havumetsiä, mutta alueella on joitakin istutettuja metsiä, joissa kasvaa kuusia. Saariryhmässä esiintyy myös suomenpihlajaa ja metsäomenapuita, joita ei kasva kauempana pohjoisessa.^lähde?

Arkeologisten tutkimusten perusteella saaret ovat olleet asuttuja ainakin 5 000 vuotta. Metsästäjä-kalastajat hyötyivät Lofoottien suhteellisen lämpimästä merilämpötilasta, ottaen huomioon sijainnin 160 kilometriä napapiirin pohjoispuolella. On olemassa todisteita rautakautisesta asutuksesta, joiden elinkeinoihin kuului maanviljely, merellinen metsästys ja kalastus. Kulttuurien kohtaaminen saamelaisten kanssa tapahtui kalastuksen kautta. Viikinkiaikana heimopäälliköt hallitsivat sekoittunutta väestöä. Lofooteille perustettiin suuria kartanotiloja, ja kaupankäyntiretkiä tehtiin Barentsinmerelle. Heimopäälliköt tekivät myös kaukaisia vierailuja Alfred Suuren luona Wessexissä asti.^[17]

Lofooteilla on ollut pysyvää asutusta ainakin vuodesta 1120 lähtien tähän päivään saakka. Silloinen Norjan kuningas Östen Maununpoika rakennutti Augstvågøya-saaren Kabelvågiin kirkon ja majoitusta kalastajille. Ennen nykyaikaista turismia kalastus onkin pysynyt lähes ainoana talouden kannattimena alueen historiassa.^[5]

Lofooteilla oli vain viisi kuntaa vuosien 1837 ja 1856 välillä, jolloin piirin ulkorajat olivat kuitenkin täysin samat kuin nykyään. Vuosien 1928 ja 1963 välillä kuntien määrä oli ylimillään 11.^[2]

Toisen maailmansodan aikaan huhtikuusta 1940 alkaen saksalaiset miehittivät Norjaa. Norja oli saksalaisille strategisesti tärkeä etenkin glyseriinituotannon ja rautamalmin vuoksi. Iso-Britannia oli kärsinyt edellisessä kohtaamisessaan saksalaisten kanssa tappion, joka johti Dunkerquen evakuointiin. Ison-Britannian pääministerinä toiminut Winston Churchill kaipasi onnistumisia, joilla kohentaa brittiläisten moraalia. Britit kokosivat 2 000 vapaaehtoisen hakijan joukosta 500:n sotilaan suuruisen joukon, joille annettiin erikoiskoulutus kommandotehtävää varten. 1. maaliskuuta 1941 brittiläiset kommandot aloittivat kolmipäiväisen laivamatkansa kohti Norjan Lofootteja. 4. maaliskuuta 1941 alkoi operaatio Claymore, jossa kommandot rantautuivat Lofooteille aamulla kello 6:50, hieman myöhässä aamun pimeyden vuoksi. Neljään eri ryhmään jaettu joukko räjäytti neljä saksalaisten miehittämää kalaöljyn ja glyseriinin valmistukseen käytettyä laitosta ja onnistui ottamaan 225 vankia. Kommandot ehtivät kohdata vain vähän vastarintaa, eikä 500:sta hyökkäysoperaatioon osallistuneesta kuollut kukaan. Vain yksi loukkaantui, kun tämä ampui vahingossa omaan jalkaansa. Hyökkäyksessä tuhoutui myös saksalainen troolari, jonka mukana kuoli 14.^[18]

Kalastus on yksi Lofoottien tärkeimmistä elinkeinoista.^[5] Lofooteilla sijaitsevat turskien ja sillien kalastusalueet kuuluvat maapallon rikkaimpiin.^[10] Kolja kuuluu myös tavallisimpiin kalasaaliisiin.^[5] Joitakin alavia alueita käytetään myös maanviljelyyn ja karjanhoitoon.^[19] Viljelytuotteita ovat perunat ja marjat, mutta niukka maaperä ei juurikaan sovellu viljanviljelyyn.^[5] Karjataloudessa tyypillisimpiä eläimiä ovat nautakarja ja lampaat, mutta myös kanoja ja sikoja kasvatetaan. Karjanhoidosta syntyviä päätuotteita ovat maitotuotteet ja liha. Maidon valmistus on keskittynyt erityisesti Vestvågøyhyn. Lampaat laiduntavat monin paikoin Lofootteja, ja Vestvågøyssä voi tavata myös vuohia.^[2]

Saariryhmä on ollut jo yli tuhannen vuoden ajan tärkeä turskanpyyntipaikka, erityisesti talvisin, kun turskat uivat Barentsinmereltä ja kerääntyvät Lofooteille kutemaan.^[20][21] Turskan kutuaikana helmikuusta huhtikuuhun tuhannet ihmiset eri puolilta Norjan rannikkoa saapuvat Lofooteille osallistuakseen turskasaaliiden maihinsiirtoon sekä käsittelyyn. Turskasta valmistetaan muun muassa kapakalaa, jolloin kalat kuivataan talvella tuulen ja auringonpaisteen avulla käyttämättä ollenkaan suolaa. Paikallinen kalanjalostusteollisuus tuottaa myös kalanmaksaöljyä sekä kalan osista valmistettua lannoitetta.^[5]

Öljyn etsintä mereltä Lofoottien läheisyydestä on synnyttänyt kiivasta poliittis-sosiaalista väittelyä. Mahdollinen öljy- ja kaasuteollisuus Lofoottien alueella nähdään uhkana perinteiselle kalataloudelle sekä turismille.^[22][23]

8 % kaikista työpaikoista on sidoksissa pääelinkeinoihin liittyvään teollisuuteen, mikä on korkeampi suhde kuin 5 % muualla Norjassa. Etenkin saariston neljässä kauimmaisessa kunnassa työpaikat painottuvat vahvasti kalastukseen. Elintarviketeollisuus muodostaa noin puolet kaikista teollisuuden työpaikoista.^[2]

Lofoottien sähkövoimantuotanto on pientä. Vuonna 2019 toiminnassa oli 11 sähkölaitosta tuottamassa 44,4 gigawattituntia sähköä vuodessa. Laitosten yhteisteho oli 14,5 megawattia. Alue tarvitsee suurimman osan sähköstään yhteisverkon kautta.^[2]

Lofoottien matkailusuosio on ollut kasvuluonteista. Pitkään jatkunut turismi on perinteisesti ollut kesäpainotteista, mutta matkailukausi on sittemmin muuttunut lähes ympärivuotiseksi. Kesä on kuitenkin yhä pääsesonkiaikaa.^[22][24] Tarkkaa vuosittaista matkailijoiden määrää ei tunneta, mutta yöpymisten määrästä on vuosien mittaan pidetty kirjaa. Vuonna 2016 yöpymisiä oli noin 460 000, josta noin 40 prosenttia oli ulkomaalaisia ja 60 prosenttia kotimaanmatkailijoita. Varsinainen matkailijoiden määrä on pienempi kuin yöpymisten lukumäärä, sillä moni yöpyy saaristossa useamman kuin yhden yön, vaikka toisaalta statistiikasta puuttuu monia, jotka nukkuvat esimerkiksi yksityiskodeissa tai rekisteröimättömillä retkeilyalueilla.^[24]

Matkailijoille järjestetään monenlaisia elämyksiä: retkeilyä, kiipeilyä, hiihtoa, kalastusta, kajakkimelontaa sekä merilintu- ja valassafareita. Lofootit ovat myös kansainvälisesti tunnettu kylmän veden surffaus- ja leijalautailukohde. Lisäksi siellä sijaitsee eräs maailman pohjoisimmista golfradoista.^[22] Paikalliseen kulttuuriperintöön liittyvät palvelut on usein määritelty olevan yksi Lofoottien matkailun päätuotteista.^[25] Kulttuuriperintöä, historiallisia rakennuksia sekä rekonstruoitua ja elävää historiaa markkinoidaan runsaasti.^[26] Kuitenkin tutkimusotannat ovat osoittaneet kulttuurin ja historian olleen suurimmalle osalle kävijöistä vähemmän tärkeä osa Lofoottien matkailukokemusta.^[26][25] Silti esimerkiksi kulttuurikohteiksi luonnehdittavat Borgin viikinkimuseo ja Å:n kalastuskylä korostuivat suosittuina käyntikohteina.^[25] Suurimmaksi osaksi Lofooteille saapuneet turistit ovat tulleet saariston maisemia nähdäkseen. Monet matkailijat ovat kokeneet kävijämäärän olevan maksimikapasiteetissaan, eivätkä nähneet alueen matkailijamäärän lisäämistä houkuttelevana ajatuksena.^[26]

Lofooteilta on autolauttayhteys mantereelle, esimerkiksi Svolværista Skutvikiin ja Moskenesista Bodøn. Lofooteilla vierailee keskimäärin 80 risteilyalusta vuodessa. Risteilyalusten kaksi pääsatamaa sijaitsevat Leknesissä ja Svolværissä.^[27]

Lofooteilta on myös tieyhteys. Valtatie E10 yhdistää saariryhmän suurimmat saaret toisiinsa ja saariryhmän Manner-Norjaan siltojen ja merenalaisten tunnelien kautta. Lofooteilla kulkee päivittäin myös muutamia bussivuoroja saarien ja mantereen välillä.

Lofoottien aluetta palvelee kolme lentokenttää

• Harstad-Narvik-lentoasema (506 449 matkustajaa vuonna 2009)
• Leknesin lentoasema (84 215 matkustajaa vuonna 2006)
• Svolværin lentoasema (63 787 matkustajaa vuonna 2006)

Harstad-Narvik-lentoasemalta on lentoja Tromssaan ja Bodøhön, sekä päivittäin suoria yhteyksiä Osloon ja Trondheimiin. Sieltä on myös tilauslentoja Etelä-Eurooppaan ja Kanariansaarille. Leknesin lentoasemalta on lentoja Osloon ja joihinkin Nordlandin läänin kuntiin ja kaupunkeihin. Svolværin lentoasemalta on lentoja Bodøhön ja Leknesiin.

Lofoottien väestö jakaantuu kuuteen kuntaan: Vågan, Vestvågøy, Flakstad, Moskenes, Værøy ja Røst. Vuonna 2022 kuntien asukasmäärä oli yhteensä 24 635. Vestvågøyn asukasmäärä oli kunnista suurin, 11 566. Lisäksi Våganissa asui 9 724, Flakstadissa 1 216, Moskenesissa 982, Værøyssä 678 ja Røstissä 469 ihmistä. Vuoden 2022 väestötiheys oli Våganissa 21, Vestvågøyssä 28, Flakstadissa 7, Moskenesissa 9, Værøyssä 36 ja Røstissä 47 asukasta / km². Asukkaiden määrä on viime vuosina hieman kasvanut Vestvågøyssä ja Våganissa. Esimerkiksi vuonna 2012 Vestvågøyssä asui 10 848 ja Våganissa 9 086 ihmistä. Flakstadissa, Moskenesissa, Værøyssä ja Røstissä määrä on vähentynyt. Vastaavasti vuoden 2012 väkiluku oli Flakstadissa 1 383, Moskenesissa 1 116, Værøyssä 751 ja Røstissä 595.^[28]

Lofootit tarjoavat monia erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja, kuten kallio- ja vuorikiipeilyä, pyöräilyä ja golfaamista. Kesäisin Lofooteilla on valoisaa kellon ympäri. Kallio- ja vuorikiipeilyä harrastetaan pääasiassa Austvågøyassa ja Moskenesøyassa, kun taas pyöräreitti kulkee Å:sta läpi Fiskebølin. Tie on osittain julkinen, mutta liikenne ei ole vilkasta, tosin heinäkuussa liikkeellä saattaa olla useitakin asuntoautoja.

Keskiaikaisen Vágar-kylän paikalla, nykyisessä Kabelvågissa, sijaitsee Lofotmuseet -museo. Museon päärakennus on vuonna 1815 rakennettu entinen kartano, joka on perua ajalta, jolloin Caspar Lorch oli kyseisen kalastajakylän omistaja. Lähellä museota sijaitsevat akvaario Lofotakvariet sekä taidegalleria Galleri Espolin.^[29]

Lofotr Vikingmuseum -museo järjestää vuosittain viisi päivää kestävän Lofotr Vikingfestival -festivaalitapahtuman, jonka teemana on viikinkiaikainen historia. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2004.^[30]

• Tiu Similä, Thomas Lyrhotm, Hanne Strager, Morten Lindhard, Anna Bisther & Dag Vongraven: Killer Whales in Norway (pdf) 01.1990. ResearchGate. Viitattu 26.10.2022.

• Marianne Karlsson & Brigt Dale: “It belongs to the world.” Oil, conservation and futures in the making in Lofoten, Norway (pdf) 03.2019. EPC: Politics and Space, Nordland Research Institute & Norwegian Institute for Water Research. Viitattu 18.10.2022.

• Jarle Tryti Nordeide: Coastal cod and north-east Arctic cod—Do they mingle at the spawning grounds in Lofoten? (pdf) 11.1998. Sarsia North Atlantic Marine Science. Viitattu 18.10.2022.

• Sophia Perdikaris: The transition to a commercial economy: Lofoten fishing in the Middle Ages, a preliminary report (pdf) 1997. Anthropozoologica, Bioarchaeology Laboratory, NABO, Dept. of Anthropology, Hunter College. Viitattu 17.10.2022.

• Bjørn P. Kaltenborn, John D. C. Linnell & Erik Gómez-Baggethun: Can cultural ecosystem services contribute to satisfying basic human needs? A case study from the Lofoten archipelago, northern Norway (pdf) 01.06.2020. Applied Geography, Elsevier Ltd.. Viitattu 20.10.2022.

• Bjørn P. Kaltenborn, Eivind F. Kaltenborn, John D. C. Linnell: “It’s All about the Scenery”: Tourists’ Perceptions of Cultural Ecosystem Services in the Lofoten Islands, Norway (pdf) 03.2019. Norwegian Institute for Nature Research, The Arctic Institute of North America. Viitattu 17.10.2022.

• Bjørn P. Kaltenborn & John D. C. Linnell: Who are legitimate stakeholders? National and local perceptions of environmental change in the Lofoten Islands, Norway (pdf) 01.08.2019. Taylor & Francis, Polar Geography. Viitattu 20.10.2022.

• Lofoottien virallinen nettisivu
• Kuvia Lofooteista Flickr:ssä
• Kiipeilyaiheinen sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
• Kuvia Lofooteista (Arkistoitu – Internet Archive)
• Lofooteilla sijaitsevan golfkentän sivusto
• Kuvagalleria Lofooteista
• M. Klüberin kuvagalleria (Arkistoitu – Internet Archive)