Musiikkialbumi

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Musiikkialbumi on äänite, jolle on tallennettu musiikkikappaleita. Albumi voidaan julkaista kiekon muotoisena, kuten vinyylilevyt ja CD-levyt, kasettina tai digitaalisena. Se on usein pakattu tyyliteltyihin kansiin, ja sen mukana voi tulla oheismateriaalia, kuten kuvia tai laulujen sanoitukset.

Alun perin levyalbumilla tarkoitettiin 78 kierrosta minuutissa pyörivien (RPM) sellakka- tai vinyylisinglejen kokoelmaa.^lähde? Ensimmäinen tällainen julkaisu oli Tshaikovskin Pähkinänsärkijä-sarja vuodelta 1909. Levykokoelman levyjä säilytettiin kansiossa samalla tapaa kuin valokuvia pidetään valokuva-albumin taskuissa.

Myöhemmin albumi-sana alkoi viitata 33 kierrosta minuutissa pyöriviin 12-tuumaisiin LP-vinyylilevyihin, jotka sisälsivät yhtä paljon musiikkia kuin singleistä koottu levykokoelma. LP sisälsi siten yhtä paljon musiikkikappaleita kuin albumillinen singlejä, jolloin itse LP-levyäkin ruvettiin nimittämään albumiksi. Vinyylilevyjen marginalisoiduttua albumi-nimitystä on alettu käyttää mistä tahansa painetusta pidemmästä äänitteestä (mukaan lukien CD, Minidisc ja C-kasetti). Erityisesti sanaa albumi (tai ”studioalbumi”) käytetään viittaamaan artistien julkaisuihin, jotka koostuvat uudesta studiomateriaalista erotukseksi vanhaa materiaalia kierrättävistä kokoelmalevyistä tai konserttitaltioinneista (”live-albumi”). Minialbumilla viitataan EP-levyyn, jolla on lyhyempi kesto.

Ensimmäinen albumimitat täyttävän vinyylilevyn teki 1948 Columbia Records. Vinyylilevyyn mahtui noin 23 minuuttia musiikkia molemmille puolille (eli yhteensä 46 minuuttia). Jazz-musiikissa albumeihin siirryttiin singlejen sijaan vuoden 1954 tienoilla. Populaarimusiikissa ja rockissa, joissa kappaleet olivat etenkin tuohon aikaan kolmen minuutin pituisia, albumeihin siirryttiin kunnolla vasta vuoden 1962 tienoilla. Alkuaikoina populaarimusiikin levyillä oli yleensä 12 kappaletta. Isossa-Britanniassa alettiin suosia hieman pidempiä, 14 kappaleen levyjä. Samana pysynyt kappalemäärä liittyi tuon ajan artistien ja levy-yhtiöiden sopimusteknisiin kuvioihin.

Singlen ja albumien ”siirtymäkaudella” 1960-luvun puolivälin tienoilla single-kappaleet jätettiin usein albumeilta pois. Pian singlet alettiin kuitenkin ymmärtää eräänlaisiksi näytteiksi albumeista ja singlenä julkaistut kappaleet laitettiin myös albumeille.

1960-luvun kuluessa alettiin tehdä albumeita, jotka olivat tarkemmin harkittuja kokonaisuuksia pelkkien irrallisten kappaleiden sijasta. Näistä alettiin käyttää nimitystä konseptialbumi. Lisäksi kansitaiteesta tuli olennainen osa albumia. CD-ajalla myös kansivihko on etenkin vanhojen julkaisujen kohdalla kansitaiteen ohella olennainen osa albumia (kuten myös oopperoiden paksut libretot).

CD-levyjen myötä albumeista tuli entistä pidempiä. Osa artisteista alkoi suosia 70 minuutin pituisia albumeita. Jo 1960-luvulla oli tehty tupla-albumeita, ja klassisessa musiikissa ne olivat olleet välttämättömyys jo alusta asti teosten pituuden takia. CD-levyjen aikakaudella etenkin vanhaa musiikkia on alettu myös julkaista yhä suuremmissa ”bokseissa”, joissa on useampia CD-levyjä. Klassisen musiikin puolella on julkaistu esimerkiksi useammasta kymmenestä levystä koostuvia bokseja, joihin on esimerkiksi saatettu laittaa saman säveltäjän tiettyä teostyyppiä edustavat työt. CD-levyjen vaihtoehdoksi on julkaistu DVD-audio-levyjä.

Joissakin elektronisen musiikin genreissä kappaleiden julkaiseminen albumiksi on ollut aina verrattaen harvinaista. Tällaisia esimerkkejä ovat muun muassa erilaisten DJ-tuottajien kappaleet – etenkin trance-skenessä, jossa teokset julkaistaan lähinnä singleinä tai EP:nä eikä albumeja juurikaan tehdä.