Kustaa Loukola

Loukolan vanhemmat olivat työmies Jaakko Loukola ja Kaisa Kärnä. Loukola kävi kansakoulun ja suoritti sen jatkokurssin. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Ella Liimatan kanssa, joka kuoli vuonna 1934. Leskeksi jäänyt Loukola avioitui vuonna 1939 Alma Katariina Uusihannin kanssa. ^[1][2]

Loukola työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 7. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).^[1][2]

Loukola astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Aittolahdessa, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa.^[1][2]

Loukola toimi sisällissodan jälkeen komppanianvääpelinä 3. Jääkärirykmentin 4. komppaniassa, joka tunnettiin myöhemmin nimillä Savon jääkärirykmentti 3 ja Uudenmaan rykmentti. Hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1923 alkaen II pataljoonan kuormastovääpeliksi ja 8. lokakuuta 1925 alkaen 2. komppanian vääpeliksi. Loukola erosi armeijasta 31. maaliskuuta 1927 ja työskenteli sen jälkeen pienviljelijänä Raudussa. Viljelijän töidensä ohella hän toimi myös Raudun suojeluskunnan paikallispäällikön 15. huhtikuuta 1928 – 1. helmikuuta 1935 välisen ajan ja Viipurin suojeluskuntapiirin XIII alueen päällikkönä 1. marraskuuta 1931 – 15. toukokuuta 1932 välisen ajan. Myöhemmin hän toimi Yleisesikunnan tiedusteluosaston alaisten raja-asemien hoitajana Raudussa vuonna 1938 ja Terijoella vuonna 1939^[1][2] ja edelleen U2/V:n Raudun alaosaston päällikkönä ennen talvisotaa.^[3] Raja-asemien eli -punktien yhtenä tehtävänä oli hoitaa vakoilijoiden eli asiamiesten liikennettä Neuvostoliittoon ja takaisin.^[4]

Talvisotaan Loukola komennettiin tiedustelu-upseeriksi Päämajan Tiedusteluosastolle. Välirauhan aikana hän toimi Yleisesikunnan raja-aseman hoitajana Rautjärvellä, kunnes jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin tiedustelu-upseeriksi Päämajan 1. tiedustelukomppaniaan (Osasto Vehniäinen, myöhemmin osana Erillinen pataljoona 4:ää). Loukola tunnettiin osastossa yleisesti lempinimellä "Isä".^[5] Hän palveli kyseisessä joukossa koko sodan ajan ja haavoittui tänä aikana kaukopartiomatkalla vuonna 1942 Syvärillä.^[2] Loukolan erityisalana oli taloudellinen tiedustelu, Neuvostoliiton sotapotentiaalin tutkimus.^[6]

Loukola on haudattu Lappajärvelle.^[2]

• Elfvengren, Eero, Kosonen, Matti & Laidinen, Einar: Vihollisen selustassa: Päämajan tiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1939–1944. Suomentanut Vappu Orlov (Einar Laidisen osuudet). Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-22154-8
• Puolustusministeriön sotahistoriallinen toimisto (toimittanut): Suomen jääkärien elämäkerrasto. Porvoo, Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1938.
• Porvali, Mikko: Hyökkäyksen edellä: Kaukopartio Kannaksella kesällä 1941. Atena, 2013. ISBN 978-951-796-945-1
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. (Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV) Vaasa: Jääkäriliitto, 1975. ISBN 951-99046-8-9 ISSN 0355-8002
• Turunen, Pekka: Salaisen sodan asiamies: Mannerheim-ristin ritari Paavo Suoranta. Ajatus Kirjat, 2006. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste