Wikipedia

Kivikkoalvejuuri

putkilokasvilaji

Kivikkoalvejuuri (Dryopteris filix-mas) on yleinen, erityisesti Euroopassa tavattava saniainen. Se on Nurmijärven nimikkokasvi.[1]

Kivikkoalvejuuri
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Pteridopsida
Lahko: Polypodiales
Heimo: Alvejuurikasvit Dryopteridaceae
Suku: Alvejuuret Dryopteris
Laji: filix-mas
Kaksiosainen nimi

Dryopteris filix-mas
(L.) Schott

Katso myös

  Kivikkoalvejuuri Wikispeciesissä
  Kivikkoalvejuuri Commonsissa

Ulkonäkö ja koko

muokkaa
 
Kivikkoalvejuuri kuvattuna Franz Eugen Köhlerin teoksessa Köhler's Medizinal-Pflanzen in naturgetreuen Abbildungen mit kurz erläuterndem Texte (1897).
 
Kivikkoalvejuuren itiöpesäikkeistöjä.

Kivikkoalvejuuren maavarsi on lyhyt, jokseenkin pysty tai vaakasuora sekä tiheitten liuskaisten suomujen peittämä. Kasvin pystyt lehdet ovat kimppuina ja kasvavat 25–80 cm korkeiksi. Lehtiruoti on vaaleanruskeiden suomujen peitossa ja pituudeltaan alle puolet lehtilavan pituudesta. Lehtilapa on parilehdykkäinen ja kapeanpuikea. Lehdykät ovat kapeanpuikeita ja parijakoisia tai pariosaisia, liuskat tylppiä, pitkulaisia ja sahahampaisia. Tyvilehdykät ovat ylempiä lehdyköitä lyhyempiä. Lehdyköiden alapinnalla on kaksi riviä pieniä itiöpesäkkeitä. Itiöpesäkeryhmät ovat pyöreitä ja niiden katesuomut ovat munuaismaisia. Suomessa kivikkoalvejuuren itiöt kypsyvät heinä-elokuussa.[2][3] Kivikkoalvejuuri haisee tympeältä.[4]

Levinneisyys

muokkaa

Kivikkoalvejuuri on levinnyt lähes koko Eurooppaan, mutta puuttuu mantereen aivan pohjoisimmista osista. Satunnaisemmin lajia tavataan myös Turkista, Keski-Aasiasta, Venäjän kaukoidästä, paikoitellen eri puolilta Pohjois-Amerikkaa sekä Grönlannista.[5] Suomessa kivikkoalvejuuri on varsin yleinen maan etelä- ja itäosissa, pohjoisessa sitä tavataan vain paikoin.[6]

Elinympäristö

muokkaa

Nimensä mukaisesti kivikkoalvejuuri viihtyy louhikoissa, kallioilla sekä kuivissa ja varsinkin kivikkoissa lehdoissa. Se viihtyy selvästi kuivemmilla paikoilla kuin useimmat muut Suomessa tavattavat lähisukulaisensa, kuten esimerkiksi metsäalvejuuri (D. carthusiana).[2]

Käyttö

muokkaa

Vaikka kivikkoalvejuuri on myrkyllinen kasvi, sen juurakkoa on käytetty kansanlääkinnässä ainakin antiikin ajoista saakka. Sitä on käytetty muun muassa lisäämään imettävien äitien maidoneritystä sekä matolääkkeenä. Ennen synteettisten matolääkkeiden kehittämistä kivikkoalvejuuri oli ainoa tunnettu lääke heisimatoja vastaan.[7] Alvejuuressa (alve=heisimato) on lukuisia floroglusiinijohdoksia, joista tuli aikoinaan puhtaana markkinoille flavaspiinihappo ja myöhemmin desaspidiini.[8] Aikaisemmin lääketehtaissa kasvin juuresta uutettiin matolääkkeeksi floroglusinoleja (Extractum filicis), ja alvejuuriuute oli jopa Suomen ensimmäinen vientilääke. Myrkyllisyyden takia enempää alvejuuriuutetta kuin puhtaita floroglusinolejakaan ei enää käytetä heisimatojen häätöön.[9]

Kivikkoalvejuurta käytetään myös koristekasvina varjoisissa tai puolivarjoisissa kasvupaikoissa.[2]

Lähteet

muokkaa
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982. ISBN 951-9078-87-8
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Espoo 2010.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Nurmijärvi: Tietoa kunnasta Viitattu 4.10.2011.
  2. ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 49.
  3. ↑ Oulun kasvit 2005, s. 154.
  4. ↑ Suomen terveyskasvit 1982, s. 130.
  5. ↑ Arne Anderberg: Den virtuella floran: Träjon (myös kartta) 2004. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 4.10.2011. (ruotsiksi)
  6. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Kivikkoalvejuuren levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 4.10.2011.
  7. ↑ Ålands flora 2010, s. 96.
  8. ↑ Airaksinen, M.M., Matolääkkeet ja loisten hoitoon käytetyt aineet, kirjassa Tuomisto, J. ja Paasonen, M. (toim.) Farmakologia, LOATS, Helsinki 1978, ss. 627-629.
  9. ↑ Pesonen, Ullamari, Matolääkkeet ja ulkoloisten häätöön käytetyt lääkkeet, kirjassa Koulu, M., Mervaala, E., Pesonen, U., Farmakologia ja toksikologia, Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2022, s. 1047

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kivikkoalvejuuri&oldid=22650121”