Kitaanin kieli

Kitaanin kieli on Mongoliassa ja Koillis-Kiinassa 300–1100-luvuilla asuneiden kitaanien puhuma kuollut mongolikieli.

Kitaanien johtama paimentolaisheimojen liittoutuma valtasi Koillis-Kiinan 900-luvun alussa ja perusti vuonna 916 Liao-dynastian valtakunnan, jonka džurtšenit hävittivät vuonna 1125. Tappion jälkeen osa kitaaneista siirtyi Keski-Aasiaan. Siellä he perustivat Karakitain valtakunnan, jonka mongolit valtasivat vuonna 1218.

Kitaanit käyttivät kahta kirjoitusjärjestelmää. Vuonna 920 luotiin ”suuri kirjoitus”, jonka uskotaan koostuneen useista tuhansista sanamerkeistä. Vuonna 925 laadittiin muutamia satoja merkkejä käsittävä ”pieni kirjoitus”, jota on käytetty kaikissa säilyneissä kielenmuistomerkeissä. Merkit on lainattu kiinasta, mutta yksittäisten sanojen asemasta ne ilmaisevat tavuja ja muodostavat kokonaisia sanamuotoja ilmaisevia ryhmiä. Ainoastaan osa kitaanin kirjoitusmerkeistä on onnistuttu tulkitsemaan. Niiden analyysi on kuitenkin paljastanut, että kyse on mongolinsukuisesta kielestä.^[1]