Jakob Tengström

Tengströmin vanhemmat olivat pitäjänapulainen, pedagogi Johan Tengström ja Maria Chydenius, Anders Chydeniuksen sisar.^[2]

Tengström tuli ylioppilaaksi Vaasan triviaalikoulusta vuonna 1771 ja lähti opiskelemaan Turun akatemiaan, jossa hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1775. Valmistuttuaan hän palasi kotikaupunkiinsa Kokkolaan ja piti siellä yksityiskoulua kauppiaitten pojille. Tällöin hän on saattanut saada talousopintoihin kannustavia vaikutteita enoltaan Anders Chydeniukselta. Hänet nimitettiin vuonna 1778 moraalifilosofian dosentiksi ja vuonna 1780 ylimääräiseksi filosofisen tiedekunnan apulaiseksi.^[3][1]

Vuosina 1779–1781 hän oleskeli Tukholmassa kotiopettajana ja pääsi pääkaupungin kirjallisiin piireihin. Kirjallisuusakatemian suuren palkinnon hän oli saanut jo 1776 Vergilius-käännöksestään. Hän sai tämän palkinnon vielä kaksi kertaa, vuosina 1780 ja 1781. Hän tutustui myös historiantutkija Schönbergiin, jonka kanssa alkoi jatkuva merkittävä kirjeenvaihto.^[1] Turkuun Tengström palasi syksyllä 1781. Siellä hän ystävystyi Porthanin kanssa ja avusti tämän julkaisemaa Åbo tidningar -lehteä.^[4]

Ansiomahdollisuuksien parantamiseksi Tengström siirtyi teologiseen tiedekuntaan ja sai teologian apulaisen viran 1783. Virkaan kuului ensin Piikkiö ja sitten Maaria palkkapitäjänä. Niiden hoitamista varten Tengström vihittiin papiksi 1784. Piikkiön prebendapastoraattia hoitaessaan Tengström oppi suomen kielen sujuvan suullisen ja kirjallisen käytön. Saarnat hän valmisti latinaksi ja käänsi ne sitten seurakunnan kielelle eli suomeksi tai ruotsiksi. Teologian kolmannen professorin viran hän sai 1790 ja hoiti tätä virkaa piispaksi nimittämiseensä asti (1803). Tiedekunnan dekaaniksi hänet valittiin 1799.^[1][5]

Vuosina 1803–1817 Tengström oli Turun piispa ja Turun yliopiston varakansleri. Vuonna 1817 hänestä tuli Suomen arkkipiispa.^[1]

Tengström oli kiinnostunut taloudesta ja toimi myös käytännössä talouselämän piirissä. Vuonna 1799 papisto valitsi hänet valtionpankin ja valtakunnanvelkakonttorin tilintarkastajaksi. Norrköpingin valtiopäivillä 1800 hän oli pankkivaliokunnassa ja salaisessa valiokunnassa.^[6] Hän oli mukana perustamassa Suomen Talousseuraa 1797 ja oli aktiivisesti mukana sen toiminnassa. Hän kirjoitti myös maanviljelijöille suunnatun oppikirjan Försök till lärobok i landthushållningen för finska bonden, joka ilmestyi vuonna 1803 ja josta julkaistiin vuonna 1844 suomenkielinen laitos Opetuskirja maanviljelemisessä Suomen yhteiselle kansalle.^[7][8]

Kun venäläiset ottivat eteläisen Suomen haltuunsa Suomen sodan alkuvaiheissa 1808, Turun piispa Tengström ja Porvoon piispa Zacharias Cygnaeus tulivat nopeasti siihen tulokseen, että Suomesta tulisi osa Venäjää. Tämän jälkeen Tengström tähtäsi toiminnassaan siihen, että Suomessa sopeuduttaisiin uuteen tilanteeseen ja venäläisten näkemyksiin mahdollisimman nopeasti. Venäläisten saavuttua Turkuun Tengström kävi venäläisten ylipäällikön luona tervehdyskäynnillä. Puheessaan hän lausui ilonsa sen johdosta, että keisari oli luvannut säilyttää Suomessa luterilaisen uskon ja perinnäisen kirkollisen järjestyksen. Tengström lähetti myös hiippakuntansa papistolle kiertokirjeen, jossa hän kehotti rauhallisuuteen sekä myötämielisyyteen uutta esivaltaa kohtaan. Piispan asenne pantiin venäläisten keskuudessa merkille, ja hän oli jatkossa keisarin neuvonantaja Suomen politiikkaa ja kulttuuria koskevissa asioissa. Toukokuussa Tengström ja Cygnaeus vannoivat uskollisuudenvalan keisarille.^[9]

Venäläiset arvostivat Tengströmin toimintaa, ja hän sai jo ennen uskollisuudenvalan vannomista Pyhän Annan suurristin. Keisari myös ilmoitti ottavansa yliopiston erityiseen suojelukseensa, ja vuonna 1811 yliopisto sai uuden menosäännön, joka merkitsi sen toiminnan merkittävää laajentumista.^[1] Tengström oli keskeisesti mukana Porvoon maapäivien valmisteluissa. Maapäivillä hän toimi pappissäädyn puheenjohtajana ja johti komiteaa, joka laati ehdotuksen Suomen ylimmän hallinnon järjestämisestä.^[10]

Tengströmin lapset aateloitiin isänsä ansioista heinäkuussa 1809 nimellä af Tengström ja suku esiteltiin Suomen ritarihuoneelle sen järjestäytymisen yhteydessä vuonna 1818 aatelisena sukuna numero 169. Af Tengströmin suku sammui mieslinjalta vuonna 1907 ja lopullisesti 1995.^[11]

Teologina Tengström oli vapaamielinen valistusteologi. Hän oli saanut vaikutteita lähinnä maltillisesta saksalaisesta neologiasta eli teologisesta suuntauksesta, joka pyrki osoittamaan kristillisen opin järjellisyyden ja ajateltavuuden sekä sen käytännöllisen luonteen. Nämä olivat Tengströmillekin tärkeitä asioita. Tässä hengessä hän kehitti pappien koulutusta ja muun muassa perusti yliopistoon 1800-luvun alussa saksalaisen esikuvan mukaan teologisen seminaarin huolehtimaan pappisviran käytännölliseen hoitamiseen valmistavasta koulutuksesta. Hänen tavoitteenaan oli saada akateeminen koulutus papinviran edellytykseksi. Tutkijana Tengström suuntautui kirkkohistoriaan.^[12]

Piispana Tengström pystyi käyttämään hyödykseen hyviä suhteitaan keisariin, ja Pietarissa kuunneltiin Tengströmin näkemyksiä Suomen kirkkoa koskevissa ratkaisuissa. Luterilainen kirkko saikin pitää kaikki entiset oikeutensa. Suomen senaattiin perustettiin Tengströmin näkemyksiä noudattaen kirkollistoimituskunta.^[12] Vuoden 1817 uskonpuhdistuksen riemujuhlan yhteydessä Turun piispasta tehtiin Suomen arkkipiispa. Samalla Tengström luopui yliopiston varakanslerin tehtävistä ja keskittyi arkkipiispana kirkollisiin asioihin.^[7]

Tengströmin arkkipiispakauden merkittävin uudistushanke oli kirkollisten kirjojen uudistaminen. Se oli tullut ajankohtaiseksi, koska Suomen ero Ruotsista oli keskeyttänyt aloitetun uudistustyön. Hanke käynnistettiin vuoden 1817 riemujuhlan yhteydessä, jolloin keisari asetti neljä komiteaa uudistamaan katekismusta, kirkkokäsikirjaa, virsikirjaa ja kirkkolakia. Kaikkien komiteoiden puheenjohtajaksi määrättiin arkkipiispa Tengström.^[13]

Komiteoiden työtä mutkistivat suuret näkemyserot. Pisimmälle pääsi virsikirjakomitea. Se korjasi vanhojen virsikokoelmien virsiä ja järjesti muun muassa virsikilpailuja. Tuloksena oli runsaasti uusia virsiä. Tengström itse kirjoitti useita uusia virsiä, suomensi uusimman ruotsalaisen virsikirjan virsiä ja tarkisti kaikki virsiehdotukset. Työ ei valmistunut Tengströmin elinaikana. Katekismuskomiteassa valistusteologit suhtautuivat erittäin kriittisesti Lutherin Vähään katekismukseen, kun taas perinteistä näkemystä edustavat jäsenet pitivät sitä aivan keskeisenä. Katekismuskomitean työskentely lakkasikin jo toisen istunnon jälkeen vuonna 1819. Kirkkokäsikirjakomitea otti työn pohjaksi Ruotsissa 1811 hyväksytyn uuden käsikirjan. Tengström valmisteli sen pohjalta oman ehdotuksensa, mutta tämä työ jäi häneltä kesken muutaman vuoden päästä, ja uutta käsikirjaa jouduttiin odottamaan vuoden 1886 kirkolliskokoukseen saakka. Kirkkolakikomitea sai ristiriidoista huolimatta vuonna 1826 aikaan alustavan luonnoksen uudeksi kirkkolaiksi. Tengströmin kuolema vuonna 1832 keskeytti tämänkin uudistustyön. Komiteoiden työn tuloksettomuuteen vaikuttivat todennäköisesti sekä piispan ikä että niin kirkossa kuin komiteoissakin vallitsevat jyrkät linjaerot.^[14]

Kirkkolain uudistusta valmisteltaessa arkkipiispa Tengström pyrki uskonnollisen suvaitsevuuden lisäämiseen yhtenä perusteenaan maan muuttunut valtiollinen asema. Hänen kantansa oli, että evankelis-luterilaiselta uskonnolta oli otettava pois asema valtiouskontona, jota jokaisen kansalaisen oli tunnustettava. Tengströmin näkemys ei saanut kirkkolakikomiteassa tukea. Tengströmin ajama suvaitsevaisuuslinja toteutui vuonna 1827, kun keisari antoi suomalaisia kuulematta hallinnollisella asetuksella ortodoksista uskoa tunnustaville Suomen asukkaille oikeuden sotilas- ja siviilivirkoihin.^[15]

Historiantutkijana Tengström pyrki perustamaan tutkimuksensa autenttisiin lähteisiin ja katsomaan niitä objektiivisesti ja kriittisesti. Suomeen liittyvät tutkimuksensä hän aloitti Porthanin kannustamana 1780-luvun alkupuolella.^[16]

Tengströmin ensimmäinen tutkimuskohde oli puhdasoppisuuden ajan oppiriitojen keskeinen hahmo, Turun piispa Johannes Terserus, jonka elämäkerran laatimisen ruotsalainen Uppfostringssällskapet oli julistanut palkintotehtäväksi. Tengström tutustui painetun kirjallisuuden lisäksi huolellisesti tuomiokapitulin ja akatemian arkistojen lähteisiin sekä ruotsalaisiin arkistolähteisiin. Tutkimusta koskeva kirjeenvaihto kesti kaksi vuotta. Terseruksen elämäkerta Minne öfver Joannes Elai Terserus valmistui käsikirjoitukseksi ajallaan 1786 ja palkittiin, mutta jäi palkitsevan seuran varojen puutteen vuoksi pitkäksi aikaa painamatta. Elämäkerta ilmestyi Tengströmin tarkistamana ja laajentamana Turussa vuonna 1795. Se on ensimmäinen Suomessa ilmestynyt laaja elämäkerrallinen teos. Teoksessa on 240 sivua, niistä 162 tutkimusta ja loput liitteitä. Pääpaino tutkimuksessa on Terseruksen ja Enevaldus Svenoniuksen välisessä oppiriidassa, jonka Tengström kuvaa varsin tarkasti. Terseruksen henkilö on kuvauksessa etualalla. Jäsennys on selkeä ja tyyli erinomainen.^[17]

Tengströmin toinen henkilöhistoriallinen tutkimus oli Isaacus Rothoviuksen latinankielinen elämäkerta, joka ilmestyi 18 väitöskirjaniteenä vuosina 1796–1813. Tämänkin tutkimuksen lähtökohtana oli Uppfostringssällskapetin kilpailu. Tengström ryhtyi työhön, vaikka tiukkalinjainen ortodoksipiispa ei häntä aluksi tutkimuskohteena innostanut. Nytkin hän aloitti perusteellisilla arkistotutkimuksilla ja hankki aineistoa kirjeenvaihdon avulla. Ensimmäinen nide ilmestyi 1796. Vuoteen 1801 mennessä ilmestyi kaikkiaan yhdeksän Tengströmin johdolla laadittua nidettä. Nimitys piispaksi vuonna 1803 esti Tengströmiä jatkamasta tutkimuksen parissa, ja elämäkerran loput niteet valmistuivat toisten johdolla. Teoksen kokonaissivumäärä on 290. Esipuheessa Tengström kertoo aikeestaan ryhtyä julkaisemaan Suomen kirkkohistoriaa piispaelämäkertojen muodossa, mutta ei aikajärjestyksessä vaan sikäli, kun piispojen toimintaa valaisevia lähteitä on käytettävissä.^[18]

Kun Terserus-tutkimuksessa päähenkilö on koko ajan etualalla, Rothovius-tutkimuksessa tilanne on päinvastainen. Tutkimuksessa kuvataan runsaasti maan olosuhteita sekä kohteena olevaan ajanjaksoon liittyviä tapahtumia, kuten koulujen perustamista ja niiden opettajakuntaa, Turun akatemian perustamista ja toimintaa ja raamatunsuomennoshanketta. Teoksen viitteissä on julkaistu useita alkuperäisasiakirjoja. Rothovius on tekstissä hiukan taka-alalla, mutta toisaalta kaikki käsitellyt asiat kuuluivat kuitenkin tavalla tai toisella piispan vaikutuspiiriin.^[19]

Tengström jatkoi kirkkohistoriaan liittyvää julkaisutoimintaa vielä piispanakin. Ennen piispaksi nimitystä häntä oli kannustettu kokoamaan martikkeli Suomen papistosta. Piispaksi tultuaan Tengström pyysikin lääninrovasteilta tietoja, joista tuomiokapitulinnotaari Nils Magnus Tolpo kokosi teoksen Åbo stifts matrikel (1807). Aineisto osoittautui niin antoisaksi, että Tengström ryhtyi täydentämään sitä uusin kiertokirjein. Uurastuksen tuloksena oli Tengströmin kolmas merkittävä kirkkohistoriallinen teos, vuosina 1820–1822 ilmestynyt Turun hiippakunnan papiston toimintaa ja palkkausta koskeva Afhandling om presterliga tjenstgörningen och aflöningen i Åbo Erke-Stift. Aineiston kerääminen oli siten kestänyt puolitoista vuosikymmentä. Niteitä teoksessa on kolme (581 + 815 + 850 sivua). Teos sisältää myös tietoja esimerkiksi seurakuntien alkuvaiheista, alkuperäisiä asiakirjoja ja hyviä hakemistoja. Teoksella on arvostettu asema Suomen kirkkohistorian tutkimuksessa. Tengström julkaisi myös tuomiokapitulin kiertokirjeiden liitteinä Suomen kirkkohistoriaa valaisevia asiakirjoja. Tengströmin kuoleman jälkeen tätä työta jatkoi hänen vävynsä Wilhelm Gabriel Lagus, joka julkaisi myös Tengströmin alulle paneman tuomiokapitulin kiertokirjekokoelman Samling af domkapitlets i Åbo cirkulärbref ifrån 1564–1700 ^[20]

Tengström harrasti runojen kirjoittamista nuoresta pitäen. Hän muun muassa käänsi Vergiliusta ruotsiksi ja sai tämän ansiosta kirjallisuusakatemian suuren palkinnon 1776. Tengströmin käännös on runomitaltaan loppusoinnullista aleksandriinimittaa. Toimiessaan kotiopettajana Tukholmassa hän seurusteli kaupungin kirjallisissa piireissä. Vuonna 1780 hän sai jälleen palkinnon runoutta käsittelevässä kirjoituskilpailussa, jossa hän muun muassa suhtautui myönteisesti kansanperinteenä pidettyihin James Macphersonin Ossianin lauluihin. Tengström julkaisi runojaan myös lehdissä. Hän valmisteli myös Aleksanteri Suureen liittyvää viisinäytöksistä murhenäytelmää Zelis, jota hän ei kuitenkaan saattanut julkaisukuntoon.^[21]

Kun Tengström palasi Turkuun, hän pääsi Porthanin piiriin ja siten kirjallisen elämän keskukseen. Tengström avusti Åbo Tidningar -lehteä, oli sen päätoimittajana 1791–1793 ja julkaisi lehdessä senkin jälkeen muun muassa oodeja, opetusrunoja, epigrammeja, seuralauluja ja virsiä. Runojen lisäksi hän julkaisi lehdessä asiatekstejä, muun muassa Turun kaupungin historiaa käsittelevän kirjoitussarjan, joka julkaistiin vuosina 1782–1783.^[4]

Tengström julkaisi myös joitakin lapsille tarkoitettuja kirjoja. Läseöfing för mina barn ilmestyi 1795 ja siitä otettiin useita painoksia. Kirja oli tarkoitettu 6–7-vuotiaille lapsille. Hieman vanhempia lapsia varten hän kirjoitti kirjan Tidsfördrif för mina barn (1799). Tämä kirja käännettiin myös suomeksi: Ajanviete lapsille ilmestyi 1836.^[6]

Tengströmin hahmo on kuvattu Helsingin Säätytalon julkisivussa olevaan Emil Wikströmin veistokseen Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät 1809.^[22]

• Björkstrand, Gustav: Jacob Tengström: Universitetsman, kyrkoledare och nationsbyggare. (Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland) Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2012. ISSN 0039-6842 ISBN 978-951-583-255-9
• Klinge, Matti: ”Tengström, Jacob (1755–1832)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 704–710. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5 Teoksen verkkoversio.
• Murtorinne, Eino: Suomalainen teologia autonomian kautena. Gaudeamus, 1986.
• Murtorinne, Eino: Suomen kirkon historia 3. WSOY, 1992.
• Takolander, A.: Tengström, Jaakko. (Kansallinen elämäkerrasto V) WSOY, 1934.
• Österbladh, Kaarlo: Jaakko Tengström ja J. J. Tengström, s. 110–128. (Juhlakirja Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran täyttäessä 50 vuotta) Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1942.

• Fennica. Suomen kansallisbibliografia Kansalliskirjasto. Viitattu 11.10.2007.
• Kokkolan poika Jakob Tengström – Suomen ensimmäinen arkkipiispa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Soininen, Gunnar: Arkkipiispa Jaakko Tengström Suomen henkilöhistoriallisen tutkimustyön alkuunpanijana Genos 26/1955, s. 97–103. Arkistoitu 27.10.2007. Viitattu 27.10.2007.
• https://docplayer.fi/1490870-Emanuel-thelningin-maapaivamaalaus-ja-porvoon-tapahtumat.html Emanuel Thelningin maapäivämaalaus ja Porvoon tapahtumat s. 79, (Tengström kuva No.1), Viitattu 21.5.2020.
• Tarja-Liisa Luukkanen: Elämäkerta, apologia vai tieteellinen tutkimus? Kirja-arvostelu teoksesta: Björkstrand, Gustaf: Jacob Tengström. Universitetsman, kyrkoledare och nationsbyggare.. Svenska litteratursällskapet i Finland 2012. (Agricolan kirja-arvostelut, 9.10.2013)
• Teoksia digitoituna Kansalliskirjaston kokoelmissa:
  • Uusi aapelus eli opetuskirja lapsille, 1847
  • Läse-öfning för mina barn, 1795