Hippokrates

Hippokrateen elämästä tiedetään antiikin lähteistä vain vähän mitään varmaa verrattuna hänen kuuluisuuteensa. Vaikka hänestä on säilynyt antiikin aikaisia elämäkertoja, joista merkittävimpiä on Soranos Efesoslaisen Hippokrateen elämä, ne tuovat tämän tosiseikan vain entistä selvemmin esille.^[1][2] Tässä Hippokrates muistuttaa Homerosta, ja myös heidän teostensa epäselvässä historiassa on havaittavissa tiettyä yhtäläisyyttä. Siksi ”lääketieteen isä” on usein rinnastettu ”runouden isään”.^[2] Epäselvyyksistä huolimatta Hippokratesta pidetään kuitenkin melko varmasti historiallisena henkilönä.^[4]

Antiikin aikaisten lähteiden mukaan Hippokrateen isä oli Herakleides, joka oli myös lääkäri ja kuului asklepiadien sukuun, joka katsoi periytyvänsä lääkinnän jumala Asklepioksesta. Soranoksen mukaan Hippokrates olisi edustanut 19:ttä sukupolvea Asklepioksesta laskettuna, mutta Johannes Tzetzes, joka antaa koko suvun genealogian, sanoo hänen olleen 17:ttä sukupolvea.^[2][5] Asklepiadien sukuun kuului sekä varhaisempia että myöhempiä Hippokrates-nimisiä lääkäreitä, ja siksi tämä tunnetuin Hippokrates erotetaan heistä joskus nimellä Hippokrates II. Hippokrateen äidin nimi oli Fainarete, ja hänen sanottiin periytyneen Herakleesta.^[2] Erään toisen antiikin aikaisen lähteen mukaan hänen äitinsä olisi kuitenkin ollut Praksithea, Fainareten tytär.^[6]

Soranoksen mukaan Hippokrates syntyi Kosin saarella 80. olympiadin ensimmäisenä vuonna eli 460 eaa. Tämä vuosiluku on yleisesti hyväksytty minkään paremman tiedon puutteessa, vaikkakin se sopii huonosti yhteen joidenkin Hippokrateesta kerrottujen anekdoottien kanssa. Siksi joskus hänen on oletettu syntyneen jo aiemmin, jopa kolmisenkymmentä vuotta aikaisemmin. Koslaiset tunsivat myöhemmin Hippokrateen tarkan syntymäpäivän ja juhlivat sitä paikallisen Agrianos-kuun 26. päivänä, mutta ei ole tietoa siitä, mitä ajankohtaa tämä vastaa nykykalenterissa.^[2] Hippokrateen synnyinkaupungiksi mainitaan saaren vanha polis-keskus Astypalaia.^[7][8]

Hippokrates sai opetusta lääketieteen alalla isältään sekä Herodikos Selymbrialaiselta, ja hänen kerrotaan olleen myös sofisti Gorgiaan oppilas. Hippokrates opetti ja harjoitti lääkärinammattia kotonaan ja myös matkusteli eri puolilla Kreikkaa.^[1][2] Hänen kerrotaan käyneen Samoksella, Efesoksessa, Miletoksessa,^[7] Thessaliassa ja Traakiassa,^[4] sekä myös Egyptissä Memfiissä,^[7] jossa hän oppi lisää lääketieteestä Imhotepin temppelissä.^[9] Platonin mukaan Hippokrates opetti lääketiedettä maksua vastaan.^[10] Hippokrateen oman ajan lähteet eivät mainitse suoraan, että hän olisi koskaan kirjoittanut mitään.^[1]

Hippokrates kuoli Thessalian Larissassa. Hänen ikäänsä kuollessa ei tiedetä, ja eri antiikin lähteissä sen esitetään olleen 85, 90, 104 tai 109.^[2] Yleensä hänen kuolinvuodekseen mainitaan nykyisin noin vuosi 370 eaa., jolloin hän olisi kuollut noin 90-vuotiaana.^[1][4]

Hippokrateella oli kaksi poikaa, Drakon (I) ja Thessalos, ja vävy Polybos, jotka kaikki olivat hänen oppilaitaan ja jatkoivat lääkärinammattia hänen jälkeensä. Heidän kaikkien nimiin on laitettu joitakin teoksia, jotka ovat tulleet osaksi Hippokrateen teosten kokoelmaa Corpus Hippocraticumia.^[2]

Tässä ovat lähes kaikki vähäiset seikat, jotka antiikin lähteistä voidaan johtaa koskien Hippokrateen elämää. Säilyneistä vähäisistä tiedoista ja muiden kirjailijoiden teosissa olevista viittauksista voidaan kuitenkin päätellä, että Hippokrates nautti aikalaistensa arvostusta lääkärinä, kirjailijana ja opettajana; että hän tuotti asklepiadien suvulle suurempaa kunniaa kuin itse sai sukuun kuulumisesta; ja että hän nosti koslaisen lääkärikoulukunnan, johon kuului, antiikin ajan maineikkaimmaksi.^[2] Platon tutki ja lainasi hänen teoksiaan jo pian niiden julkaisemisen jälkeen.^[2][11]

Hippokrateen nimiin laitetuissa teoksissa ei sanota mitään suoranaisesti hänestä itsestään, mutta mikäli ne antavat aidon kuvan hänestä, niistä voidaan päätellä, että hänellä oli laaja kokemus ja hän osasi hyödyntää sitä hyvin. Teoksissa olevat moraaliset mietelmät, joista osa on tullut kuuluisiksi, osoittavat hänen olleen syvällinen ajattelija. Hän vaikuttaa tunnistaneen ammattiinsa liittyvät moraaliset velvollisuudet, ja painottaa usein huolenpidon tärkeyttä ja ystävällisyyttä sairaita kohtaan, sanoen, että lääkärin tärkein tehtävä on pyrkiä parantamaan potilaansa.^[2]

Koska Hippokrates on ollut merkittävä ja kiintoisa henkilö, on syntynyt paljon taruja täyttämään aukkoja vähäisissä historiallisissa tiedoissa. Tarut saavat usein väriä niistä maista ja aikakausista, jolloin ne on keksitty, joko antiikin aikana tai keskiajalla latinan- tai arabiankielisessä kirjallisuudessa. Tarut otettiin pitkään tosina. Nykyaikaisen tutkimuksen synnyttyä jotkut tutkijat menivät tarpeettomasti jopa toiseen äärimmäisyyteen, ja samoin kuin Homeroksen tapauksessa, olivat lopulta valmiit toteamaan, ettei Hippokratesta koskaan olisi ollut olemassakaan.^[2]

Eräs tunnetuimmista Hippokrateehen liittyvistä tarinoista, jota suurin osa kriitikoista pitää keksittynä, kertoo Hippokrateen menneen yhdessä Euryfonin kanssa kutsuttuna Makedonian kuninkaan Perdikkas II:n luokse. Siellä hän havaitsi, että kuninkaan sairaus johtui siitä, että hän oli rakastunut isänsä Aleksanterin jalkavaimoon. Soranoksen mukaan tarina sijoittuu Aleksanterin kuoleman jälkeen, toisin sanoen Perdikkaan hallintokauden (454–413 eaa.) alkuun. Tarinaa pidetään epäaitona ajoitusongelman vuoksi: tuohon aikaan Hippokrates olisi ollut vasta lapsi.^[2]

Tätä samaa tunnettua tarinaa kerrotaan enemmän tai vähemmän muunneltuna myös Erasistratoksesta ja Avicennasta, ja se löytyy myös Heliodoros Emesalaisen romaanista Etiopialainen kertomus^[2][12] sekä Aristainetoksen Rakkauskirjeistä.^[13] Lisäksi Galenos sanoo, että sama tapahtui hänelle itselleen.^[14] Avicennasta kerrottuna tarina on ainakin epäperäinen. Antiikin lähteiden perusteella tarina saattaa perustua Erasistratokselle tapahtuneeseen.^[2][15]

Toisen antiikin kreikkalaisen tarinan mukaan Hippokrates olisi käynyt tapaamassa filosofi Demokritosta, kun tämä oli tullut hulluksi ja tämän kotikaupungin asukkaat olivat pyytäneet Hippokratesta tulemaan apuun.^[1][2] Kolmas tarina kertoo, että Hippokrates olisi nimitetty Kosilla (tai toisessa versiossa Knidoksessa) kirjastonhoitajaksi ja polttanut kirjat kätkeäkseen sen, että oli käyttänyt niitä omissa teoksissaan. Myös tätä kertomusta kerrotaan vain vähän muunneltuna Avicennasta. Hippokrateesta kerrottuna se esiintyy edelleen keskiajan legendoissa.^[2]

Muut Hippokrateesta kertovat antiikin aikaiset tarinat palautuvat yleensä hänen nimiinsä laitettuihin kirjeisiin, jotka ovat epäperäisiä. Tunnetuimman mukaan hän olisi päättänyt Ateenaa vaivanneen kulkutautiepidemian polttamalla kaupungissa tulia, ripustamalla sinne kukkaseppeleitä ja käyttämällä vastalääkettä, jonka reseptin Joannes Actuarius esittää.^[2][16] Tähän liittyy epäperäinen kirjeenvaihto, jossa Persian kuningas Artakserkses pyytää Hippokratesta tulemaan apuun Persiaa vaivanneen kulkutaudin aikana, ja Hippokrates kieltäytyy, koska Persia oli hänen kotimaansa vihollinen.^[2]

Arabialaisissa tarinoissa esiintyy ”Bokrát”, joka oli kotoisin Homsista ja opiskeli Damaskoksen lähellä olleessa puutarhassa, jota näytettiin vielä 1200-luvulla.^[2][17] Jotkut arabialaiset lähteet sekoittavat henkilöt ja kertovat Hippokrateesta (”Bokrát”) tarinoita, jotka muualla liitetään Sokrateehen (”Sokrát”). Arabialaisilla kirjailijoilla myös kronologiat heittävät joskus paljonkin.^[2]

Eurooppalaisilla tarinankertojilla kertomukset ”Ypocras”-nimisestä lääkäristä ovat näitäkin erikoisempia ja kronologisesti vielä virheellisempiä. Eräässä kertomuksessa Ypocras vierailee Roomassa keisari Augustuksen aikana ja herättää henkiin hänen juuri kuolleen veljenpoikansa. Augustus pystyttää lääkärin kunniaksi patsaan kuin jumalalle. Eräs nainen haluaa osoittaa, että tämä jumala on vain kuolevainen, ja sovittuaan tapaamisen hänen kanssaan laskee korin alas ikkunasta nostaakseen hänet ylös huoneeseensa. Hän nostaa Ypocrasin kuitenkin vain puoliväliin ja jättää hänet siihen roikkumaan koko yöksi. Keisari löytää Ypocrasin aamulla, ja hän tulee naurunalaiseksi koko hovissa.^[2]

Toisessa kertomuksessa Ypocras toimii lääketieteen opettajana Roomassa, ja hänellä on hyvin taitava veljenpoika. Ypocras lähettää veljenpoikansa Unkarin kuninkaan luokse tämän pyydettyä Ypocrasia tulemaan parantamaan poikansa. Veljenpoika parantaa kuninkaan pojan ja saa samalla selville, ettei poika ole kuninkaan oma. Kun veljenpoika palaa kotiin saamiensa lahjojen kanssa, Ypocras tulee kateelliseksi ja murhaa hänet. Jumalan kosto kohtaa Ypocrasin ja hän kuolee tuskaisena tunnustaen rikoksensa.^[2]

Nykyaikana Hippokrates on joskus yhdistetty Kosin Asklepieioniin eli parantajajumala Asklepioksen pyhäkköalueeseen sanoen, että hänen lääkärikoulukuntansa olisi työskennellyt siellä. Varsinainen Asklepieion on kuitenkin rakennettu vasta sata vuotta Hippokrateen ajan jälkeen.^[18] Kosin kaupungissa on Hippokrateen puuksi kutsuttu plataanipuu, jonka juurella Hippokrateen kerrotaan opettaneen. Kyseinen puuyksilö on kuitenkin todellisuudessa paljon antiikin aikaa nuorempi,^[19] tosin on mahdollista, että se olisi alkuperäisen puun jälkeläinen.^[20]

Pääartikkeli: Corpus Hippocraticum

Hippokrateen nimiin laitettujen teosten kokoelma Corpus Hippocraticum eli hippokraattinen tekstikorpus käsittää noin 70 tutkielmaa. Ne ovat selvästi syntyneet useamman eri vuosisadan aikana, ja niitä on ollut kirjoittamassa lukuisia henkilöitä, joilla on ollut erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia. Teoskokoelma on toimitettu mahdollisesti Aleksandrian kirjastossa hellenistisellä kaudella 200-luvulla eaa.^[1][4] Myöhemmin sen toimittivat uudestaan Dioskorides ja Artemidoros Kapiton ensimmäisellä vuosisadalla jaa.^[1] Nykyisen muotonsa kokoelma sai vasta renessanssiajalla, kun sekalaisten käsikirjoitusten välittämät tekstit painettiin kirjoiksi.^[4]

Teosten aiheet voidaan jakaa neljään pääryhmään: diagnostiikka, anatomia ja fysiologia, terapeutiikka sekä yleiset ohjeet lääkäreille. Teoksissa käsitellään myös muun muassa lääketieteen etiikkaa sekä lääketieteen suhdetta muihin aloihin, kuten filosofiaan.^[1] Tunnetuin hippokraattisista teoksista on Hippokrateen vala, mutta todennäköisesti sekään ei ollut Hippokrateen itsensä kirjoittama vaan myöhäisempi.^[1] Muihin tunnettuihin hippokraattisiin teoksiin lukeutuvat muun muassa Aforismit, Muinaisesta lääketieteestä, Ennalta tietämisestä, Ihmisen luonnosta sekä terveyden aikaisesta elämäntavasta, Ilmoista, vesistä ja paikoista sekä Pyhästä taudista.

Kaikki hippokraattiset teokset on kirjoitettu joonialaisella murteella. Teosten tyyli on usein niin tiivistä, että se tekee monista kohdista epäselviä. Tämä syytös, joka on peräisin viimeistään Galenoksen ajalta, pätee kuitenkin pääasiassa tiettyihin tutkielmiin, jotka vaikuttavat lähinnä muistiinpanojen kokoelmilta. Teokset, joita useimmin on pidetty Hippokrateen aitoina teoksina, eivät ole esitykseltään yhtä tiiviitä, vaikka nekään eivät aina ole kovin helppoja ymmärtää.^[2]

Tunnetuimpia Hippokrateen nimiin laitettuja lääketiedettä käsitteleviä sanontoja ovat Aforismeista peräisin oleva Ars longa, vita brevis (”taide pitkä, elämä lyhyt”),^[21] sekä Hippokrateen valaan perustuva Primum non nocere (”ennen kaikkea vältä vahingoittamasta potilasta”). Sanonnat esitetään usein latinaksi, vaikka niiden alkumuoto teoksissa on tietysti kreikaksi.

Kysymys siitä, mitkä Hippokrateen nimiin laitetuista teoksista olisivat mahdollisesti Hippokrateen itsensä kirjoittamia, tunnetaan hippokraattisena ongelmana. Yhdestäkään kokoelman teoksesta ei voida varmuudella sanoa, että se olisi Hippokrateen itsensä kirjoittama.^[4][3] Usein kuitenkin katsotaan, että ainakin jotkut kokoelman teoksista voisivat olla peräisin Hippokrateelta itseltään, mutta tutkijat ovat olleet erimielisiä siitä, mitkä.^[1] Ainakin yhden kokoelman teoksista on ehkä kirjoittanut Hippokrateen vävy Polybos.^[22] Usein puhutaan kuitenkin yksinkertaisuuden vuoksi ”Hippokrateen kirjoituksista” tai ”hippokraattisista kirjoituksista”.^[4]

Hippokraattinen lääketiede pyrki etsimään järkiperäisiä ja luonnollisia selityksiä sairauksille sekä terveyden ja sairauden vaihtelulle. Se perustui havainnointiin ja pyrkimykseen ymmärtää havaintoja ja luonnossa vallitsevia lainalaisuuksia järjen avulla. Hippokraattinen lääketiede katsoi, etteivät sairaudet ole jumalten tai henkien aiheuttamia. Sen sijaan sairauksien ja terveyden taustalla ovat kaikkialla luonnossa vaikuttavat alkuaineet ja niiden jatkuvassa muutoksessa olevat tasapainosuhteet. Sairaus (nosos) ja terveys olivat seurausta puhtaasti luonnollisista tapahtumaketjuista. Lääketieteen tarkoituksena oli sairauksien hoitaminen ja ehkäiseminen ja terveyden ylläpito pyrkimällä palauttamaan ja ylläpitämään elimistön tasapainoa. Potilas nähtiin kokonaisuutena, jossa ruumis vaikuttaa sieluun ja sielu ruumiiseen.^[4][23]

Hippokraattiseen lääketieteeseen yhdistetään humoraalioppi. Hippokraattisten teosten joukossa se esiintyy kuitenkin vain kirjoituksessa Ihmisen luonnosta.^[4] Opin mukaan elimistössä vaikutti neljä humoraalia eli ruumiinnestettä, jolla oli omat ominaisuutensa: veri (lämmin ja kostea), lima eli flegma (kylmä ja kostea), keltainen sappi (lämmin ja kuiva) sekä musta sappi (kylmä ja kuiva). Terveys seurasi humoraalien oikeanlaisesta tasapainosta tai sekoittumisesta (krasis), kun taas sairaudet olivat seurausta niiden epätasapainosta.^[2][23]

Sairauksia aiheuttavat syyt, jotka voivat saattaa ruumiinnesteet epätasapainoon, Hippokrates jakoi kahteen luokkaan: ne, joihin vaikuttivat vuodenajat, ilmasto, vedet, paikat ja niin edelleen; ja ne, joiden syyt olivat henkilökohtaisempia, kuten seurausta tietynlaisesta tai tietystä määrästä jotakin ruokaa tai toimintaa. Hippokrates katsoi, että kuumuus, kylmyys, kosteus ja kuivuus vaihtelivat eri vuodenaikoina, ja että ihmisruumiissa tapahtui vastaavia muutoksia, jotka vaikuttivat kullekin vuodenajalle ominaisiin sairauksiin. Vastaavasti ilmasto, joka näyttäytyy ikään kuin pysyvänä vuodenaikatekijänä, vaikutti suuresti kunkin alueen väestöön ja ihmisten ruumiin rakenteeseen, mielenlaatuun, tyypillisiin sairauksiin ja moniin muihin asioihin. Se, että kreikkalaiset olivat karaistuneita ja vapaita kansalaisia, ja aasialaiset naismaisia orjaluonteita, oli seurausta heidän kotimaidensa ilmastosta. Mitä tulee henkilökohtaisempiin sairauksien syihin, Hippokrates laittoi monet vaivat huonon ruokavalion, joko jossakin asiassa liiallisen tai liian vähäisen, nimiin. Vastaavasti terveys saattoi kärsiä, jos liikunnalliset harjoitteet olivat liiallisia tai laiminlyötiin kokonaan.^[2]

Sairauksien etenemisessä oli tärkeää seurata ”kriittisiä päiviä”, jolloin sairaudessa tapahtuu merkittävä muutos (krisis). Esimerkiksi kun tauti eteni hyvään suuntaan ja ihminen oli paranemassa, ihmisen humoraalit kävivät läpi muutoksia, jotka olivat merkki terveyden palautumisesta ja valmistautumisesta työntämään huono aines ulos. Näillä muutoksilla oli taipumus tapahtua jaksottaisesti, ja näitä päiviä kutsuttiin ”kriittisiksi päiviksi”.^[2]

Diagnostiikkaa neuvotaan tekemään potilasta tarkkailemalla ja tutkimalla.^[23] Potilaiden parantamista koskevat käytännöt ovat hippokraattisessa lääketieteessä varovaisia ja voimattomia, ja Hippokratesta on myöhemmin syytetty jopa siitä, että hän jätti potilaat kuolemaan, kun ei tehnyt mitään näiden pitämiseksi elossa. Lääkärintoimeen kuului lähinnä seurata luonnon töitä ja pyrkiä auttamaan luontoa paranemisprosessissa pyrkimällä edesauttamaan positiivista tulosta edellä mainituilla kriittisillä hetkillä.^[2] Hoitokeinot olivat pääasiassa allopaattisia: jos sairauden syynä oli kylmyys, kyseistä kehonosaa tai koko potilasta pyrittiin lämmittämään; jos syynä oli kuumuus, viilentämään; ja jos syynä oli jonkun nesteen liiallisuus kehossa, sitä pyrittiin vähentämään.^[4]

Muutoin hoitokeinoina olivat lähinnä huomion kiinnittäminen ruokavalioon ja elämäntapoihin. Hippokraattiseen lääketieteeseen kuului kyllä lääkkeiden ja kirurgian käyttö, mutta ne ovat melko vähäisessä roolissa. Teoksissa mainitaan satoja erilaisia lääkeaineita, joista suurin osa on peräisin kasvikunnasta.^[2] Varsinaiset lääkkeet (farmakon) olivat usein ”puhdistavia” eli oksennuksen tai ulostuksen aikaansaavia myrkkyjä. Muutoin rajaa lääkkeen ja ruoan välille ei useinkaan tehdä.^[4] Kirurgiasta annetaan tarkkoja toimenpideohjeita, ja Hippokrateen nimiin laitetaan maksiimi ”Mitä lääkkeet eivät paranna, sen parantaa veitsi. Mitä veitsi ei paranna, sen parantaa tuli. Mitä tuli ei paranna johtaa kuolemaan”.^[2][23] Kirurgia rajoittui kuitenkin pääasiassa pintapuolisiin toimenpiteisiin, kuten haavojen ja muiden vammojen hoito, vierasesineiden poisto sekä paikaltaan menneiden nivelten tai murtuneiden luiden korjaaminen.^[4]

Hippokrates vaikuttaa olleen kiinnostunut ravinnon vaikutuksesta urheilijoiden suorituskykyyn. Hän tutki suorituskykyä mahdollisesti parantavina ravintoaineina opiaateilla terästettyjä juomia, eläinten sydämiä ja sukuelimiä sekä hallusinogeenejä sisältäviä sieniä. Urheilijoiden ruokavaliota koskeneet tietonsa Hippokrates oli saanut Herodikokselta.^[24]

Anatomian alan tiedot, jotka hippokraattisista teoksista tulevat ilmi, ovat vähäisiä ja keskenään ristiriitaisia jopa siinä määrin, että erojen perusteella on tehty päätelmiä eri tutkielmien aitoudesta ja epäaitoudesta.^[2] Heikkoon anatomian tuntemukseen vaikutti se, että ihmisruumiiden leikkelyä ei voitu harjoittaa, koska se oli tabu, eikä eläinten leikkelyäkään lääketieteellisessä tarkoituksessa ilmeisesti harjoitettu kovin paljon vielä tuona aikana. Hippokraatikot tunsivat kuitenkin kehon keskeiset ja helposti havaittavissa olleet rakenteet ja elimet.^[4]

Hippokrateesta on tullut antiikin maailman tunnetuin lääkäri ei pelkästään siksi, että hänen teoksiaan on aina pidetty suuressa arvossa, vaan myös siksi, että hänen teoksiinsa liittyvä tekstikritiikki on tuottanut niin paljon aineistoa tutkijoille, filologeille, filosofeille ja muille oppineille vuosisatojen ajaksi, että Hippokrateen voidaan sanoa kuuluvan antiikin tutkituimpiin kirjailijoihin.^[2]

Hippokrates nousi jo antiikin aikana suureen maineeseen. Hänen nimissään säilyneitä teoksia alettiin koota ja tutkia hellenistisellä kaudella.^[4] Monet myöhemmät lääkärit, kuten Herofilos, Apollonios Kitionlainen ja Galenos, kirjoittivat kommentaareja hippokraattisiin teoksiin.^[1] Eri kommentaattorit, jotka edustivat erilaisia lääketieteen koulukuntia, tulkitsivat teoksia usein hyvin eri tavoin omien näkemystensä valossa. Dogmaatikot esittivät Hippokrateen merkittävänä teoreetikkona, kun taas empiristit korostivat teoksissa ilmenevää pyrkimystä oireiden ja kehityskulkujen tarkkailuun ilman teoretisointia siitä, mitä kehon sisällä tapahtui tai mistä oireet johtuivat.^[4]

Galenos oli antiikin ajan merkittävin ja vaikutusvaltaisin hippokraatikko. Hän korosti humoraalioppia ja katsoi sen vaikuttaneen kaikkien hippokraattisten teosten taustalla, vaikke suoraan se onkin teoksissa vain vähäisessä roolissa. Erityisesti Galenoksen kautta humoraalioppi ja muu hippokraattinen lääketiede välittyivät keskiajan lääketieteeseen. Arabiankielisten käännösten kautta ne siirtyivät myös arabialaiseen lääketieteeseen.^[4] Humoraalioppi pysyi lääketieteen keskeisenä teoriana 2000 vuotta aina uuden ajan alkuun ja nykyaikaisen lääketieteen syntyyn saakka.^[2] Osin Hippokrateen ja Galenoksen ajatukset vaikuttivat aina 1800-luvulle saakka.^[4]

Nykyisin Hippokratesta kutsutaan usein ”lääketieteen isäksi” siksi, että länsimaisen lääketieteen historian standardinäkemyksen mukaan hän oli ensimmäinen, joka selitti sairaudet luonnollisilla syillä.^[1][4] Tässä mielessä lääketieteellä oli yhtäläisyyksiä samoihin aikoihin kehittyneen filosofian kanssa.^[4] Toisaalta Aulus Cornelius Celsus sanoo Hippokrateen olleen ensimmäinen, joka erotti lääketieteen filosofiasta.^[1]

Hippokrateen maineen perustana voidaan nähdä kuitenkin myös eurosentrinen ajattelutapa, joka korostaa antiikin kreikkalaisten saavutuksia ja väheksyy tai sivuuttaa aikaisempien korkeakulttuurien saavutukset. Lääkärintoimi oli kehittynyttä jo muinaisessa Egyptissä, mikä käy ilmi muun muassa niin kutsutuista lääketieteellisistä papyruksista, ja egyptiläisellä lääketieteellä oli selvästi suuri vaikutus kreikkalaiseen lääketieteeseen.^[25][26][27] Varhaisin nimeltä mainittu lääkäri oli hammaslääkäri ja kirurgi Hesire 3. dynastian (noin 2700–2600 eaa.) ajalta. Hesireä tunnetumpi oli kuitenkin hänen aikalaisensa, faarao Djoserin arkkitehti ja hovilääkäri Imhotep. Imhotep korotettiin myöhemmin jumalaksi ja hänen temppeliensä Elämän talot ovat maailman ensimmäisiä tunnettuja lääketieteellisiä opinahjoja. Kreikkalaiset samastivat Imhotepin Asklepiokseen ja egyptiläisen mallin mukaan perustivat hänelle lukuisia pyhäkköjä, Asklepieioneita, ympäri Kreikkaa — myös Asklepieioniksi Hippokrateen kotisaarelle.^[26] Kun otetaan huomioon viitteet siitä, että Hippokrates olisi itse saattanut opiskella myös Egyptissä,^[7] hänenkin vaikutteensa saattavat siis olla peräisin juuri egyptiläisestä lääketieteestä.^[26]

• Hippokrateen vala. (Suomentanut Heikki Solin) Hippokrates - Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja, 1984, 1. vsk, s. 10-11, 12-17.
• Hippokraattinen teos ”Pyhästä taudista”. (Kääntänyt ja johdannolla varustanut Heikki Solin) Hippokrates - Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja, 1985, 2. vsk, s. 9-26.
• Hippokraattinen teos ”Ympäristötekijöistä”. (Suomentanut ja johdannon kirjoittanut Heikki Solin) Hippokrates - Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja, 1986, 3. vsk, s. 15-43.
• Hippokrates: Valitut teokset. (Sisältää teokset: Pyhästä taudista. Ilmoista, vesistä ja paikoista. Muinaisesta lääketieteestä. Ennalta tietämisestä. Ihmisen luonnosta sekä terveyden aikaisesta elämäntavasta. Vala. Unista. Aforismit. Suomennokset, yleisen johdannon sekä tekstien johdanto-osat laatinut Marke Ahonen) Helsinki: Duodecim, 2021. ISBN 978-952-360-227-4

• Jouanna, Jacques: Hippocrates. (Englanninkielinen käännös M. B. DeBevoise) Baltimore, MD: Johns Hopkins University Press, 1999 (uusintapainos 2001). ISBN 9780801868184 (englanniksi)
• Smith, Wesley: The Hippocratic Tradition. Ithaca, NY: Cornell University Press, 1979 (2. painos 2002). ISBN 9780801412097 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Temkin, Owsei: Hippocrates in a World of Pagans and Christians. Baltimore, MD: Johns Hopkins University Press, 1991. ISBN 978-0801851292 (englanniksi)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hippokrates Wikimedia Commonsissa

•   Sitaatteja aiheesta Hippokrates Wikisitaateissa
• Boylan, Michael: Hippocrates The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)