Helsingin Palloseura

Helsingin Palloseuran synnyssä tärkeä rooli oli helsinkiläisellä koululaisjääpallolla, joka kehittyi voimakkaasti vuosina 1915–1916. Helsingin suomalaisen lyseon eli Ressun jääpallojoukkue oli saavuttanut menestystä koulujen välisissä otteluissa ja yltänyt maineeseen myös koulujen ulkopuolella. Joukkueessa pelasi useita tulevia HPS:n perustajajäseniä, kuten Arvi Katajavuori ja Yrjö Tornivuori. Helsingin Jalkapalloklubi oli tuolloin Helsingin ainoa suomenkielinen jääpalloseura, jolla oli lajissa asemaa. HJK kuitenkin turvautui vahvasti maaseudun ylioppilasjääpalloilijoihin, mihin reserviin ajautuneet helsinkiläiset koululaisjääpalloilijat olivat tyytymättömiä.^[4]

Ensimmäinen keskustelu Aarne Linnan ideoimasta uudesta seurasta käytiin helmikuussa 1916 Suomalaisella luistinradalla Kaisaniemessä. Tunnustelukokous järjestettiin helmi–maaliskuussa 1917 Mikonkadun Aikala-kahvilassa.^[4] Alun perin tarkoituksena oli jääpallon erikoisseuran perustaminen. Lopulta uusi seura perustettiin 29. marraskuuta 1917 Helsingin suomalaisen lyseon toverikunnan huoneessa Kalevankatu 8–10:ssä. Perustajina olivat Yrjö Tornivuori, joka valittiin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, seuran ensimmäinen sihteeri Arvi Katajavuori, Toivo Ylimaa, Niilo Koskinen, Bruno Mantila, Urho Lehtonen, Arvi Ristimäki ja Paul Tallqvist. Perustavaan kokoukseen osallistui Ressun oppilaiden lisäksi jääpalloilijoita koulun ulkopuolelta.^[5] Seuraavassa kokouksessa uusi seura nimettiin Helsingin Palloseuraksi sekä laadittiin säännöt ja lähetettiin ne Suomen Palloliitolle hyväksyttäväksi.^[6]

Miehissä HPS:n ensimmäinen virallinen ottelu oli 26. tammikuuta 1918 pelattu jääpallo-ottelu HIFK:ta vastaan. Seurassa päätettiin osallistua myös syksyllä käynnistettyyn jalkapallon kilpailutoimintaan. Ensimmäisen jalkapallo-ottelunsa HPS pelasi 21. syyskuuta 1918, vastustaja oli niin ikään HIFK.^[6]

Seuran kulta-aikaa olivat 1920- ja 30-luvut.^[7] Se ylsi vuonna 1920 SM-loppuotteluun, jonka kuitenkin hävisi ÅIFK:lle lukemin 1–2. Ensimmäisen Suomen-mestaruuden se voitti vuotta myöhemmin 1921. Se voitti mestaruudet lisäksi vuosina 1922, 1926, 1927 ja 1929 ja sijoittui hopealle 1924.^[8]

HPS:n historian tuloksellisesti toinen kultakausi sijoittui 1930-luvulle. Vuonna 1930 käynnistynyt sarjamuotoinen Suomen mestaruuskilpailu toi seuralle kyseisen vuosikymmenen aikana kolme Suomen mestaruutta (1932, 1934 ja 1935), kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Myös seuran edustus Suomen Palloliitossa ja Helsingin piirissä vankistui, ja Suomen maajoukkueen avauskokoonpanosta HPS:n pelaajia oli enimmillään seitsemän.^[9][10]

Suomi eli 1940-luvulla sotien vuoksi poikkeusoloissa, mikä vaikeutti jalkapalloseurojen toimintaa. HPS:n maajoukkuepelaajista sodissa kaatuivat muun muassa Kaarlo Oksanen ja Viljo Kuhlberg. Seuran toiminta taantui sekä kokoonpanot muuttuivat, minkä myötä edustusjoukkueisiin nousi uusia nuoria pelaajia.^[11] HPS putosi pääsarjasta historiansa ensimmäisen kerran kauden 1940–1941 päätteeksi.^[12] Joukkue nousi takaisin, mutta putosi uudelleen kauden 1949 jälkeen.^[13]

Seuran puheenjohtajaksi tuli vuonna 1953 Max Viinioksa, mikä vahvisti hänen asemaansa HPS:n ”isähahmona”. Samoihin aikoihin joukkue nuorentui voimakkaasti ja koostui pitkälti vallilalaisista pelaajista. HPS nousi takaisin Mestaruussarjaan kauden 1955 päätteeksi,^[14] ja samana vuonna se pelasi ensimmäisessä Suomen Cupissa häviten loppuottelussa Valkeakosken Hakalle 1–5.^[15] Seura voitti toistaiseksi viimeisimmän Suomen mestaruutensa kaudella 1957 sekä SM-hopean kaudella 1958. Joukkue nousi siten takaisin Suomen kärkiseurojen joukkoon ja sai pelaajavahvistuksia erityisesti Vaasasta sekä Helsingin muista joukkueista, jolloin seuran vallilalainen identiteetti hiipui. Pelaajista Kai Pahlman nousi ajan mittaan julkisuuden henkilöksi, joka keräsi yleisöä HPS:n otteluihin.^[14]

HPS osallistui vuonna 1958 ensimmäisenä suomalaisseurana Euroopan Cupiin.^[14] Mestaruussarjan kaudella 1958 mestaruus oli jälleen lähellä, sillä HPS päätyi tasapisteisiin Kuopion Palloseuran kanssa. Kultamitali ratkaisiin uusintaottelulla, jonka KuPS voitti jatkoajan jälkeen 1–0. Vuonna 1962 se voitti Suomen Cupin kukistaen finaalissa Maakuntasarjan Rovaniemen Palloseuran 5–0. Cup-voitto toi HPS:lle paikan Cup-voittajien cupiin, jossa se putosi tšekkoslovakialaiselle Slovan Bratislavalle yhteismaalein 2–12.^[7]

Joukkueen tähtipelaaja Kai Pahlman erosi HPS:stä sopupelijupakan seurauksena vuonna 1963. Seuraavana vuonna 1964 HPS pelasi toistaiseksi viimeisen kautensa Mestaruussarjassa.^[7] Putoamisen jälkeen nousua takaisin ylimmälle sarjatasolle yritettiin jatkuvasti. Pelaajien vaihtuvuus oli kuitenkin suurta, ja taloudellinen tilanne heikkeni. Seuran edustusjoukkue ei myöskään onnistunut hyödyntämään nuorisotoiminnan piristymistä, vaan pelaajia hankittiin rahalla seuran ulkopuolelta. Vuonna 1968 käynnistyneestä bingotoiminnasta kehittyi HPS:lle tärkeä rahoituskanava. Lisäksi toimintaa turvaamaan perustettiin HPS:n Tuki ry.^[16]

Max Viinioksa vetäytyi seuran puheenjohtajuudesta vuoden 1969 jälkeen, ja tilalle tuli Uolevi Lehikoinen. Uolevi Lehikoisen jälkeen HPS:n puheenjohtana toimi lyhyen aikaa Esko Lahtinen, kunnes hänen tilalleen tuli Seppo Saario. HPS:n edustusjoukkue pelasi 1970-luvulla vuoroin I divisioonassa, II divisioonassa ja III divisioonassa. Jatkuvat talousongelmat hidastivat seuran kehittymistä, ja taloudellisten syiden vuoksi HPS:n toiminnan pääpaino jouduttiin valitsemaan edustusjoukkueen ja nuorisotoiminnan välillä, mikä päätyi edustusjoukkueen hyväksi. Siksi nuorisotoimintaan ei riittänyt resursseja, eikä sieltä voitu haalia edustusjoukkueeseen reservejä.^[17]

HPS:n junioritoiminta elpyi 1980-luvulla, jolloin seura muutti Vallilasta Pakilan ja Paloheinän alueelle. Edustusjoukkueella oli kuitenkin edelleen tärkeä osa seuran toiminnassa. Junioritoiminta ei kuitenkaan pystynyt tukemaan edustusjoukkuetta tarpeeksi, vaan se pelasi edelleen I- ja III-divisioonien väliä. Myös puheenjohtajat vaihtuivat: Seppo Saario vaihtui Tapani Koskiseen, ja lyhyen aikaa tehtävässä vaikuttivat Kalevi Salminen ja Aimo Timberg. Seuran taloustilanne oli edelleen vaikea, vaikka talouden tasapainottamisen puolesta puhuttiin joka vuosi. Keskeistiä tuloja saatiin edelleen bingotoiminnasta.^[18]

HPS alkoi 1990-luvulla edustusjoukkueen sijaan panostaa yhä enemmän nuorisotoimintaan. Seuran hallituksessa enemmistö oli juniorijoukkueiden edustajia, ja HPS:sta tuli junioripelaajien vanhempien hallinnoima organisaatio, jossa korostuivat paikallisuus ja talkoohenki. Ilpo Kokkilan puheenjohtajakaudella seuran talous saatiin kuntoon. Edustusjoukkue pelasi Kolmosen ja Nelosen väliä, kunnes nousi Kakkosen ja FinnPan farmijoukkueeksi. Tuolloin HPS oli myös lähellä nousua Ykköseen. FinnPan kanssa tehty farmisopimus kuitenkin purkaantui, ja vuonna 1999 HPS joutui talousvaikeuksien vuoksi luopumaan Kakkosen sarjapaikastaan^[19] ja lopettamaan edustusjoukkueen toiminnan.^[7] HPS suunnitteli yhteistyötä ja seurafuusiota Gnistanin kanssa, mutta hanke hylättiin HPS:n vuosikokouksessa.^[19]

Puheenjohtaja Hannu Ilvesniemen aikakaudella 2000-luvulla seuran harjoitteluolosuhteet paranivat oman jalkapallohallin myötä. Junioritoimintaan ja kasvattajaseuran asemaan keskittyminen syventyivät entisestään. Jäsenmäärä kasvoi, talous vahvistui ja seuraan palkattiin ensimmäiset toimihenkilöt.^[20]

HPS:n edustusjoukkue aloitti 2000-luvulla toiminnan uudelleen kaikkein alimmalta sarjatasolta Seiskasta kohti Nelosta ja Kolmosta, joista tuli sille pysyvämpi toimintaympäristö. Pelaajia ei enää hankittu rahalla, vaan omista junioreista. Puheenjohtajaksi tuli vuonna 2008 Kurt Grönlund, jonka kaudella pyrittiin edelleen kehittämään olosuhteita ja jäsenmäärää.^[20]

HPS:n miesten edustusjoukkue pelasi kaudella 2019 Kolmosessa, Uudenmaan lohkossa 1.^[21] Joukkueen päävalmentajana toimi toista kautta peräkkäin Janne Viljamaa.^[22] Kaudelle 2021 päävalmentajaksi tuli aiemmin HPS:n naisten edustusjoukkuetta valmentanut Toni Anttila.^[23]

HPS on usein yhdistetty Helsingin Vallilan kaupunginosaan ja edustaneen aikoinaan suomenkielistä työväenluokkaa, mutta vielä 1920-luvulla seura sijoittui selkeästi Pitkänsillan porvarilliselle eteläpuolelle. Esimerkiksi ottelut ja harjoitukset järjestettiin Kaisaniemen kentällä, Eläintarhan kentällä ja Töölön pallokentällä. Pitkänsillan työväenluokkaiselta pohjoispuolelta haettiin vaikutteita, mutta ei kauempaa kuin Haapaniemen kentältä, jossa sillä oli muiden helsinkiläisseurojen tavoin harjoitusvuoroja. HPS:n kokoontumiset keskittyivät Helsingin ydinkeskustaan, ja merkittävät pelaajasiirrot HPS:aan tapahtuivat enimmäkseen Pitkänsillan eteläpuolelta kotoisin olevista joukkueista HJK:sta ja KIF:sta. Töölön pallokenttä oli HPS:n kotikenttä 1980-luvulle asti.^[24]

HPS:n perustajat ja alkuvuosien seura-aktiivit olivat Ressun lukion oppilaita, jotka useimmiten jatkoivat opintojaan yliopistossa. Ensimmäisen vuosikymmenen ajan myös seurassa vallitsi porvarillinen, keskiluokkainen ja akateeminen aatemaailma. Esimerkiksi alkuvuosien toimihenkilöistä Yrjö Tornivuori oli koulutukseltaan juristi, ja Kauko Karvonen ja Aarre Linna insinöörejä, joita edustusjoukkueessa pelasi kaikkiaan seitsemän. Vuonna 1922 HPS:n puheenjohtajaksi valittu Kauko Karvonen oli teekkari ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja. Seura oli pitkään perustajajäsentensä hallinnoimma ja siten aatemaailmaltaan heidän kaltaisensa.^[25] Suomen sisällissodassa HPS sijoittui porvarilliselle valkoiselle puolelle, vaikka seuran jäseniä ei taisteluihin osallistunutkaan.^[6]

1920-luvun lopulla Työväen Urheiluliiton seuroista siirtyi pelaajia HPS:n miesten edustusjoukkueeseen ja samalla perustajajäsenten määrä väheni. HPS:n jäsenistö ja edustusjoukkue alkoivat siirtyä sosiaaliselta taustaltaan työväen suuntaan. Työläisten oli helppo liittyä HPS:aan, sillä nuorella seuralla ei ollut vanhojen seurojen rasitteita. HPS alkoi yleisesti muotoutua suomenkielisen työväestön seuraksi.^[25]

Sotien jälkeen HPS:n ydinalueeksi tuli Vallila, jossa sen asema oli vahvimmillaan 1940- ja 50-luvuilla, jolloin myös junioritoiminta keskittyi sinne. Kannattajia seuralla oli kuitenkin Pitkänsillan molemmilla puolilla.^[25]

1980-luvulla HPS:n toiminta siirtyi Vallilasta Pakilan ja Paloheinän alueelle, koska Vallilan väestöpohja ei enää mahdollistanut laajaa nuorisotoimintaa.^[26] Seura määritteli itsensä 1990-luvun lopulla paikalliseksi, junioritoimintaan keskittyväksi kasvattajaseuraksi.^[20]

Nykyisen HPS:n toiminta perustuu ajatukseen "Kaikki pelaa – omalla tasollaan”. HPS on toiminta-ajatuksensa mukaan paikallinen seura, joka tarjoaa jalkapalloharrastuksen edellytykset mahdollisimman monelle lähialueen lapselle ja nuorelle aikuisuuteen saakka. Toiminta perustuu Suomen Palloliiton ja koko suomalaisen jalkapallon perusarvoihin, joihin kuuluvat luotettavuus, yhteisöllisyys, iloisuus, ja menestys.^[27]

HPS:n alkuperäinen pelipaita oli väriltään harmaa. Ensimmäiset harmaat pelipaidat ostettiin huutokaupasta pian perustamiskokouksen jälkeen.^[6] Vihreitä paitoja käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1922 jääpallo-ottelussa KIFiä vastaan.^[28]

Seuran ensimmäinen merkki otettiin käyttöön vuonna 1922.^[29]

HPS:n lempinimi on Vihreät Jääkärit. Sen keksijäksi on arveltu selostaja Martti Jukolaa, joka kutsui HPS:aa Vihreiksi Jääkäreiksi ensimmäisen kerran kirjoittaessaan jalkapallo-ottelusta HPS–HIFK Suomen Urheilulehdessä 12. toukokuuta 1932. Nimi levisi, ja vähitellen sitä käytettiin muidenkin lehtien otteluselostuksissa. Helsingin Palloseuran 100-vuotishistoriikin mukaan on kuitenkin ilmeistä, että nimi syntyi jo vuonna 1922, jolloin pelipaita vaihdettiin vihreäksi ja Suomen itsenäistymisestä ja sisällissodasta oli kulunut vain muutama vuosi. Jääkäriliike oli yhteiskunnassa edelleen merkittävässä osassa, ja jääkäreitä pidettiin porvarillisen Suomen pelastajina ja sankareina, joihin yhdistyi glooriaa ja arvonantoa. Lisäksi HPS:n vihreä väri oli sama kuin jääkäriliikkeellä ja seuran perustajien koulun, Ressun, lipussa. Nimen taustalla on katsottu olevan yhtäläisyys menestyvän nuoren joukkueen ja nuorten jääkärien välillä, minkä historiikissa katsotaan olevan ajan henki huomioiden ymmärrettävää.^[30]

HPS:aa kutsutaan myös Hopsiksi.^[31]

Kaudella 2024 HPS voitti Kolmosen B-lohkon, ja sen jälkeen kaksiosaisen karsintaottelun EsPaa vastaan, nousten siten Kakkoseen kaudeksi 2025.

• Joukkueenjohtaja: Sanna Olin
• Vastuuvalmentaja: Marko Ignatius
• Valmentaja: Joni Knuutinen
• Maalivahtivalmentaja: Matti Mäntynen
• Fysioterapeutti: Javier Cadenas Perez

^[32]

Pääartikkeli: Helsingin Palloseura (naiset)

HPS:n ensimmäinen naisten jalkapallojoukkue pelasi vuonna 1972.^[33] Kaudella 2020 HPS voitti Naisten Ykkösen ja nousi Kansalliseen Liigaan.^[34] Kaudella 2024 joukkue sijoittui Kansallisessa Liigassa kolmanneksi.^[35]

Kauden 2024 kokoonpano:

Valmennus ja taustahenkilöt:

• Joukkueenjohtaja: Jari Jeskanen
• Päävalmentaja: Antti Ruonala
• Valmentaja: Toni Anttila
• Valmentaja: Jari Möykky
• Maalivahtivalmentaja: Daniel Ivanov
• Maalivahtivalmentaja: Matti Mäntynen
• Lääkäri: Olli Rytsölä
• Fysioterapeutti: Javier Cadenas Perez
• Fysioterapeutti: Tiina Salmela
• Videoanalyytikko: Atte Lehtonen

Seuralla on myös naisten kakkos-, kolmos- ja nelosjoukkueet sekä Queens-harrastejoukkue.^[36]

Helsingin Palloseuran miesten kakkosjoukkue pelaa kaudella 2019 Nelosessa ja Jägers-niminen joukkue Kutosessa. Seuralla on myös 35-vuotiaiden ikämiesjoukkue^[37] ja Knights-niminen harrastejoukkue juniorijoukkueiden lasten isille.^[38] Naisten kakkosjoukkue pelaa Naisten Kakkosessa, kolmosjoukkue Naisten Nelosessa ja nelosjoukkue Naisten Vitosessa. Lisäksi HPS:llä on naisten harrastejoukkue Queens.^[37]

HPS:llä on lukuisia juniorijoukkueita. Pojissa nuorimpia ovat 6-vuotiaat, jotka muodostavat P12–13-joukkueen, ja vanhimpia A-juoniorit. Tytöissä nuorimmat muodostavat 8-vuotiaiden T10–11-joukkueen, ja vanhimmat 17–18-vuotiaiden GPSB (00–02) -joukkueen.^[37] Ensimmäinen tyttöjoukkue aloitti vuonna 1983.^[18]

Pääartikkeli: Paloheinän tekonurmi

HPS:n joukkueet pelaavat kotiottelunsa Paloheinän tekonurmella. Kenttä valmistui toukokuussa 2014, ja sen rakentaminen toteutettiin HPS:n ja Helsingin kaupungin liikuntaviraston yhteisprojektina, jossa aiempi Sokkarin hiekkakenttä korvattiin jalkapallonurmikentällä. Alusta sisältää täysimittaisen jalkapallokentän, ja lisäksi siinä on mahdollisuus pelata poikittain kahdella pienemmällä kentällä juniorien pelejä.^[39][40][41] Tekonurmi uusittiin kesällä 2022.^[42]Täysimittaisen kentän lisäksi vieressä sijaitsee pienempi tekonurmi harjoituksia ja junnupelejä varten.

Kentän yhteydessä sijaitsee HPS-kahvila.^[43] Kenttää kehitettiin kesällä 2021, jolloin kentän yhteyteen valmistui HPS-talo, johon sijoitettiin uudet pukutilat sekä toimisto seuran työntekijöille. Samalla kenttä täytti Kansallisen liigan kriteerit, jolloin HPS:n naisten edustusjoukkue siirtyi sinne pelaamaan kotiottelunsa.^[44]

Seuran harjoitukset järjestetään kesäkausilla pääsääntöisesti Paloheinän tekonurmella sekä HPS-juniorikentällä Namika Areenan (ennen Pakilan yläasteen) vieressä.^[45] HPS-juniorikentän ohessa sijaitsee myös HPS-halli.^[46]

Helsingin Palloseura järjestää lisäksi lapsille jalkapallokoulua, leirejä ja kerhoja.^[47][48][49] ”Lapsi-vanhempi futiksessa” lapset harjoittelevat yhdessä vanhemman kanssa jalkapallotaitoja sekä yleisiä liikunnallisia perustaitoja.^[50]

Seura julkaisee vuosittain Vihreät Jääkärit -nimisen seurajulkaisun, joka jaetaan jokaiseen asuntoon Paloheinässä, Pakilassa ja Torpparinmäessä. Sitä jaetaan myös joukkueiden tapahtumissa ja paikallisissa liikkeissä.^[51]

Seuran taustayhdistys on vuonna 1979 perustettu Helsingin Palloseura ry.^[52]

Johtokunta 2024:

• Jarmo Santala, puheenjohtaja
• Hanna Patosalmi, varapuheenjohtaja
• Toni Asikainen, jäsen
• Riku Autio, jäsen
• Matti Harvala, jäsen
• Joonas Kiiminki, jäsen
• Jukka Laine, jäsen
• Taru Nyman, jäsen
• Stina Pasanen, jäsen
• Jani Peltonen, jäsen
• Markus Pettinen, jäsen
• Aki Pousar, jäsen
• Jens Öhman, jäsen
• Marco Suvanto, varajäsen
• Jussi Vatanen, varajäsen

HPS pelasi jääkiekkoa vuosina 1928–1969 ja sijoittui hopealle vuosina 1929, 1932 ja 1934.^lähde? Jääkiekko eli silloinen jäähockey tuli seuraan uutena talvilajina vuonna 1928. Cup-muotoisen SM-kilpailun loppuotteluun HPS ylsi ensimmäisen kerran vuonna 1929, jolloin se hävisi HJK:lle 1–5.^[53]

Vuonna 1937 HPS:n pelaajat suivaantuivat erotuomarin heidän mielestään virheellisesti hyväksymästä maalista piirisarjan ottelussa Kiffenin joukkuetta vastaan. Toisessa erässä syntyi kaksi kyseenalaista maalia. Ensimmäisessä kiekko käväisi Kiffenin pelaajan mailasta maalin varjossa ja toinen meni reiän kautta verkkoon. Kun ottelun tuomari hyväksyi maalit komensi HPS:n kapteeni Max Viinioksa pelaajat kentältä ja Kiffen sai luovutusvoiton ^[54][55]. HPS:n jääkiekkotoiminta ei päättynyt tähän episodiin vaan kiekkoa pelattiin seurassa aina 1960-luvun lopulle asti.^lähde? Jääkiekon SM-sarjan maratontaulukossa HPS on erikoisuus vain yhdellä tappiollaan.^[56]

HPS:n jääpallojoukkue pelasi koko seuran ensimmäisen virallisen ottelun 26. tammikuuta 1918 HIFK:ta vastaan, jolle se hävisi 1–2.^[6] HPS selvisi jääpallon SM-loppuotteluun jo vuonna 1920, mutta hävisi kuitenkin sen Viipurin WBJS:lle eli Susille maalein 3–8.^[57] Varsinaiseen SM-sarjaan seura osallistui 1931, 1936, 1939, 1941, 1946, 1947, 1948 ja 1950.

Miehet

• Suomen mestaruus (9): 1921, 1922, 1926, 1927, 1929, 1932 1934, 1935, 1957
  • SM-hopea (6): 1920, 1924, 1931, 1936, 1945, 1958
  • SM-pronssi (2): 1930, 1948

• Suomen Cupin voitto (1): 1962
  • Suomen Cupin hopea (1): 1955

Naiset

• Naisten Kakkosen voitto (1): 2016

Nuoret

• A-juniorien SM-hopea (1): 1942
• A-juniorien SM-pronssi (1): 1963
• B-tyttöjen I divisioonan mestaruus (1): 1988

• SM-hopea (1): 1920
• B-sarjan voitto (1): 1938
• A-juniorien mestaruus (1): 1945
• A-juniorien SM-hopea (1): 1947

• SM-hopea (3): 1929, 1932, 1934

• A-sarjan voitto, pikasarjan voitto, Cup-turnauksen voitto, ulkokenttäsarjan voitto (1): 1942

^[58]

• Lindbohm, Kristian: Vihreät jääkärit – Helsingin Palloseuran sadan vuoden matka mestarista kasvattajaksi 1917–2017. Helsingin Palloseura ry, 2017. ISBN 978-952-93-8509-6

• Kotisivut: HPS.fi