Hannu Hannuksela

Hannuksela syntyi Ilmajoella. Hänen vanhempansa olivat kirkkoherra Juhani Hannuksela ja Sanni Heikkilä.

Hannuksela kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion suomalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1914 ja liittyi Etelä-Pohjalaiseen Osakuntaan. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Martta Inkeri Nikkisen kanssa.

Upseerin urallaan Hannuksela suoritti Tykistöupseerien täydennyskurssin vuonna 1920 ja korkeamman päällystön kurssin vuonna 1923 sekä Sotakorkeakoulun yleisen osaston ensimmäisen vuosikurssin vuosina 1924–1925 ja komentajakurssin vuosina 1925–1926.

Hannuksela liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 3. maaliskuuta 1916, josta hänet siirrettiin 13. joulukuuta 1916 pataljoonan haupitsipatteriin. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misajoella, Riianlahdella ja Smārdesissa sekä Lielupejoella.^[1][2]

Hannuksela saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan valkoisten tähystys- ja patteriupseeriksi Jääkäritykistön 3. patteriin. Hän osallistui taisteluihin Kurussa, Muroleessa ja Messukylässä ja Tampereella. Tampereen valloituksen jälkeen hänet sijoitettiin tykistön uudelleen järjestämisen myötä Jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston 6. patteriin tähys- ja patteriupseeriksi ja otti osaa Viipurin valloitukseen.^[1][2]

Hannuksela palveli sisällissodan jälkeen III patteriston adjutanttina edelleen Jääkäritykistöprikaatissa, josta hänet määrättiin tykistön uudelleenjärjestelyssä opetusupseeriksi Suomen tykistökouluun ja siirrettiin 25. elokuuta 1918 Kenttätykistörykmentti n:o 1:een, missä toimi 1. ja 4. patterin päällikkönä. Hänet komennettiin 1. lokakuuta 1918 Kenttätykistörykmentti n:o 3:een patterinpäälliköksi ja 7. huhtikuuta 1919 alkaen Raskaaseen tykistörykmenttiin I patteriston komentajaksi, josta hänet määrättiin edelleen 2. helmikuuta 1926 Raskaan tykistörykmentin komentajaksi ja 1. heinäkuuta 1933 alkaen komentajaksi kenttätykistörykmentti 2:een ja 28. syyskuuta 1934 alkaen Savon sotilasläänin komentajaksi.^[1][2]

Hannuksela komensi talvisodassa 13. divisioonaa ja osallistui taisteluihin Laatokan Karjalassa. Välirauhan aikana hän toimi tykistökomentajana Maavoimien esikunnassa ja Etelä-Pohjanmaan sotilasläänin komentajana. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin 19. divisioonan komentajaksi ja osallistui komentajana taisteluihin Laatokan Karjalassa. Kun 19. divisioona lakkautettiin 1. helmikuuta 1942, hänet siirrettiin 2. divisioonan komentajaksi ja otti osaa taisteluihin Karjalankannaksella.^[2]

I armeijakunnan komentaja jääkärieversti Einar Mäkinen esitti Hannukselalle Mannerheim-ristiä hieman ennen armeijakunnan lakkauttamista 20. elokuuta 1941, mutta Mannerheim hylkäsi esityksen.^[3]

Hannu Hannuksela kuoli sydänkohtaukseen toukokuussa 1942 ollessaan tarkastusmatkalla Kivennavan Kekrolassa. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.^[2]

Hannuksela toimi 2. divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1924 ja puheenjohtaja vuonna 1933 sekä varapuheenjohtajana vuonna 1934.^[1][2]

• N. V. Hersalo: Suojeluskuntain historia, Hata oy 1966.
• Ilmari Hurmerinta ja Jukka Viitanen: Suomen puolesta, Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945, Gummerus: Jyväskylä 2004 ISBN 951-20-6224-0.
• Helsingin yliopiston keskusarkisto, kaatuneet.
• Erik Jernström (toim.): Jääkärit maailmansodassa, Helsinki, Sotateos oy 1933.
• J. Suomalainen, J. Sundvall, E. Olsoni, A. Jaatinen (toim.): Suomen jääkärit, Oy Sotakuvia, 1933
• Suomen jääkärien elämäkerrasto, Porvoo, WSOY, 1938 Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Helsinki, Jääkäriliitto 1975, Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV ISBN 951-99046-8-9, ISBN 951-99046-9-7.

• Ilmari Turjan kirjoittama kirja Kahden everstin taistelu, joka kertoo Kumurin taistelusta
• Veikko Juraman kirjoittama kirja Hannuksela vastaan Laurila, eräiden 19. divisioonan komentajien henkilösuhteista v. 1941 sekä näiden suhteiden taustaa ja seurauksia (Marktar 2002)