Hammasimplantti

Pääartikkeli: Hammasimplantologia

Osteointegroituvan hammasimplantologian varhaiset tutkimukset ja varsinainen kehittelytyö tehtiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa ja implanttien kaupalliseen tuotantoon päästiin 1970-luvulla. 1980-luvulta alkaen implantologiasta on pidetty useita tieteellisiä kokouksia. Merkittävässä määrin implantteja alettiin Suomessa asettaa potilaisiin 1990-luvun alussa.

Implanteilla voidaan korvata koko puuttuva hammasrivistö tai vain yksi hammas. Asennettavien implanttien määrä riippuu korvattavien hampaiden määrästä. Mikäli korvataan vain yksittäinen hammas, riittää useimmiten yksi hammasimplantti. Voidaan korvata myös useita vierekkäisiä hampaita, jolloin hammassilta voidaan joissakin tapauksissa rakentaa usean implantin varaan. Implanteilla voidaan rakentaa uudestaan myös koko purenta, joko pidemmällä siltaratkaisulla tai implanttikantoisella kokoproteesilla.^[1]

Implanttien päälle tehty täysin luukiinnitteinen proteesi muodostuu enimmillään kuudella implantilla luuhun kiinnitetystä kokopurennasta eli kokonaisesta ylä- tai alaleuan hampaistosta. Tällaisella leukaluukiinnitteisellä hammasproteesilla saavutetaan täysin luonnollista vastaavat purentavoimat, kun tavanomaisen irrotettavan kokoproteesin purentavoimat ovat vain 1/4–1/5 luonnonhampaistosta.

Luukiinnityksellä voidaan myös tukea irtoproteesi. Tyypillisimmillään tämä proteesi on kokoproteesi, jossa implanttien ja proteesin välinen kiinnitys on rakennettu tukikiskon avulla, joka sallii pääosan purennan rasituksesta siirtyä keinulautaliikkeen ansiosta limakalvoille.

Kun hammasimplantti asennetaan vioittuneen hampaan poiston yhteydessä hampaan poistokuoppaan, on kyseessä välitön implantointi eli immediaatti-implantti. Tämä mahdollistaa lyhyemmän hoitoajan sekä usein myös esteettisemmän lopputuloksen. Lisäksi vältetään luukatoa, jota tyypillisesti tapahtuu leukaluun kohdassa, josta hammas puuttuu, ja voidaan välttää tarve luusiirteille ennen implantointia.^[2]

Tutkimusvaihessa hammaslääkäri tutkii suun yleistilanteen ja ottaa leuoista 3D-röntgenkuvan, usein hyödyntäen kartiokeilatomografiaa (KKTT). Kolmiulotteisen mallin avulla hoito voidaan suunnitella täsmällisesti ja turvallisesti välttäen esimeriksi hermojen ja suurempien verisuonten vaurioitumisen.^[3]

Varsinaisessa implantoinnissa implanttiruuvi tai -ruuvit asennetaan paikalleen leukaluuhun. Modernissa implantoinnissa voidaan käyttää apuna 3D-tulostettua ohjuria, jonka ansiosta reikä implanttia varten voidaan porata täsmällisesti oikeaan paikkaan ja hyvin pienen ikeneen tehdyn reiän läpi.

Hammasimplantin luutumisessa kiinni leukaluuhun kestää yleensä 3-6 kuukautta. Luutumisen ajaksi voidaan implantin päälle asentaa väliaikainen hammaskruunu.

Mikäli leukaluu on liian ohut tai heikko implantointiin, saatetaan implantoinnin yhteydessä tarvita myös luusiirre. Tällöin myös ientä tarvitsee avata enemmän.^[3]

Pysyvä keinotekoinen hammaskruunu valmistetaan hammaslaboratoriossa ja asennetaan vasta, kun luutuminen on edennyt pitkälle ja leukaluu on tarpeeksi vahva tukemaan hammasta ja siihen kohdistuvaa purentavoimaa.^[3] Ennen kruunun valmistusta, luutunut implantti 3D-skannataan vielä uudelleen tai suusta otetaan muotit, jotta kruunusta saadaan oikean muotoinen. Hammaskruunut ovat usein keraamisia, mutta niitä voidaan valmistaa muistakin materiaaleista, kuten metalleista.

Hammaskruunu kiinnitetään implanttiin ruuvilla. Näiden väliin tulee usein titaaninen limakalvovälike eli jatke. Yksivaiheisissa implanteissa ei käytetä limakalvovälikkeitä, vaan itse implantti ulottuu ienkerroksen läpi.

• Hammasproteesi

• Hammasimplantti ja Keinojuurihoito Suomen Keinojuuriklinikka. Viitattu 13.7.2007.^{tarvitaan parempi lähde}
• Mikä on hammasimplantti? 21.9.2004. Straumann Oy. Viitattu 13.7.2007.^{[vanhentunut linkki]tarvitaan parempi lähde}
• Kurssimoniste hammasimplanteista (Archive.org) osfix. Arkistoitu 1.3.2014.^{tarvitaan parempi lähde}

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hammasimplantti Wikimedia Commonsissa