Ekologinen sukkessio

I. Primaarisukkessio

• Eliöt valtaavat täysin uuden maapaikan, joka syntyy esimerkiksi tulivuorenpurkauksessa tai maankohoamisen seurauksena. Eliöyhteisö muuttuu kunnes saavuttaa vakauden (kliimaksi).

II. Sekundaarisukkessio

• Sukkessio alkaa uudelleen kliimaksitilassa olleen eliöyhteisön tuhouduttua. Sekundaarisukkessiota on esimerkiksi metsäpalon jälkeinen uuden metsän kehitys. Metsäpalon lisäksi sukkessio voi alkaa esimerkiksi myrskyn, metsän hakkuun tai peltoviljelyn päättymisestä.

1. Heterotrofinen sukkessio

• Eliöyhteisön kuluttajissa tapahtuvaa muutosta, joka johtuu resurssien häviämisestä sukkession edetessä. Esimerkiksi tiettyyn kasviin erikoistuneet toukat (kuluttajia) saattavat vähetä, kun niille elintärkeän kasvin (resurssi) määrä vähenee.

2. Autotrofinen sukkessio

• Kasvillisuuden muutosta.

2.1. Allogeeninen sukkessio johtuu geofysikaalisista tekijöistä

2.2. Autogeeninen sukkessio johtuu kasvien omasta ympäristön muokkaamisesta. Esimerkiksi kuusi vaikuttaa vahvasti autogeeniseen sukkessioon varjostamalla kasvaessaan muita kasveja.

Kliimaksi on sukkession päätepiste, jossa eliöyhteisö on vakaa ja muuttumaton. Eliöyhteisö ei muutu, ellei ympäristö muutu. Ilmaston määräämää kliimaksia kutsutaan monokliimaksiksi. Samassakin ilmastossa esiintyy erilaisia kliimakseja, mikä johtuu ravinteisuuden ja eläimistön paikallisesta vaikutuksesta. Näitä monokliimaksista poikkeavia kliimakseja kutsutaan polykliimakseiksi. Ilmastokin muuttuu pitkällä aikavälillä, joten muuttumaton monokliimaksi on mahdoton.

Ekologinen sukkessio on erilainen eri paikoilla. Esimerkiksi tuoreen kangasmetsän sukkessiossa hakkuuta tai metsäpaloa seuraa nopeasti leviävien ja kasvavien valokasvien muodostama pioneerivaihe. Niiden seasta nousee vähitellen monivuotisia, korkeampia kasveja, jotka varjostavat ensivaiheen matalia kasveja. Monivuotisten joukossa erityisesti nopeakasvuiset lehtipuut ja pensaat valtaavat alaa muodostaen pioneerivaihetta seuraavan pensaikkovaiheen. Lehtipuiden kasvaessa isommaksi mukaan tulee myös havupuita, jolloin paikalle syntyy sekametsä. Pikkuhiljaa varjoa sietävät kuuset kasvavat lehtipuiden ohi varjostaen niitä, jolloin tuore kangasmetsä muuttuu kuusimetsäksi. Loppuvaihetta, jossa muutokset ovat vähäisiä, sanotaan kliimaksiksi. Puuston muuttuessa muuttuu myös muu kasvillisuus sekä näitä hyväksi käyttävä eläimistö.

Muita sukkessiotapahtumia ovat esimerkiksi männikön kehitys kuivalla kankaalla, paljaan kallion kasvittuminen, järven umpeenkasvu sekä suon muuttuminen rämeeksi turpeen paksuuskasvun myötä. Ekologisessa sukkessiossa lajimäärä kasvaa alkuvaiheissa ollen suurimmillaan sekametsässä. Biomassan määrä kasvaa koko sukkessiokehityksen ajan, mutta kliimaksivaiheessa kasvu on vähäistä tai pysähtyy.

Sukkessiosta voidaan puhua myös pienemmässä mittakaavassa. Puun kuollessa eri lahottajien kuten kääpien ilmaantuminen tapahtuu vaiheittain ja voidaan puhua edeltäjä- ja seuraajalajeista. Kun tietyn pioneerina toimivan, yleensä melko yleisesti esiintyvän kääpälajin rihmasto alkaa vanhentua ja heiketä, sen lahottamaan puuhun ilmaantuu seuraajalaji, joka on toinen kääpä tai muu lahottajaeliö. Esimerkiksi kantokääpä (Fomitopsis pinicola) on edeltäjälaji, jonka jälkeen sukkessiossa seuraajalajina voi ilmaantua sitruunakääpä (Antrodiella citrinella), röyhelökääpä (Pycnoporellus alboluteus) tai rusokääpä (Pycnoporellus fulgens).^[2]

Ekologisen sukkession teoriaa ja empiiristä tutkimusta on kehitetty 1800-luvun lopulta lähtien. Suomalainen kasvitieteilijä ja maantieteilijä Ragnar Hult oli maailmanlaajuisesti eräs ensimmäisistä tutkijoista, jotka tunnistivat sittemmin ekologiseksi sukkessioksi nimetyn ilmiön.^[3][4]

• Opetus.tv -sivuston video aiheesta sukkessio