Eino Jurkka

Eino Jurkan vanhemmat olivat koristemaalari Heikki Rothström ja Rosa Saari. Hänen äitinsä oli kotoisin Jämsästä ja paikallisen kartanon tytär. Vuonna 1906 perheen sukunimi suomennettiin Juurivirraksi, joka myöhemmin lyhentyi tuttavallisemmin Jurkaksi. Näyttelijäksi Eino Jurkka päätyi sattumalta. Ollessaan junassa matkalla Jämsään opiskelemaan hän näki Helsingin Sanomien ilmoituksen, jossa etsittiin esiintyjää musiikkinäytelmään. Hän hakeutui Kaarle Halmeen johtamalle kiertueelle vuonna 1912 ja elätti itseään satunnaistöillä.

Jurkan ensimmäinen kiinnitys oli Turun Casino-Operetissa, ja vuonna 1918 hän pääsi Helsinkiin Kansan Näyttämölle. Sieltä hän siirtyi Ouluun johtamaan alkuvaiheissaan olevaa Oulun Työväen Näyttämöä ennen Viipuriin siirtymistä. Vuodesta 1924 alkaen Jurkka toimi neljä vuotta Viipurin Näyttämön näyttelijänä ja johtajana. Hänen ohjaamastaan Peer Gyntistä tuli esityskautensa teatteritapaus vuonna 1926. Siinä kiteytyivät Jurkan ohjaustyölle tyypilliset keinot: tekstin rohkea työstäminen, elävä teatterinomaisuus ja olennaisuuksien taju. Lauri Haarlan historiallinen näytelmä Velisurmaajat muotoutui Jurkan ohjaamana alkuvoimaiseksi ja uskottavaksi.

1930-luvulla Jurkka toimi Helsingissä Koiton Näyttämön johtajana ja myöhemmin ohjaajana. Siellä hänen vahvoja ohjaustöitään olivat muun muassa Neekeri (1931), Hanuumanin tytär (1932) ja Sudenmorsian (1937). Näytelmien pääosassa oli hänen entinen vaimonsa Emmi Jurkka. Sotavuodet Eino Jurkka vietti Jämsässä, ja vuodesta 1942 hän toimi näyttämönjohtajana Kuusankoskella. Kaksi vuotta myöhemmin hän siirtyi johtajaksi Iisalmen Yhteisteatteriin.

Jurkan näyttelijäntyötä on luonnehdittu moderniksi ja moniulotteiseksi. Hänen puhetapansa oli ajatusten välittämistä ja ilmaisu sisäistynyttä. Jurkan klassikoiksi nousseita roolitöitä olivat Vihtorin osa näytelmässä Kaksi Vihtoria Koiton Näyttämöltä sekä Leo Tolstoin Elävän ruumiin Fedja, jota hän näytteli ensi kerran Viipurissa 1928. Jurkka esitti Vihtoria myös Kahden Vihtorin elokuvaversiossa sekä Vihtori ja Klaara-farssissa (1939). Teatterityön ohessa Jurkka teki 1930-luvulla ja sodan aikana yhteensä kolmisenkymmentä valkokangasroolia ja ohjasi kaksi elokuvaa vuonna 1940.

Intimiteatterissa Jurkka työskenteli heti sen perustamisesta alkaen 1950. Tuolloin jo sairauden heikentämänä hän esiintyi teatterin näytelmissä Kummittelijoita ja Britannicus vuonna 1951.

Jurkka oli vuodesta 1922 naimisissa näyttelijä Emmi Jurkan (o.s. Tuomi) kanssa, ja heillä oli kolme näyttelijälasta: Sakari, Vappu ja Jussi. Eino ja Emmi Jurkka ottivat avioeron vuonna 1931, mutta heidän työtoveruutensa jatkui vielä pitkään.

Jurkan tunnettuja lapsenlapsia ovat Laura Jurkka, Mikko Jurkka, Timo Jurkka ja Ville Sandqvist.

Ohjaukset

• Eulalia-täti (1940)
• Herra johtajan ”harha-askel” (1940)

• Eino Jurkka Elonetissä.
• Jurkka, Eino (1894–1953) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

• Eino Jurkka Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Oulun Työväen Näyttämön alkuvuosien historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Neljä suomalaista "konnaa" (Jorma Nortimo, Kaarlo Angerkoski, Hugo Hytönen, Eino Jurkka), Seura, 10.05.1939, nro 19, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot