DeSoto

DeSoto-merkin perustajana toimi Walter P. Chrysler. Ensimmäisen mallivuoden DeSotoja myytiin 81 000 kappaletta, mikä osoitti uuden merkin saavuttaman suosion ostajien keskuudessa. Hyvin alkaneen myynnin seurauksena Chrysler ei seuraavien vuosien aikana muuttanut paljonkaan DeSotoa, vaan eteni hyvin pienin uudistuksin. DeSoton rooli Chryslerille oli täyttää tavallisten autojen ja luksusmallien väliin jäävä tila. Merkin myynnistä vastasivat mallisarjat Six ja Eight.^[1]

Vuoden 1942 DeSotojen tunnusomaisin erikoisuus oli piilotetut etuvalot, joiden päällä olevat suojukset avautuivat automaattisesti kun valot sytytettiin.^[1] Tuotanto keskeytettiin samana vuonna Toisen maailmansodan vuoksi, ja osa DeSoton tuotantolinjoista valmisti Sherman-tankkeja, ilmatorjuntatykkejä ja sotilaslentokoneita.^[2] Sodan jälkeen vuosina 1946–1948 DeSoto pystyi teräspulasta huolimatta rakentamaan yli 11 000 taksikäyttöön tulevaa autoa, joista suurin osa toimitettiin New Yorkiin.^[3] Mallivalikoimiin ilmestyivät myös kahdeksanpaikkaiset limousinet.^[2]

1950-luvun alkaessa DeSotoihin ilmestyi ennen näkemätöntä glamouria, ja auton keulassa oli enemmän kromia kuin muissa Chryslerin merkeissä. Valmistaja panosti ennen kaikkea merkin luotettavuuteen ja sen tarjoamaan vastineeseen rahalle. Kaikissa vuoden 1950 DeSotoissa oli 6-sylinterinen sivuventtiilimoottori, joka tuotti 112 hevosvoimaa.^[3] Amerikkalaismarkkinat vastasivat DeSoton tarjontaan ja merkin myyntiluvut vuonna 1950 olivat yli 130 000 myytyä autoa, joka on suurin määrä merkin koko historiassa.^[4] Parhaiten myyvien sedanien De Luxe -versioiden listahinta oli alle 2000 dollaria.^[3]

Seuraavan vuoden malleissa laatikkomainen korirakenne muuttui kevyen faceliftin myötä pidemmäksi ja matalammaksi, ja jättikokoinen jäähdyttimen säleikkö sai hieman hillitymmän ilmeen, josta DeSotot parhaiten tunnetaan.^[5]

1950-luvun alussa Chrysler Corporation lähti mukaan GM:n Cadillacin ja Oldsmobilen aloittamaan hevosvoimakilpailuun, jossa ostajia houkuteltiin moottorin suurilla tehoilla.^[6] DeSoto toi samaan aikaan vuoden 1952 markkinoille uuden Firedome-mallisarjan, jonka voimanlähteenä toimi Chryslerin uusi 160-hevosvoimainen V8 Hemi-moottori. Firedomen saama huomio vähensi muiden DeSoton mallien kysyntää ja seuraavan vuoden aikana Custom ja De Luxe mallit yhdistyivät uudeksi Powermaster-mallisarjaksi.^[7] Vuoden 1953 kokonaismyynti oli yksi merkin parhaista ja valtaosa myynnistä kohdistui Firedome-malliin. Vuonna 1954 DeSotot olivat entistä parempia, mutta automarkkinoiden heilahdukset ja GM:n ja Ford Motor Companyn väliset myyntisodat vähensivät lähes puolella DeSoton kokonaismyyntiä. Lisäksi DeSotot nähtiin tyyliltään hieman vanhanaikaisina ja niihin toivottiin rohkeampia uudistuksia.^[8]

Vuonna 1955 DeSoton ulkonäkö uudistui kokonaan ja uutena mallina markkinoille tullut Fireflite-mallisto sai hyvän vastaanoton.^[9] V8-moottorien tehot tarjosivat 200 hevosvoimaa, jotka pitivät DeSoton kilpailijoidensa tasolla. Edellisen vuoden myyntikäyrät lähtivät uuteen nousuun ja DeSotoja myytiin Fireflite-malliston siivittämänä 115 000 kappaletta.

Äkillinen laskusuhdanne Yhdysvaltain autoteollisuudessa romahdutti useiden merkkien kysynnän vuoden 1956 aikana. GM:n Pontiac, Buick ja Oldsmobile menettivät yhteensä yli 300 000 ostajaa, ja myös Chryslerin ja Dodgen myyntimäärät pienenivät selvästi.^[6] DeSoto onnistui konserninsa ainoama merkkinä säilyttämään myyntinsä lähes edellisen vuoden tasolla. DeSoton uudistukset olivat maltillisia ulkonäön suhteen, mutta Firefliten tehot nousivat 255:n hevosvoimaan, ja malliston huipulle esitelty DeSoto Adventurerin moottori kehitti 345 hv ja antoi 230km/tuntinopeuden.^[10]

Vuonna 1957 DeSoto taisteli markkinaosuuksista lähes täysin uudistuneella ulkonäöllä ja uudistuneilla moottoreilla. Autot olivat entistä näyttävämpiä ja tehokkaampia ja kahden vuoden takaiset myyntilukemat ylitettiin. Samalla vuosi jäi DeSoton historian viimeiseksi menestykseksi, sillä seuraavan vuoden talouslama vähensi voimakkaasti DeSoton ja myös muiden saman hintaluokan autojen kysyntää. Osa DeSoton vaikeuksista liittyi myös huonoon markkinointiin ja merkkiin kohdistuneisiin moitteisiin laadun nopeasta huononemisesta.^[11]

Joulukuussa 1960 DeSoton valmistus lopetettiin vain muutama viikko vuoden 1961 mallin käyttöönoton jälkeen. Viimeisen vuoden DeSotot olivat yksinomaan kaksi- ja neliovisia hardtopeja, ja ne erosivat ulkonäöltään edellisen vuoden malleista kaksiosaisen jäähdytinsäleikkönsä ja uudelleen muotoiltujen takavalojensa ansiosta.^[12] Merkki ei heti lopettanut kokonaan vaan sitä käytettiin yhä kansainvälisille markkinoille toimitetuissa kuorma-autoissa.^[1] Ulkomaille rahdattiin myös joitakin Chrysler-yhtymän Plymouth-henkilöautoja, joiden mallinimeksi laitettiin DeSoto Diplomat.^[13]

Suomalaisyhtiö Berner toimi DeSoton henkilö- ja kuorma-autojen maahantuojana 1950-luvulla^[14]. Vuoden 1955 mainoksessa ”Hyrylän hävittäjinä” tunnettujen sora-autojen liikennöitsijä Tauno Valo kehui DeSoton kuorma-autoja muun muassa niiden kestävyydestä.^[15]

• DeSoto Adventurer
• DeSoto Airflow
• DeSoto Airstream
• DeSoto Custom
• DeSoto Deluxe
• DeSoto Diplomat (1938–1961)
• DeSoto Firedome
• DeSoto Fireflite
• DeSoto Firesweep (1957–1959)
• DeSoto Model K
• DeSoto Powermaster
• DeSoto S2
• DeSoto S3
• DeSoto S6
• DeSoto S7-C
• DeSoto S8-C
• DeSoto S13
• DeSoto Sportsman
• DeSoto Suburban (1946–1954)

• Burness, Tad: American Car Spotters Guide 1940 - 1965. Motorbooks Intl; Rev Enl edition, 1978. ISBN 978-0879380571 (englanniksi)
• Langworth, Richard: Great American Automobiles of the 50's. Beekman House; 1 St UK edition, 1989. ISBN 0-85429-738-3 (englanniksi)
• Langworth, Richard: Car of the 50's. Beekman House, 1981. ISBN 0-517-262789 (englanniksi)
• Sedgwick, Michael: Auto 1950- ja 1960-luvulla. Beekman House, 1981. ISBN 9512038218
• Wilson, Quentin: Suuri autokirja: Legendaariset autot. readme.fi, 2014. ISBN 9789522208651 (englanniksi)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta DeSoto Wikimedia Commonsissa