Carta marina

Kartan kaksitoista vuotta kestäneen syntyprosessin aikana Olaus Magnus keräsi alueesta mahdollisimman paljon tietoa. Hänellä oli matkoiltaan muistiinpanoja ihmisistä, elintavoista ja luonnosta tekemistään havainnoista. Hän luki saatavilla olleet antiikin ja keskiajan kirjalliset kuvaukset Pohjoisista maista ja kansoista ja tutki edeltäjiensä piirtämiä karttoja. Hän käytti luultavasti hyväkseen myös aikansa merikarttoja ja purjehdusoppaita. Lisäksi hän hankki tietoja muilta Pohjolaa tunteneilta oppineilta. Heistä tärkein oli Trondheimin arkkipiispa Erik Walkendorf, jolta Olaus Magnus sai suurimman osan Norjaa, Islantia ja Grönlantia koskevasta materiaalistaan.

Carta marina painettiin ja julkaistiin Venetsiassa vuonna 1539. Kartan latinankielinen otsikko on CARTA MARINA ET DESCRIPTIO SEPTEMTRIONALIVM ERRARVM AC MIRABILIVM RERVM IN EIS CONTENTARVM DILIGENTISSIME ELABORATA ANNO DNI 1539 (suom. Merikartta ja kuvaus pohjoisista maista sekä niissä olevista ihmeellisistä asioista, mitä suurimmalla huolellisuudella valmistettu Herran vuonna 1539). Karttaa ryhdyttiin kutsumaan sen otsikon ensimmäisten sanojen mukaan nimellä Carta marina, vaikka se ei ole varsinainen merikartta. Olaus Magnus itse kutsui karttaansa nimellä Carta gothica eli Gothian kartta.

Kartta julkaistiin painoteknisistä syistä yhdeksänä eri lehtenä. Kun kaikki yhdeksän palaa asetetaan oikeaan järjestykseen, syntyy noin 170x125 cm suuruinen karttalehti. Aikoinaan Carta marina oli maailman toiseksi suurin kartta. Kartan alkuperäisestä ensipainoksesta on säilynyt kaksi kappaletta. Toinen näistä on Münchenissä Bayerische Staatsbibliothekissa ja toinen Uppsalan yliopiston kirjastossa. Nämä alkuperäiset painokset ovat värittämättömiä ja vasta myöhempiin on lisätty väritys. Antoine du Pérac Lafréryn vuonna 1572 Roomassa valmistamasta muunnelmasta on säilynyt kymmenen kappaletta, joista yksi on Kansalliskirjaston kokoelmissa Helsingissä.

Pohjola sai Carta marinassa ensimmäistä kertaa historiassa tunnistettavan hahmonsa. Kartta ulottuu Islannista ja Skotlannista aina Vienanmereen ja Baltiaan saakka. Kartassa olevat maat ja meret on kuvitettu luonnollisilla ja kuvitelluilla eläimillä, kuvilla eri valtakuntien ja alueiden sodankäyntitaktiikoista, elinkeinoista, uskonnollisista menoista ja erilaisista elämäntavoista. Olaus Magnus kirjoitti kartan liitteeksi italian- ja saksankieliset selityskirjaset. Carta marinasta tuli tärkein Pohjolaa kuvaava kartta sadaksi vuodeksi. Tarkempi karttakuvaus syntyi vasta 1600-luvulla.

Kapeana niemenä kuvatun Etelä-Suomen muoto johtuu pohjoisella Itämerellä tavatuista kompassihäiriöistä, jonka vuoksi Suomenlahden luultiin työntyvän jyrkästi koilliseen.^[1] Kartan kuvaamasta Suomesta löytyy runsaasti todellisiin paikkoihin yhdistettäviä nimiä. Rannikot on kuvattu paljon sisämaata tarkemmin. Kartassa on myös paljon tulkinnanvaraisuutta, joka on kiinnostanut tutkijoita. Länsi-Suomessa on teksti Finlandia-Vel-Finningia Olim Regnum (”Finningia Muinainen Kuningaskunta”), joka saattaa viitata myös saagoissa toistettuihin käsityksiin suomalaisista kuninkaista. Nykyisin huonosti tunnetuista tarujen kuvaamista maista ja kansoista löytyvät kartalta muiden muassa Bjarmia, pirkkalaiset ja kveenit.

Lappiin yhdistettäviä alueiden nimityksiä on monta. Lappia-nimisiä paikkoja on merkitty kaksi, itäinen ja läntinen, ja lisäksi on ”Finnmarchia” eli Finnmark ja ”Scrithifinnia”, joka on käännetty ”hihnajalkaisten maaksi”. ”Hihnalappalaisten” kuningas (rex) on kuvattu soittamassa torvea hänen joukkojensa hyökätessä poroilla ratsastaen.

Lukuisat karttaan piirretyt kuvat kertovat paljon. Suomeen on kuvattu muun muassa käräjäkivet, jonkinlaisia paalujen rykelmiä (arveltu pyhiksi paikoiksi), suomalainen kuuluisa olutastia ”kousa”, veneenveistämöitä, eläimiä, metsästäjiä, sotajoukkoja, tykkejä ja taisteluita. Viipurin lähelle on kuvattu tulivuorta muistuttava Viipurin pamaus. Keskisessä Suomessa paimen iskee sauvallaan käärmeitä, jotka uhkaavat karjaa. Kaskisten luokse on piirretty rannikolle tuli, joka on mahdollisesti kaski tai kaasa eli merkkituli. Pohjois-Suomeen on kuvattu muun muassa poron vetämiä rekiä, jotka ylittävät jäätyneen Pohjanlahden.

• Ehrensvärd, Ulla: Pohjolan kartan historia : myyteistä todellisuuteen, s. 52–76. John Nurmisen Säätiö, 2006. ISBN 952-97451-9-2

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Carta marina Wikimedia Commonsissa

• Magnus, Olaus: Carta Marina et descriptio septemtrionalium terrarum : ac mirabilium rerum in eis contentarum diligentissime elaborata anno dni 1539 Alvin-portal.org. Plattform för digitala samlingar och digitaliserat kulturarv. 1539. Alvin konsoritium (universitetsbiblioteken i Uppsala, Lund och Göteborg). Viitattu 16.11.2017.
• Magnus, Olaus: Carta Marina Et Descriptio Septemtrionalium Terrarum Ac Mirabilium Rerum In Eis Contentarum Diligentissime Elaborata Anno Dni 1539 Münchener Digitalsierungszentrum – Digitale Sammlungen. 1539. Bayerische Staatsbibliothek. Viitattu 16.11.2017.
• Lafreri, Anton: Carta marina, muunnelma vuodelta 1572 (Zoomattava digitoitu kartta) LIBRIS – nationella bibliotekssystem. 1572. Ruotsin kuninkaallinen kirjasto. Viitattu 16.11.2017.
• af Forselles, Cecilia: Olaus Magnus, Kansallisbiografia: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/8721
• Miekkavaara, Leena: Suomi 1500-luvun kartoissa. Helsinki: AtlasArt, 2008. ISBN 978-952-5671-17-9