Bulgarian kansantasavalta

Puna-armeija miehitti Bulgarian syyskuussa vuonna 1944 Neuvostoliiton sodanjulistuksen jälkeen, ja Konstantin Muravievin johtama hallitus kaadettiin verettömällä vallankaappauksella. Tilalle perustettiin useiden puolueiden koalitiohallitus. Neuvostoliiton ja Bulgarian välinen aseleposopimus solmittiin lokakuussa vuonna 1944. Marraskuussa vuonna 1945 pidetyissä vaaleissa kommunistit liittolaisineen saivat enemmistön kansalliskokouspaikoista. Bulgarian kansantasavalta perustettiin syyskuussa vuonna 1946. Monarkia lakkautettiin kansanäänestyksellä, ja nuori tsaari Simeon II joutui muuttamaan ulkomaille.^[1][2][3] Väliaikaiseksi presidentiksi nimitettiin Vasil Kolarov, ja pääministeriksi valittiin Georgi Dimitrov. Helmikuussa vuonna 1947 allekirjoitettiin Neuvostoliiton ja Bulgarian välinen rauhansopimus. Perustuslaki hyväksyttiin kansalliskokouksessa 4. joulukuuta 1947. Sen mukaan korkein valta Bulgariassa kuului BKP:lle.^[1][2]

Vallankaappauksen jälkeen toimintansa aloittanut kommunismin vastainen vastarintaliike ja epäluotettavat upseerit Bulgarian armeijassa olivat joutuneet pian vallankaappauksen jälkeen vangituiksi ja osittain myös teloitetuiksi. Poliittiset vastustajat oli tehty vaarattomiksi turvautumalla tarvittaessa koviinkin otteisiin. Agraaripuolueen johtaja Nikola Petkov oli teloitettu 23. syyskuuta vuonna 1947. BKP saattoikin juhlia sosialismin Bulgariassa saavuttamaa täydellistä hallintaa joulukuussa vuonna 1948 pidetyssä puoluekokouksessa.^[1][2][3]

Vuonna 1949 aloitettiin BKP:n sisäiset puhdistukset ja uskonnollisten yhteisöjen toiminnan rajoittaminen. Traitšo Kostov oli kuuluisin puhdistusten uhriksi vuonna 1949 joutunut kommunisti. Vălko Tšervenkov jatkoi vuonna 1949 menehtyneen Dimitrovin aloittamaa puoluepuhdistusta, jossa neljän vuoden sisällä erotettiin 100 000 BKP:n 460 000 jäsenestä. Papisto joutui perustuslain takaamasta uskonnonvapaudesta huolimatta vainon kohteeksi, koska sen yhteyksiä länteen haluttiin rajoittaa. Keväällä 1949 hyväksyttiin laki, jolla uskonnolliset yhteisöt määrättiin valtion valvonnan alaisiksi. Protestanttisten kirkkojen papeista 15 joutui pidätetyiksi. Heitä syytettiin oikeudessa vakoilusta ja muista rikoksista, ja he joutuivat teloitetuiksi. Hieman myöhemmin katolisen kirkon pappeja syytettiin vakoilusta Vatikaanin hyväksi ja kommunisminvastaisen propagandan levittämisestä. Teloitettujen joukossa oli piispa Jevgeni Bosilkov.^[2][3]

Pariisin rauhansopimus, joka solmittiin vuonna 1947, asetti rajoituksia Bulgarian armeijalle. Rajoitukset kuitenkin ohitettiin Neuvostoliiton suostumuksella, kun kylmä sota alkoi. Vuonna 1955 Bulgaria liittyi Varsovan liittoon. Živkovin pääsihteerikaudella Bulgarian asetarviketeollisuutta kehitettiin voimakkaasti Neuvostoliiton tuella. Puolustusmenot olivat 1980-luvulla 7–8 % bruttokansantuotteesta. Armeijan vahvuus vuonna 1989 oli 118 000 sotilasta, 2 200 tankkia, 2 400 miehistönkuljetusajoneuvoa, 70 ilmapuolustusjärjestelmää ja 230 lentokonetta.^[1]

Suuret teollisuusyritykset, pankit ja vakuutuslaitokset kansallistettiin, ja vähittäiskauppaa varten perustettiin valtion monopoliyhtiöitä.^[2] Yksityinen omistus sallittiin vain sillä ehdolla, ettei siitä ollut haittaa yleiselle edulle.^[3] Bulgarian taloutta ryhdyttiin kehittämään viisivuotissuunnitelmien avulla siten, että raskasta teollisuutta suosittiin maatalouden ja muun teollisuuden kustannuksella.^[4] Vuoden 1948 loppuun mennessä noin 85 % Bulgarian teollisesta tuotannosta oli siirtynyt valtion hallintaan ja noin 7 % osuustoiminnallisille organisaatioille. BKP perusti myös yleisen keskusammattijärjestön, johon kaikki ammattiliitot ohjattiin liittymään. Tammikuussa vuonna 1949 Bulgaria liittyi Keskinäisen taloudellisen avun neuvostoon. Teollistuminen ja maatalouden kollektivisointi etenivät nopeasti 1950-luvun alussa.^[2] Raskaan teollisuuden ja kaivosteollisuuden tuotanto kasvoi merkittävästi. Vuonna 1950 viljelyskelpoisesta maasta 43 % oli kollektivisoitu eli liitetty osaksi valtion omistamia maatiloja. Vuonna 1958 prosenttiosuus oli jo 90. Kulutus- ja elintarviketarviketuotantoon ryhdyttiin panostamaan vuodesta 1958 alkaen, ja vuosina 1964–1968 talouden tehokkuuteen alettiin kiinnittää huomiota viemällä läpi uudistuksia, jotka vapauttivat suunnitelmataloutta. Myös matkailun kehittäminen alkoi 1960-luvulla.^[1] Yritykset vapauttaa suunnitelmataloutta johtivat Bulgarian velkaantumiseen läntisille pankeille. Korkeimmillaan velka oli 97 miljoonaa dollaria. Neuvostoliitto auttoi Bulgariaa selviämään veloistaan sallimalla kullan ja hopean tuonnin.^[5]

Bulgarian kansantalouden kehitys sidottiin Neuvostoliittoon pitkäaikaisilla sopimuksilla, ja etusijalle talouden kehittämisessä nousivat tiede ja teknologia. Talous kehittyi 1970-luvulla maaseudulla toteutettujen rakennusprojektien ja elektroniikkateollisuuden kasvun avulla. Vuonna 1988 enää alle 20 % työvoimasta sai elantonsa maataloudesta.^[2][5] Vaikka Bulgarian talous koneellistui, teknologia kehittyi ja tuottavuus kasvoi korkealle huomioiden maan vähäiset luonnonvarat ja matalan lähtötason, elintaso Bulgariassa pysyi alhaisena suhteessa muihin Länsi- ja Itä-Euroopan valtioihin.^[4]

Bulgaria oli perinteisesti monen uskonnon maa. Valtaosa väestöstä kuului ortodoksiseen kirkkoon. Suurin vähemmistö olivat muslimit, joita oli noin 10 % väestöstä. Juutalaiset olivat olleet merkittävä uskonnollinen vähemmistö ennen toista maailmansotaa, mutta lähes kaikki muuttivat pois Bulgariasta viimeistään silloin, kun Israelin valtio perustettiin.^[1]

Vuoden 1984 lopulla 1950-luvun puolivälissä aloitettu turkkilaisvähemmistön bulgarialaistaminen kiihtyi jälleen. Heitä painostettiin muuttamaan nimensä slaavilaisiksi ja kiellettiin puhumasta turkkia julkisilla paikoilla. Lisäksi turkinkielistä julkaisutoimintaa ja turkinkielisiä radiolähetyksiä rajoitettiin. Yli 300 000 turkkilaisvähemmistöön kuuluvaa bulgarialaista pakeni vainoa Turkkiin vuonna 1989, kun Turkki oli luvannut ottaa pakolaisia vastaan.^[1][2][4]

Taide oli Bulgarian kansantasavallassa valtion rahoittamaa. Varsinkin kansanmusiikki, nukketeatteri ja elokuva kehittyivät valtion rahoittamina.^[6] Atanas Slalov oli tunnettu runoilija, Jordan Raditškov tunnettu kirjailija.^[7]

Neuvostoliiton johtoon maaliskuussa 1985 valittu Mihail Gorbatšov käynnisti uudistuksillaan prosessin, joka johti Bulgarian kommunistipuolueen kannatuksen katoamiseen vuonna 1989. Kansan tyytymättömyyttä oli kasvattanut heikentynyt taloustilanne. Vuonna 1989 järjestetyt julkiset mielenosoitukset vaativat siirtymistä monipuoluejärjestelmään. Vuoden lopussa Todor Živkov, joka vastusti ehdotettuja uudistuksia, joutui eroamaan BKP:n johdosta puolueen sisäisen muutospaineen vuoksi. BKP aloitti tammikuussa vuonna 1990 Petăr Mladenovin johdolla neuvottelut puolueeksi järjestäytyneen opposition kanssa. Neuvotteluissa sovittiin uudesta perustuslaista ja monipuoluevaalien järjestämisestä kesäkuussa. Huhtikuussa BKP muutti nimensä Bulgarian sosialistipuolueeksi. Uusi perustuslaki hyväksyttiin kansalliskokouksessa 12. heinäkuuta 1991, jolloin Bulgariasta tuli parlamentaarinen tasavalta.^[2][4][8]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bulgarian kansantasavalta Wikimedia Commonsissa

• Museum of Art from the Socialist Period — National Gallery