Bitches Brew

Monien jazzfanien ja muusikoiden mielestä Bitches Brew meni niin pitkälle, ettei se ole enää jazzia lainkaan. Eräs jazzkriitikko kirjoitti Davisin ylittäneen tässä vaiheessa rajan, jota monet jazzin ystävät eivät itse suostuneet ylittämään, eivätkä antamaan anteeksi sen ylittämistä.

Etenkin fuusiojazzin ystäville albumi on kuitenkin uraauurtava ja maineikas. Esimerkiksi Rytmi-lehti teki albumista 2000-luvulla artikkelin, jonka otsikko kysyi: ”Maailman paras jazzlevy?” Joskus albumin on väitetty olleen myös eniten myynyt jazzlevytys, mutta asiasta on kiistelty (esimerkiksi myös Davisin Kind of Bluen on sanottu olevan myydyin jazzlevytys). Bitches Brew kuitenkin oli Davisin ensimmäinen kultalevy, eli se oli yli puoli miljoonaa myynyt julkaisu.

Bitches Brew oli yksi neljästä Miles Davisin albumista, jotka valittiin mukaan vuonna 2005 julkaistuun englanninkieliseen hakuteokseen 1001 Albums You Must Hear Before You Die.^[1]

Edeltäjänsä tavoin useimmat albumin raidat saivat oleellisesti lopullisen muotonsa vasta editointivaiheessa. Varsinkin kaksi ensimmäistä kappaletta koostuvat useista otoista, jotka on yhdistetty editoimalla. Tuottaja Teo Macero oli tässä suhteessa yksi alan uranuurtajista. Albumin nimiraidalla on eräässä kohdassa tuohon aikaan harvinaisia vain parin sekunnin mittaisia luuppeja. Viimeinen raita on itse asiassa kyseisen kappaleen kaksi erillistä ottoa, jotka on yhdistetty yhdeksi kappaleeksi laittamalla kyseiset otot tulemaan peräkkäin. Kitaristi John McLaughlinin mukaan nimetty raita on napattu ”Pharaoh’s Dance” -kappaleen käyttämättömästä levytysmateriaalista.

Albumin soittajien kokoonpano on hyvin eksoottinen myöhempienkin aikojen standardeilla. Mukana on samanaikaisesti kaksi rumpalia ja basistia. Harvey Brooks soittaa sähköbassoa ja Dave Holland kontrabassoa. Sähköpianossa on eri raidoilla joko kaksi tai kolme soittajaa, jotka on miksattu eri kohtiin (vasen-keskusta-oikea). Oikealla kanavalla oleva Chick Corea soittaa eniten, esimerkiksi kappaleen ”Miles Runs the Voodoo Down” soolon, koska hän oli tuohon aikaan Davisin yhtyeen varsinainen pianisti. Mukana on myös kaksi lyömäsoittajaa sekä ”multipuhaltaja” Bennie Maupinin soittama bassoklarinetti. Saksofonisti Wayne Shorter pitäytyy koko ajan sopraanosaksofonissa. Eri muusikot antavat toisilleen tilaa runsaasti. Bassoklarinettia ja sähköpianoja käytetään useissa kohtaa jonkinlaisina taustasoittimina basson ja lyömäsoitinten ohella. Välillä soolot ovat selkeitä, toisinaan taas paikalla on kaksi tai useampi solisti samaan aikaan.

1. ”Pharaoh’s Dance” (20.06) (J. Zawinul)

1. ”Bitches Brew” (27.00) (M. Davis)

1. ”Spanish Key” (17.34) (M. Davis)
2. ”John McLaughlin” (04.26) (M. Davis)

1. ”Miles Runs the Voodoo Down” (14.04) (M. Davis)
2. ”Sanctuary” (11.01) (W. Shorter)

Levyn CD-painos on kahdella CD:llä, ja siinä on bonusraitana ”Feio” (11.51) (W. Shorter).

• Miles Davis – trumpetti
• Wayne Shorter – sopraanosaksofoni
• Bennie Maupin – bassoklarinetti
• Chick Corea – sähköpiano (miksattu oikealle)
• Larry Young – sähköpiano (miksattu keskelle)
• Joe Zawinul – sähköpiano (miksattu vasemmalle)
• John McLaughlin – sähkökitara
• Dave Holland – kontrabasso
• Harvey Brooks – bassokitara
• Lenny White – rummut
• Jack DeJohnette – rummut
• Don Alias – kongarummut
• Jumma Santos – kongarummut, lyömäsoittimet

Vuonna 1998 Columbia Records julkaisi neljän CD:n mittaisen paketin The Complete Bitches Brew Sessions, jossa on nimestään huolimatta enimmäkseen vuoden 1970 helmikuussa julkaistua materiaalia.

Albumin nimi on sanaleikki noitien taikajuomasta (”Witches’ Brew”).

• A History of Jazz-Rock Fusion (englanniksi)