Amerikanitalialaiset

Italialaiset saapuivat Yhdysvaltoihin pienissä määrissä. Monia näistä pakeni epäonnistuneiden vuosien 1848 ja 1861 vallankumouksellisten liikkeiden jälkeen. Suurin osa italialaisten maahanmuutosta Yhdysvaltoihin tapahtui vuosien 1880 ja 1960 välillä. Monet amerikanitalialaiset ovat peräisin Etelä-Italiasta ja Sisiliasta, koska näillä alueilla oli paljon vähävaraisia ja vähän koulutettuja talonpoikia. Vuosien 1890 ja 1900 välillä Yhdysvaltoihin saapui 655 888 italialaista, joista kaksi kolmasosaa oli miehiä. Päätekijä italialaisten siirtolaisuuteen oli Italian köyhä talous, joka vaikutti erityisesti maan eteläosissa. Yhdysvalloissa italialaiset asettuivat omille itse kontrolloimilleen asuinalueille, joita usein kutsutaan nimellä ”Little Italy” (suom. Pikku-Italia). Näillä alueilla he pystyivät olemaan omiensa parissa, säilyttämään oman kulttuuriaan ja elämään muutenkin kuin kotimaassaan. Vahva identiteetti, vahvat siteet muiden amerikanitalialaisten kanssa ja omat asuinalueet ovat mahdollistaneet amerikanitalialaisten hyvin säilyvän oman kulttuuriin ja etnisyyden.

Kuitenkaan kaikki italialaiset siirtolaiset eivät jättäneet maata taloudellisista syistä. Varakkaita italialaissiirtolaisia lähti seikkailunhaluisina Uudelle mantereelle, jonka uskottiin tarjoava uusia mahdollisuuksia. Varakkaita italialaisia siirtyi Yhdysvaltoihin myös poliittisista syistä, esimerkiksi 1920–1930-luvuilla, jolloin Italiaa johtivat yksinvaltaisesti fasistit pääministeri Benito Mussolinin johdolla. Esimerkiksi Sisiliasta pakeni Yhdysvaltoihin parempia mahdollisuuksia etsiviä varakkaiden mafiaklaanien johtajia fasistien yrittäessä kukistaa paikallisen mafian. Näistä fasisteja Yhdysvaltoihin paenneista tunnetuin lienee sisilialainen Giuseppe ”Joseph” Bonanno, josta tuli Yhdysvaltain Cosa nostran johtaja. Kuitenkin Yhdysvaltoihin muuttaneiden mafiosojen joukossa oli myös Mussolinin tukijoita, kuten napolilainen Vito Genovese.^[3][4]

Italialaiset siirtolaiset saapuivat maahan yleensä vähävaraisina ja vähän koulutettuina. Yleensä he olivat ruumiillisen työn tekijöitä. Heidän asuinalueensa olivat perinteisiä slummeja ahtaine asuntoineen ja huonoine viemäröinteineen. Näissä oloissa erityisesti tuberkuloosi levisi. Italialaisten maahanmuutto saavutti huippunsa vuodesta 1900 aina vuoteen 1914 asti, jolloin ensimmäinen maailmansota teki mannertenvälisen liikkumisen mahdottomaksi. Monissa tapauksissa italialaiset siirtolaiset joutuivat antikatolisen ja maahanmuuttajavastaisen syrjinnän kohteeksi, ja joskus väkivalta johti jopa lynkkauksiin.^[5]

Vuoteen 1978 mennessä Yhdysvaltoihin oli muuttanut 5,3 miljoonaa italialaista. Kaksi miljoonaa saapui vuosien 1900 ja 1914 välillä. Kolmanneksella näistä siirtolaisista oli tarkoituksena jäädä maahan vain väliaikaisesti aikomuksenaan ansaita hieman rahaa ja palata takaisin Italiaan. Neljännes lopulta palasi kotiin, kun taas loput jäljelle jääneet päättivät jäädä tai eivät voineet enää palata sodan takia.

Joitain satoja epäilyttäviksi katsottuja amerikanitalialaisia internointiin toisen maailmansodan aikana, koska Yhdysvallat oli sodassa akselivaltoja vastaan. Lisäksi noin 600 000 Italian kansalaista velvoitettiin kantamaan henkilökortteja, jotka paljastivat kantajansa ”vakinaisesti asuviksi muukalaisiksi” (resident aliens). Noin 10 000 ihmistä Yhdysvaltain länsirannikon sotatoimialueella pakotettiin muuttamaan sisämaahan samaan aikaan kun satoja muita pidettiin sotilasleireillä yli kaksi vuotta. Lawrence DiStasi on väittänyt, että näillä sota-ajan rajoituksilla ja internoineilla oli suurempi vaikutus puhutun italian vähenemiseen Yhdysvalloissa kuin millään muulla seikalla. Italian julistettua sodan Yhdysvalloille useita italiankielisiä lehtiä ja kouluja pakotettiin lopettamaan toiminta heidän vihollismaille aiemmin antaman tuen vuoksi.

Toisen maailmansodan aikana moni amerikanitalialainen liittyi tai värvättiin Yhdysvaltain armeijaan taistelemaan akselivaltoja vastaan. Joukossa oli myös monia naisia. Arviolta 1,2 miljoonaa amerikanitalialaista palveli asevoimissa II maailmansodan aikana. Näin ollen kaikista 16 miljoonasta asevoimissa palvelleesta 7,5 prosenttia oli amerikanitalialaisia.

Amerikanitalialaisten avulla oli keskeinen merkitys liittoutuneiden tunkeuduttua Sisiliaan, jossa yhdysvaltalaiset tekivät yhteistyötä paikallisten, kuten mafiosojen, kanssa turvatakseen ja vahvistaakseen Eurooppaan juuri saamansa sillanpääaseman. Useat asiakirjat todistavat, että Yhdysvaltain hallinto solmi yhteyksiä amerikanitalialaisten rikollisorganisaatioiden kanssa varmistaakseen Italian miehityksen onnistumisen. Itse vankilassa istunut capo di tutti capi Lucky Luciano toimi välikätenä näiden kahden yhteisön välillä toimittaessaan tietoja yhdysvaltalaisten sotilastiedustelulle toisen maailmansodan aikana. Lisäksi koska Luciano hallitsi Yhdysvaltain satamia, ehkäisi hän tällä tavalla kaikki akselivaltojen sabotaasisuunnitelmat. Monet muutkin mafiosot auttoivat asevoimia vankilasta käsin. Toki tällä yhteistyöllä oli myös Yhdysvaltain Cosa nostraa vahvistava merkitys, mutta myös Sisilian mafiaa vahvistava. Fasistit olivat käytännössä onnistuneet tuhoamaan Sisilian mafian, mutta liittoutuneiden maihinnousu palautti mafian valtaan.^[6]

Vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan amerikanitalialaiset olivat maan kuudenneksi suurin etninen väestöryhmä, ja että heitä oli 15,6 miljoonaa eli 5,6 prosenttia väestöstä. Vuoden 2005 väestönlaskennan mukaan amerikanitalialaisia oli 17 235 187 ja heitä oli edelleen 5,6 prosenttia väestöstä.^[7] Amerikanitalialainen rahasto National Italian-American Foundation (NIAF) on tosin puhunut 25 miljoonasta amerikanitalialaisesta ja 10 prosentin väestöosuudesta.^[8]

Yleensä on sanottu, että amerikanitalialaiset alkoivat äänestää demokraatteja vuoden 1928 jälkeen, kun nämä lupasivat New Deal -ohjelmaa ja etnisiä ryhmiä suosivaa politiikkaa. Ennen tätä amerikanitalialaisten on katsottu äänestäneen republikaaneja, koska nämä vastasivat tuolloin valtion politiikasta. Tosin Stefano Luconi on kiistänyt tämän teoksessaan The Italian-American Vote in Providence, Rhode Island, 1916–1948 (2004). Hänen mukaansa demokraattien äänestäminen alkoi jo 1916 ja loppui 1948. Pääasiassa amerikanitalialaisten muutos demokraateiksi ja New Deal -liittouman tärkeiksi kannattajiksi tapahtui vuosina 1924–1928. Kokonaisuudessaan 1950–1960-luvuilta lähtien amerikanitalialaisten kannatus on jakautunut kahtia, eivätkä amerikanitalialaiset enää äänestä yhtenäisesti tiettyä puoluetta, kuten aikanaan demokraatteja.^[9] NIAF:n John Salomone on arvioinut, että tällä hetkellä yksi kolmasosa amerikanitalialaisista on demokraatteja, yksi kolmasosa republikaaneja ja loput kolmasosa sitoutumattomia. Viime aikoina on puhuttu hispaanien ja mustien äänestäjien merkityksestä, mutta viime aikoina on kiinnitetty huomiota myös amerikanitalialaisiin äänestäjiin, joita on New Yorkin, New Jerseyn, Rhode Islandin ja Connecticutin osavaltioissa yli 15 prosenttia väestöstä.^lähde?

Ensimmäinen amerikanitalialainen kuvernööri (1945) ja senaattori (1950) oli Rhode Island John Orlando Pastore.^[9]

Tällä hetkellä Yhdysvaltain kongressissa on amerikanitalialaisia kummassakin puolueessa sekä demokraattisessa että republikaanisessa. Tällä hetkellä korkeimmassa virassa oleva amerikanitalialainen on Nancy Pelosi, joka on Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies. Lisäksi entinen republikaaninen New York Cityn pormestari Rudy Giuliani on Yhdysvaltain vuoden 2008 presidentinvaalikampanjassa ehdokkaana republikaanien presidenttiehdokkaaksi, kuten myös Coloradon kongressimies Tom Tancredo.

Amerikanitalialaiset ovat hyvin säilyttäneet kulttuurinsa, johon sisältyvät italialainen ruoka, juoma, taide, katolisuus, vuosittaiset amerikanitalialaiset juhlat ja vahvat perhesiteet. Amerikanitalialaiset vaikuttivat populaarimusiikkiin 1940-luvulla ja viimeksi 1970-luvulla.^lähde? Elokuvissa käsitellään kulttuurillisia asioita ja amerikanitalialaiset sanat ja kielenkäyttö tulevat esiin näyttelijöiden vuorosanoissa. Vaikka suurin osa amerikanitalialaisista ei enää puhu italiaa sujuvasti, uusi erilaisia murteita on syntynyt amerikanitalialaisten keskuudessa, erityisesti maan koillisosaan urbaanialueella.^lähde? Näitä murteita ovat popularisoineet elokuvat ja televisio.

Yksi selvimmistä ja suosituimmista amerikanitalialaisen kulttuurin ilmentymistä ovat heidän juhlansa. Joka puolelta Yhdysvaltoja voi löytää italialaiselta asuinalueelta eli ”Little Italysta” jonkin juhlan. Näistä juhlista tunnetuimmat ovat San Gennaron juhla (Feast of San Gennaro) New York Cityssä, ainutlaatuinen ”Our Lady of Mount Carmel ’Giglio’ Feast” -juhla Williamsburgin alueella New Yorkin Brooklynissa, ”Ciciarata”-juhla Pennsylvanian Amblerissä ja vähemmän tunnettu ”Festa Italiana” Seattlessa. ”The Our Lady of Mount Carmel Festival” -juhlaa on vietetty vuosittain New Jerseyn Hammontonissa jo yli 125 vuoden ajan.

Italialaiset juhlat liittyvät Jumalan ja suojeluspyhimysten kunnioittamisen sekä ylistämisen ympärille. Mahdollisesti tunnetuin on Pyhän Joosefin päivän (St. Josephs Day) juhla 19. maaliskuuta. Nämä juhlat eivät ole mitään vuosittaisia eristäytyneitä tapahtumia, vaan ne ilmaisevat ”tyypillistä italialaista” elämänasennetta ja niihin osallistuvat yhteisöt ottavat täysin vakavissaan.^lähde? Juhlat eli italiaksi festa on yleiskäsite erilaisille maallisille ja uskonnollisille, sisätiloissa ja ulkotiloissa järjestettäville tapahtumille, jotka ajoittuvat aina uskonnollisten pyhäpäivien ympärille. Tyypillisesti italialaiset juhlat koostuvat yhteisistä juhla-aterioista, jumalanpalveluksista, peleistä ja loistokkaista juhlakulkueista. Tällaiset riemujuhlat kestävät muutamia päiviä ja niitä yleensä yhteisesti suunnitellaan seurakunnan tai uskonnollisen organisaation kautta ja tuella useita kuukausia ennen varsinaisia juhlia.

Tällä hetkellä Yhdysvalloissa järjestetään yli 300 italialaista juhlaa.^lähde? Näissä juhlissa vierailee vuosittain miljoona eri taustan omaavia amerikkalaisia,^lähde? jotka ovat tulleet yhdessä nauttimaan italialaisista herkuista, kuten zeppolesta ja makkaraleivästä. Entisaikaan ja edelleen nykyääkin amerikanitalialainen kulttuuri keskittyy musiikin ja ruoan ympärille.

Amerikanitalialaista kulttuuria on käsitelty poikkeuksellisen paljon kirjallisuudessa, elokuvissa ja televisiossa verrattuna muihin Amerikan etnisiin väestöryhmiin, mutta yleensä näissä teoksissa amerikanitalialaisen kulttuurin esittely on liittynyt mafian ympärille.^lähde? Amerikanitalialaisesta mafiasta on tehty monta elokuvaa, esimerkiksi Kummisetä, Kummisetä osa II ja Kummisetä osa III sekä Mafiaveljet. Viimeisin on televisiosarja Sopranos, joka käsittelee 2000-luvun Cosa Nostraa. Nämä mafiaelokuvat on muokanneet amerikkalaisten käsityksiä amerikanitalialaisista mafiosoina, vaikka mafian ohella erityisesti Kummisetä-elokuvissa esitellään amerikanitalialaista kulttuuria ja historiaa. Viime aikoina amerikanitalialaisten piirien arvostelu on kohdistunut erityisesti Sopranos-televisiosarjaan ja sitä on syytetty amerikanitalialaisten vastaisten stereotypioiden lietsomisesta, kuten myös muitakin mafiasta kertovia tuotoksia. Tosin arvostelun on tehnyt ongelmalliseksi se, että näiden mafiaelokuvien näyttelijät koostuvat vähintään osittain amerikanitalialaisista näyttelijöistä, ja joskus itse elokuvien tekijät ovat olleet amerikanitalialaisia, kuten Francis Ford Coppolan ohjaamien Kummisetä-elokuvien tapauksessa. Toisaalta suurta suosiota ja huomiota saavuttaneet mafiaelokuvat ovat kertoneet amerikanitalialaisten näyttelijöiden ja elokuvantekijöiden korkeasta taiteellisesta sekä ammatillisesta osaamisesta.

Käytännössä ainut maailma laajemmin mafiaan liittymätön amerikanitalialaisia käsittelevä elokuva tai pikemminkin elokuvasarja on nyrkkeilystä kertova Rocky, joka kuitenkin eräiden amerikanitalialaisten mielestä on pitänyt silti yllä käsitystä amerikanitalialaisista väkivaltaisina. Nyt viime suuri kasvava joukko amerikanitalialaisia kirjailijoita on onnistunut julkaisemaan ja myymään kirjoja Yhdysvalloissa. Näillä tarinoilla, romaaneilla, runoilla ja esseillä on vain vähän tai ei ollenkaan mitään tekemistä amerikanitalialaisten ympärille langenneen mafia-stereotypian kanssa.

Vuosien 1890–1920 välisenä aikana amerikanitalialaiset luokiteltiin "väkivaltaisiksi" ja "mafian kontrolloimiksi".^[10] 1920-luvulla moni amerikkalainen piti Sacco ja Vanzettin oikeudenkäyntiä, jossa kaksi syytöntä italialaisanarkistia tuomittiin kuolemaan, todisteena siitä, että italialaiset siirtolaiset olivat anarkisteja ja roistoja. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa amerikanitalialaiset olivat yksi todennäköisemmistä lynkkauksen kohteeksi joutuvista.^[11]

Medialla ja populaarikulttuurilla, joissa mafia ja amerikanitalialaisuus ovat äärimmäisessä tapauksessa samaistettu toisiinsa, on ollut vaikutusta amerikkalaisten maan italialaisia kohtaan tuntemiin asenteisiin. Zogby Internationalin tutkimus paljasti, että 78 prosenttia 13–18-vuotiaista teini-ikäisistä yhdisti amerikanitalialaiset joko rikolliseen toimintaan tai työväenluokkaan. Responce Analysis Corporationin raportti paljasti, että peräti 74 prosenttia aikuisista amerikkalaisista uskoi, että suurimmalla osalla amerikanitalialaisista oli ”joitain kytköksiä” järjestäytyneeseen rikollisuuteen.^[12] Amerikanitalialaiset valittavat edelleen, että he kokevat työpaikoille syrjintää ja ahdistelua. Tällä hetkellä italialaiset eivät tee sen enempää rikoksia kuin muutkaan Yhdysvaltain väestöryhmät.^lähde?

Kuitenkin National Italian American Foundation, National American Italian Association ja muut amerikanitalialaiset järjestöt ovat yrittäneet osoittaa, ettei Yhdysvaltain mafian toiminnassa ole koskaan ollut mukana kuin vain muutamia tuhansia henkilöitä siitä huolimatta, että se oli ja on voimakas. Näin ollen on täysin epäreilua leimata koko monimiljoonainen amerikanitalialainen väestöä vain muutaman tuhannen amerikanitalialaisen pyörittämän rikollisorganisaation takia. Suurin osa amerikanitalialaisista on ”valkokaulustyöläisiä” ja heitä on monissa arvostetuissa asemissa liike-elämässä, yliopisto- ja taidemaailmassa, lääketieteessä ja julkisessa hallinnossa. Käsitykset amerikanitalialaisista köyhinä ja vähävaraisina työläisinä juontavat siis italialaisten siirtolaisuuden alkuajoista.^lähde?

Monet amerikanitalialaisista näkevät mafian koko Yhdysvaltain italialaisväestöä leimaavana. Itse Yhdysvaltain mafian toiminnassa on aina ollut mukana muutamia tuhansia. Vuoden 1986 hallituksen raportin mukaan itse Yhdysvaltain Cosa nostrassa oli mukana 1 800 jäsentä ja tuhansia siihen liittyviä henkilöitä. Amerikanitalialaisten kokonaismäärä sitä vastoin lasketaan kymmenissä miljoonissa.