Wikipedia

Aluevesi

rannikon vesistöalue, jonka katsotaan kuuluvan jollekin valtiolle
Hakusana ”Aluemeri” ohjaa tänne. Aluemeri on myös Helsingin kaupunginosa.

Aluevesi on vesialue, joka muodostaa osan valtioaluetta ja jolle valtion täysivaltaisuus ulottuu. Vesialueen lisäksi aluevesiin kuuluu myös sen pohja. Valtion aluevedet jaetaan sisäisiin aluevesiin ja ulkoisiin aluevesiin eli aluemereen.[1][2]

Aluevesien alan määrittäminen perustuu rannikkoa noudattavan matalan veden viivaan eli tavalliseen perusviivaan tai vaihtoehtoisesti rannikon tai sen edustalla olevien saarten uloimmat kohdat yhdistäviin suoriin viivoihin eli suoriin perusviivoihin. Suorien perusviivojen menetelmä on tarkoitettu etenkin tilanteisiin, joissa rantaviiva on hyvin rikkonainen ja mutkikas tai rannikon edustalla sijaitsevat saariryhmät vaikuttavat ulkorajan määrittämiseen, ja se voi sulkea sisäpuolelleen huomattavasti laajempia alueita.[3]

Aluevesien ulkopuoliset vesialueet muodostavat kansainväliset vedet eli aavan meren.

Sisäiset aluevedet

muokkaa
 
Sisäiset ja ulkoiset aluevedet Helsingin kaupungin alueella. Sininen on sisäistä ja punainen ulkoista aluevettä.

Sisäiset aluevedet sijaitsevat lähimpänä valtion rannikkoa, ja niihin kuuluvat perusviivojen sisäpuolella olevat vesialueet. Aikaisemmin sisäisten aluevesien katsottiin käsittävän vain satama-alueet, jokisuut sekä maantieteelliset ja historialliset "sisäiset" lähteet, mutta ajan mittaan rantavaltiot ovat pyrkineet laajentamaan toimivaltaansa.[4][5]

Vierailla aluksilla ei ole yleistä oikeutta saapua rantavaltion sisäisille aluevesille. Eräissä tapauksissa rantavaltiolla on kuitenkin velvollisuus päästää vieras alus sisäisille aluevesilleen. Vesialueille, jotka eivät ole aikaisemmin olleet sisäisiä aluevesiä mutta jotka ovat muuttuneet sellaisiksi suorien perusviivojen mittausmenetelmää käyttämällä, sovelletaan aluemerellä noudatettavaa viattoman kauttakulun oikeutta. Hätätilanteessa vieraan aluksen tulee voida hakeutua suojaan rantavaltion satamaan. Myös sisävaltioiden pääsy merelle voi edellyttää rantavaltion velvollisuutta päästä vieraita aluksia sisäisille aluevesilleen. Lisäksi vieraiden kauppa-alusten, toisin kuin sota-alusten, kohdalla on käytäntönä, ettei sisäisille aluevesille tuloon tarvita erityistä maahanpääsylupaa.[6]

Aluemeri

muokkaa

Aluemeren sisärajana on sisäisten aluevesien ulkoraja eli perusviiva, josta se ulottuu enintään 12 meripeninkulman (22 km) etäisyydelle. Mikäli merellä sijaitseva saari tai luoto ei sijoitu valtion yhtenäisen aluemerivyöhykkeen sisälle, sille voidaan mitata oma aluemerensä.[7]

Rantavaltion toimivaltuuksia aluemerellään rajoittaa viattoman kauttakulun periaate, joka perustuu tavanomaiseen oikeuteen ja on myös kirjattu merioikeusyleissopimukseen. Ulkomaisella aluksella on oikeus kulkea aluemerellä, jos se ei uhkaa rantavaltion rauhaa, yleistä järjestystä tai turvallisuuttta. Kauttakulun tulee nimensä mukaisesti olla etenevää, ja vain sellainen pysähtyminen tai ankkuroiminen, joka on tavanomaista merenkulussa tai on välttämätöntä ylittämättömän esteen tai hätätilan johdosta, on sallittua. Kauttakulun "viattomuutta" loukkaavat esimerkiksi väkivallan käyttö tai sillä uhkaaminen, sotaharjoitukset, sotilaallinen tiedustelutoiminta, rantavaltion puolustukseen tai turvallisuuteen vaikuttava propagandatoiminta, aluksilta tapahtuva lentotoiminta, tahallinen ja vakava ympäristön pilaaminen, kalastus, tutkimusten ja mittausten tekeminen, rantavaltion tietoliikennejärjestelmän häirintä sekä hyödykkeiden, valuutan tai henkilöiden ottaminen tai pois siirtäminen vastoin rantavaltion lakeja ja määräyksiä. Rantavaltio voi myös säännellä kauttakulkuoikeuden harjoittamista ja keskeyttää sen tilapäisesti turvallisuutensa suojelemiseksi.[8][9]

Rantavaltio voi valvontavaltuuksiensa harjoittamiseksi perustaa aluemerensä jatkeeksi lisävyöhykkeen, joka voi ulottua enintään 24 mpk:n päähän aluemeren perusviivoista. Lisävyöhyke liittyy rantavaltion tulli-, vero-, maahanmuutto- ja terveydenhoitomääräysten valvontaan. Lisävyöhyke kuuluu oikeusasemaltaan joko rantavaltion talousvyöhykkeeseen tai, jos rantavaltio ei ole sellaista perustanut, aavaan mereen.[10]

Talousvyöhyke

muokkaa
Pääartikkeli: Yksinomainen talousvyöhyke

Rantavaltio voi perustaa aluemerensä edustalle talousvyöhykkeen (eng. Exclusive Economic Zone, EEZ), joka voi ulottua 200 mpk:n päähän aluemeren perusviivoista. Käsite on kehittynyt kalastusvyöhykkeiden ja mannerjalustaoikeuksien pohjalta. Rantavaltiolla on talousvyöhykkeellään yksinomainen oikeus sen vesialueen ja pohjan luonnonvarojen hyödyntämiseen. Myös saarilla voi olla oma talousvyöhykkeensä.[11][12]

Talousvyöhykkeellä vallitsee pääsääntöisesti sama merenkulun vapaus kuin aavalla merellä.[13]

Rantavaltiolla on myös yksinomaiset oikeudet mannerjalustansa tutkimiseen ja sen luonnonvarojen hyödyntämiseen. Oikeudellisen mannerjalustan, joka poikkeaa mannerjalustan maantieteellisestä käsitteestä, alan määrittäminen on monimutkaista ja edellyttää tarkkoja karttamittauksia ja merenpohjan geologisia selvityksiä. Pääsääntöisesti mannerjalusta ulottuu 200 mpk:n päähän aluemeren perusviivoista. Jos maantietellinen mannerjalusta ulottuu tätä pidemmälle, myös oikeudellinen mannerjalusta jatkuu rajan yli, mutta kuitenkin pääsääntöisesti enintään joko 350 mpk:n päähän aluemeren perusviivoista tai 100 mpk:n päähän 2 500 metrin syvyyttä osoittavasta linjasta.[14][15]

Merivyöhykkeiden rajaaminen

muokkaa

Eri rantavaltioiden vastakkain tai vierekkäin sijaitsevien merivyöhykkeiden rajaaminen on usein osoittautunut vaikeaksi. Toisinaan osapuolet ovat päässeet asiasta sopimukseen, mutta usein on myös jouduttu turvautumaan oikeudelliseen selvittelyyn tai vain toteamaan rajanvedon jääneen ratkaisematta.[16] Valtiot ovat jakautuneet asian suhteen yhtäältä keskiviivaperiaatteen kannattajiin ja toisaalta kohtuusperiaatteen kannattajiin.[17] Lähtökohtaisesti vastakkain tai vierekkäin sijaitsevien merivyöhykkeiden rajana pidetään yleensä niiden keskiviivaa. Keskiviivaan perustuvasta rajanvedosta tulee kuitenkin poiketa, jos se ei ole erityisistä olosuhteista johtuen kohtuullinen. Kansainvälisessä oikeuskäytännössä tällaisina erityisinä olosuhteina on pidetty muun muassa rannikoiden yleistä muotoa, niiden pituutta toisiinsa verrattuna, mannerjalustan luonnetta maa-alueen luonnollisena jatkeena, suhteellisuusnäkökohtia ja historiallisia oikeuksia.[18]

Historia

muokkaa

Valtion rannikkovesiä koskevalla valvontavallalla on pitkät perinteet. Jo antiikin ajan Välimerelle perustettiin suojavyöhykkeitä rantavaltioetuja turvaamaan, mutta nämä vyöhykejärjestelyt olivat satunnaisia eivätkä tiivistyneet koko valtioyhteisöä koskevaksi säännöstöksi. Nykyaikaiseen kansainväliseen oikeuteen näkemys merten jakamisesta toisaalta rantavaltioiden aluevesivyöhykkeeseen ja toisaalta kaikille vapaaseen aavaan mereen alkoi vakiintua 1700-luvulla kompromissina Hugo Grotiuksen meren vapauden (lat. mare liberum) ja John Seldenin suljetun meren (lat. mare clausum) opin välillä. Aluemerikäsitteen perustajana pidetään 1700-luvulla vaikuttanutta Cornelius van Bynkershoekia, joka katsoi valtion alueellisen täysivaltaisuuden päättyvän siellä, missä sitä ei enää voitu rannikolta käsin suojata. Tämän perusteella aluemeren leveyden katsottiin aluksi määräytyvän "tykinkantamasäännön" eli rannikolta laskettavan tykinkantaman mukaan, ja aikaa myötä sen yleisimmäksi enimmäisleveydeksi muodostui kolmeen mpk:aan. Toisen maailmansodan jälkeen aluemeren leveys kasvoi 12 mpk:aan. Aluemeren jatkeeksi on sittemmin perustettu muita vyöhykkeitä, joiden tavoitteena on niin ikään ollut rantavaltion etujen suojelu, ja vyöhykelaajennukset ovat ulottuneet vesialueiden lisäksi merenpohjaan ja sen mineraalivaroihin.[19][9]

Suomen aluevedet

muokkaa
 
Suomen aluemeri punaisella. Sisäiset aluevedet rannikosta aluemeren rajaan saakka. Suomen yksinomainen talousvyöhyke vaaleanpunaisella.

Suomen aluevesien rajapisteet määrittelee asetus Suomen aluevesien rajoista annetun lain soveltamisesta.[20] Suomen aluemeren leveys oli pitkään 4 mpk, mutta vuonna 1995 se muutettiin pääsääntöisesti 12 mpk:ksi. Suomenlahdella on kuitenkin Viron kanssa sovittu, että maiden aluevesien väliin jätetään vapaan kauttakulun väylä, minkä vuoksi Suomen aluemeri ei suurella osalla Suomenlahtea ulotu täyteen 12 mpk:aan.[21][22] Suomella ei ole varsinaisesti lisävyöhykettä, mutta tullilaki määrittää Suomelle 2 mpk aluemeren ulkorajaa ulommaksi ulottuvan "tullialueen", jolla Suomen viranomaiset voivat valvoa voimassa olevien tullisäännösten noudattamista.[23] Suomi perusti talousvyöhykkeen vuonna 2004, jota ennen Suomella oli kuitenkin sitä vastaava kalastusvyöhyke.[24]

Lähteet

muokkaa
  • Hakapää, Kari: Uusi kansainvälinen oikeus. Helsinki: Talentum, 2010.
  • Mattila, Heikki E.S. (päätoim.): Encyclopædia Iuridica Fennica VI: Kansainväliset suhteet. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 1998.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Oikeustiede:aluevedet Tieteen termipankki. Viitattu 28.9.2023.
  2. ↑ Mattila (päätoim.) 1998, palstat 16–17
  3. ↑ Hakapää 2010, s. 384–385
  4. ↑ Hakapää 2010, s. 383
  5. ↑ Mattila (päätoim.) 1998, palsta 17
  6. ↑ Hakapää 2010, s. 386–387
  7. ↑ Hakapää 2010, s. 388–389
  8. ↑ Hakapää 2010, s. 390–393
  9. ↑ a b Mattila (päätoim.) 1998, palstat 14–15
  10. ↑ Hakapää 2010, s. 398–399
  11. ↑ Hakapää 2010, s. 399
  12. ↑ Mattila (päätoim.) 1998, palstat 822–823
  13. ↑ Hakapää 2010, s. 401
  14. ↑ Hakapää 2010, s. 411–412
  15. ↑ Mattila (päätoim.) 1998, palstat 636–637
  16. ↑ Hakapää 2010, s. 423–424
  17. ↑ Hakapää 2010, s. 427
  18. ↑ Hakapää 2010, s. 428–429
  19. ↑ Hakapää 2010, s. 382–383
  20. ↑ Asetus Suomen aluevesien rajoista annetun lain soveltamisesta (993/1995) Finlex. Viitattu 13.5.2009.
  21. ↑ Hakapää 2010, s. 389
  22. ↑ Mattila (päätoim.) 1998, palsta 14
  23. ↑ Hakapää 2010, s. 399
  24. ↑ Hakapää 2010, s. 402–403

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aluevesi&oldid=22855385”