Aleksandr Skrjabin
Aleksandr Nikolajevitš Skrjabin (ven. Алекса́ндр Никола́евич Скря́бин, 6. tammikuuta 1872 (J: 25. joulukuuta 1871) Moskova – 27. huhtikuuta (J: 14. huhtikuuta) 1915 Moskova) oli venäläinen säveltäjä ja pianisti.[1]
Skrjabin syntyi Moskovassa lahjakkaan pianistiäidin ja diplomaatti-isän perheeseen. Hän aloitti pianon soittamisen jo nuorena Nikolai Zverevin johdolla. Myöhemmin hän opiskeli Moskovan konservatoriossa. Skrjabin oli luonteeltaan herkän lasimainen ja oli kiinnostunut musiikin lisäksi teosofiasta. Hänen varhaisissa teoksissaan oli sovinnaisia vaikutteita puolalaisen säveltäjä Frederic Chopinin musiikista. Myöhemmin säveltäjä onnistui luomaan hyvin omaperäisen tyylin. Musiikin venäläinen modernismi liitetään useimmin juuri hänen persoonaansa. Hän oli konservatiivisessa Moskovassa varsin yltiöpäinen muusikko. Hänen sävellystensä subjektiivisen mystiikan ja hysteerisen ekstaattisuuden on katsottu edustavan musiikin symbolismia ja futurismia. Vuosien mittaan hänen sävellyksensä muuttuivat yhä vaikeaselkoisemmiksi.[1]
Skrjabin kutsuttiin 26-vuotiaana 1898 pianonsoiton professoriksi Moskovan konservatorioon, mutta hän hoiti tehtävää vain viisi vuotta. Siellä aiheuttamansa skandaalin vuoksi Skrjabin muutti maasta ja toimi konserttipianistina. Vaikka hänen soittotyylinsä oli varsin pingottunut, se vaikutti kuulijoihin lähes maagisesti. Ulkomailla asuessaan hän myös sävelsi keskeisimmät teoksensa. Niitä ovat muun muassa kymmenen pianosonaattia. Skrjabin sävelsi niiden lisäksi muun muassa pianokonserton fis-mollissa (op. 20), sinfoniat nro 1 (op. 26), nro 2 (op. 29) ja nro 3 (op. 43) sekä sinfoniset runoelmat Ekstaasin runoelma (op. 54) ja Prometeus, tulen runoelma (op. 60). Venäläisen musiikkiväen suhtautuminen hänen sävellyksiinsä jakautuu niiden ylistäjiin (esimerkiksi Vladimir Ashkenazy) ja vihaajiin (esimerkiksi Dmitri Šostakovitš).[1]
Skrjabin kuoli 43-vuotiaana verenmyrkytykseen.[2]
Aleksandr Skrjabinin poika Julian Skrjabin, joka kuoli vain 11-vuotiaana, sävelsi myös joitakin teoksia.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c ”Skrjabin, Aleksandr”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–sukulaisuus), s. 6313–6314. Otava, 1980. ISBN 951-1-05637-9
- ↑ Allmusic.com: Alexander Scriabin > Biography
Aiheesta muualla
muokkaa- Poroila, Heikki: Yhtenäistetty Aleksandr Skrjabin (koko sävellystuotanto listattuna suomalaisia tiedonhakijoita ajatellen). Viitattu 21.5.2016.
- Aleksandr Skrjabin International Music Score Library Project (englanniksi)
- Vapaasti käytettävissä olevia Skrjabinin partituureja Mutopia Project