Sanomia Turusta

Sanomia Turusta oli Turussa vuosina 1850–1903 ilmestynyt sanomalehti.

Turun Wiikko-Sanomien lakattua Turku jäi kahdeksi vuosikymmeneksi vaille suomenkielistä sanomalehteä. Uuden lehden perusti Åbo Underrättelseriä julkaissut J. W. Lillja. Vuoden 1850 kieliasetuksen rajoittama Sanomia Turusta oli aluksi hyvin vaatimaton pieni lehti, joka sisälsi lähinnä maatalousvalistusta ja uskonnollista aineistoa. Vuonna 1853 toimittajaksi tuli G. E. Eurén, joka teki siitä hyvin toimitetun uutislehden. 1860-luvulla Sanomia Turusta oli läntisen Suomen maaseudun valtalehti, jonka levikki hipoi Suomettaren lukuja.^[1]

Sanomia Turusta oli linjaltaan maltillisen suomenmielinen. Poliittisesti värittömänä uutislehtenä sen suosio kääntyi 1870-luvulla jyrkkään laskuun. G. W. Wilenin vuodesta 1863 lähtien julkaisema lehti vuokrattiin vuonna 1900 sen toimitussihteerille Kaarle Hemmille. Turun perustuslailliset nuorsuomalaiset ottivat sen haltuunsa vuoden 1902 lopulla. Viranomaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet sille uutta päätoimittajaa, minkä takia lehden oli lakattava. Sen tilalle nuorsuomalaiset perustivat Turun Sanomat.^[1]

Lehti ilmestyi vuosina 1851–1852 joka toinen viikko, vuodesta 1853 lähtien kerran, vuodesta 1876 kahdesti, vuodesta 1880 kolmesti, vuodesta 1882 neljästi ja vuodesta 1884 kuudesti viikossa. Vuonna 1902 ilmestyi myös viikkopainos ja vuonna 1903 kolmipäiväinen painos. Levikki kohosi vuonna 1855 yli tuhannen, vuonna 1863 kahden tuhannen, vuonna 1875 kolmen tuhannen ja oli suurimmillaan lähes 4 500 kappaletta vuonna 1878. 1880- ja 1890-luvuilla levikki vakiintui kahden ja kolmen tuhannen välille. Päätoimittajina työskentelivät Fredrik Bergstadi (1851–1853), Gustaf Erik Eurén (1853–1857), Antti Liljefors (1857–1862 ja 1864–1870), J. Aulén (1863), Paavo Salonius (1871–1873), Erkki Almberg (1873–1875), Johan Aksel Malmgren (1875–1886 ja 1888–1901), Simo Hirvonen (1887), Kaarlo Hemmi (1901–1903) ja Hugo K. Eneberg (1903).^[1]

Vuonna 1857 lehdessä julkaistiin ensimmäinen suomennettu sarjakuva, sveitsiläisen Rodolphe Töpfferin Herra Koipeliini^[2].