Piano (elokuva)

1800-luvulle sijoittuva tarina kertoo mykästä Ada McGrath-nimisestä skotlantilaisesta naisesta (Holly Hunter), jonka isä myy morsiameksi uusiseelantilaiselle uudisasukkaalle, Alistair Stewartille (Sam Neill). Adan mukaan tulee hänen nuori tyttärensä Flora McGrath (Anna Paquin). Ada ei ole puhunut sanaakaan kuusivuotiaasta lähtien, vaan hän ilmaisee itseään pianollaan ja viittomilla, jotka hänen tyttärensä tulkkaa muille. Ada ei juurikaan välitä muusta maailmasta, vaan keskittyy lähinnä soittamaan pianoaan useita tunteja päivässä. Elokuvassa ei tule koskaan selkeästi ilmi, miksi Adasta on tullut mykkä. Se kuitenkin paljastetaan, että Flora on tulos Adan ja hänen pianonopettajansa suhteesta. Ada uskoi voivansa ohjata opettajaa ajatuksillaan ja saaneensa tämän rakastumaan itseensä, mutta sitten mies ”alkoi pelätä ja lakkasi kuuntelemasta” ja jätti Adan.

Adaa ja Floraa kuljettaneen laivan miehistö jättää heidät ja heidän omaisuutensa, mukaan lukien pianon, eräälle uusiseelantilaiselle rannalle Adan vastusteluista huolimatta. Rannalla ei ole ketään heitä vastassa, ja he viettävät rannalla seuraavan yön suojanaan pikkuinen hamevanteesta tehty teltta. Seuraavana päivänä Alistair saapuu mukanaan maoreita ja ystävänsä Baines (Harvey Keitel), joka myös raja-asukas ja eläkkeelle jäänyt merimies. Baines on omaksunut maorien tavat, ja siksi hän on tatuoinut kasvonsa ja viettää aikaansa mieluummin maorien kuin muiden ihmisten kanssa (Alistairia lukuun ottamatta). Koska miehet eivät jaksa kantaa kaikkia Adan ja Floran tavaroita, Alistair jättää pianon rannalle huolimatta Adan vastalauseista.

Alistair osoittautuu ujoksi ja araksi mieheksi, jota tämän maoriapulaiset kutsuvat ”kuivaksi vanhaksi palliksi”. Alistair kertoo Adalle, ettei hänen pienessä talossaan ole tilaa pianolle. Ada puolestaan jättää Alistairin kokonaan huomiotta ja yrittää lakkaamatta saada soittimensa takaisin. Koska Ada ei pysty vakuuttamaan Alistairia asiastaan, hän ja Flora kääntyvät Bainesin puoleen ja pyytävät miestä viemään heidät pianon luo. Baines suostuu, ja kolmikko viettää koko päivän rannalla Adan soittaessa sävelmiä pianollaan. Vaikka Baines viettääkin aikaansa maoreiden kanssa, hän on kieltäytynyt sekaantumasta heidän naisiinsa. Adan intohimo musiikkiin tekee kuitenkin tästä viehättävän Bainesin silmissä. Lopulta Baines käy hakemassa pianon ja ehdottaa Alistarille vaihtokauppoja: vastineeksi pianosta ja Adan antamista pianotunneista Baines antaa Alistairille tämän haluamia maatilkkuja. Alistair myöntyy, eikä huomaa lainkaan, että Ada ja Baines alkavat tuntea vetoa toisiaan kohtaan. Ada saa yllätyksekseen huomata Bainesin virittäneen kovia kokeneen pianon täydelliseen vireeseen. Baines pyytää saada mieluummin kuunnella Adan soittoa sen sijaan, että opettelisi itse soittamaan. Sitten hän tarjoutuu myymään pianon Adalle takaisin kosketin kerrallaan vastineeksi siitä, että Baines saa ”tehdä mitä haluaa” Adan soittaessa. Ada myöntyy vastahakoisesti, sillä Baines vetää häntä puoleensa. Huolimatta siitä, että Ada ja Alistair ovat nyt virallisesti aviopuolisoita, he eivät ole harrastaneet minkäänlaista seksuaalista toimintaa tai edes osoittaneet hellyyttä toisilleen.

Baines kiihottuu Adan soitosta niin, että lähestyy Adaa avoimesti. Lopulta Ada antaa periksi intohimolleen eräänä iltapäivänä, ja hän ja Baines rakastelevat. Alistair alkaa viimein epäillä heillä olevan suhde ja löytääkin Adan ja Bainesin yhdessä. Vihainen Alistair naulaa talonsa umpeen Adan ollessa sisällä ennen kuin lähtee töihinsä metsätalousmaalleen. Välikohtauksen jälkeen Ada välttelee Bainesia ja teeskentelee hellyyttä Alistairia kohtaan. Adan hyväilyt kuitenkin lähinnä turhauttavat Alistairia, sillä kun hän yrittää vuorostaan koskea Adaa, tämä vetäytyy pois. Ennen kuin Alistair lähtee seuraavalle matkalleen, hän kysyy Adalta, aikooko tämä lähteä Bainesin luo. Ada pudistaa päätään, ja Alistair sanoo luottavansa Adan sanaan.

Pian sen jälkeen Ada lähettää Floran viemään Bainesille pakettia, jonka sisällä on yksi ainut pianokosketin, johon on kaiverrettu rakkaudentunnustus. Flora on jo alkanut pitää Alistairia uutena isänään, ja hän suuttuu äitinsä uskottomuudesta. Hän vie koskettimen Bainesin sijaan Alistairille. Luettuaan koskettimeen poltetun rakkausviestin Alistair raivostuu, palaa kotiin ja katkaisee Adan etusormen kirveellä estääkseen tätä enää soittamasta pianoa. Sitten hän lähettää Floran Bainesin luo mukanaan kankaaseen kääritty sormi ja viesti, jonka mukaan Adalta lähtee lisää sormia, jos Baines vielä yrittää tavata Adan.

Kun Ada on toipunut sormen menetyksestä, Alistair lähettää hänet ja Floran saarelta lähtevän Bainesin mukaan ja mitätöi avioliiton. Kolmikko lähtee samalta rannalta, jonne Ada ja Flora rantautuivat tullessaan Uuteen-Seelantiin. He lähtevät soutuveneellä kohti laivaa mukanaan omaisuutensa ja piano. Ada kuitenkin tuntee pianon menneen pilalle, koska hän ei voi enää soittaa sitä. Niinpä hän käskee Bainesia heittämään pianon laidan yli. Pianon upotessa Ada laittaa jalkansa tahallaan laidan yli hinautuvan köyden silmukkaan ja joutuu nopeasti pianon mukana veden alle. Ada muuttaa kuitenkin mielensä ja potkii itsensä vapaaksi, jotta hänet voidaan vetää takaisin veneeseen.

Epilogissa Ada kuvailee elämäänsä Bainesin ja Floran kanssa Nelsonissa, missä hän on ryhtynyt antamaan pianotunteja heidän uudessa kodissaan. Hänen irtileikatun sormensa tilalla on nyt Bainesin tekemä hopeinen sormi. Ada kertoo kuvittelevansa itsensä sidottuna merenpohjassa lepäävään pianoonsa, joka ”tuudittaa minut uneen”. Ada on myös alkanut ottaa puhetunteja voidakseen oppia puhumaan jälleen. Elokuva päättyy myös elokuvan alussa nähtyyn lainaukseen Thomas Hoodin runosta "Silence".

Elokuvan minimalistiset pianokappaleet sävelsi Michael Nyman.

• Paras naispääosa: Holly Hunter
• Paras naissivuosa: Anna Paquin
• Paras alkuperäinen käsikirjoitus: Jane Campion

Ehdokkaana:

• Paras elokuva
• Paras ohjaus: Jane Campion
• Paras kuvaus: Stuart Dryburgh
• Paras puvustus: Janet Patterson
• Paras leikkaus: Veronika Jenet

• Paras naispääosa: Holly Hunter
• Paras puvustus: Janet Patterson
• Paras tuotantosuunnittelu: Andrew McAlpine

Ehdokkaana:

• Paras elokuva
• Paras ohjaus: Jane Campion
• Paras alkuperäinen käsikirjoitus: Jane Campion
• Paras kuvaus: Stuart Dryburgh
• Paras leikkaus: Veronika Jenet
• Paras maskeeraus: Lisa Westcott
• Paras elokuvamusiikki: Michael Nyman
• Paras äänitys: Lee Smith, Tony Johnson, Gethin Creagh

• Paras naispääosa draamaelokuvassa: Holly Hunter

Ehdokkaana:

• Paras draamaelokuva
• Paras naissivuosa: Anna Paquin
• Paras ohjaaja: Jane Campion
• Paras käskirjoitus: Jane Campion
• Paras elokuvamusiikki: Michael Nyman

• Suomen elokuva-arkiston (Orion) ohjelmalehtinen syysnäytäntökaudella 2006 [Henry Bacon]

• Ebert,Roger: The Piano RogerEbert.com. 19.11.1993. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)
• Bradshaw, Peter: The Piano review – Jane Campion's drama still hits all the right notes The Guardian. 15.6.2018. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)
• Woodhead, Hannah: Why The Piano is the greatest film directed by a woman BBC Culture. 26.11.2019. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)