Lauri Lassila

suomalainen freestylehiihtäjä

Lauri Janne Juhani Lassila (s. 12. lokakuuta 1976 Helsinki) on entinen suomalainen kumparelaskija. Hän edusti Lahden Hiihtoseuraa.

Lauri Lassila
Henkilötiedot
Koko nimi Lauri Janne Juhani Lassila
Syntynyt12. lokakuuta 1976 (ikä 48)
Helsinki, Suomi
Uran tiedot
Pituus 173 cm
Seura Lahden Hiihtoseura
Laji freestylehiihtoView and modify data on Wikidata
Maailmancup
Kaudet 1994–2005

Lassila sijoittui Naganon olympialaisissa 1998 kumparelaskussa viidenneksi. Meiringenin MM-kilpailuissa 1999 hän saavutti samassa lajissa hopeaa. Suomi sai kilpailussa kolmoisvoiton Janne Lahtelan voittaessa ja Sami Mustosen oltua kolmas. Parikumparekilpailussa Lassila saavutti Johann Grégoiren ja Lahtelan jälkeen pronssia. Deer Valleyn MM-kilpailuissa 2003 hän sijoittui kumparelaskussa kahdeksanneksi ja parikumpareissa yhdeksänneksi. Rukan MM-kisoissa 2005 hän oli parikumpareissa niin ikään yhdeksäs. Nuorten MM-kilpailuissa hän saavutti hopeaa vuonna 1994 ja kultaa 1995.

Lassila sijoittui kumparelaskun maailmancupin yhteispisteissä toiseksi kaudella 1998–1999 ja kolmanneksi kausilla 1997–1998 ja 1999–2000. Osakilpailuissa hän sijoittui kolme kertaa toiseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi.

Lassila on ollut vuodesta 2007 lähtien naimisissa australialaisen freestylehiihtäjän Lydia Lassilan kanssa[1]. Heillä on kaksi poikaa joilla on kummallakin kaksoiskansalaisuus, Suomen ja Australian. Perhe muutti vuonna 2020 Australiasta Leville Suomen Lappiin asuttuaan Australiassa lähes 14 vuotta.[2]

Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten freestyle
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Meiringen 1999 kumparelasku
Pronssia Pronssia Meiringen 1999 parikumpareet

Lähteet

muokkaa
  • Lauri Lassila Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  • Siukonen, Markku et al.: Suuri Olympiateos 11, s. 40. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-0-9

Viitteet

muokkaa